Avainsana: murkku

Miltä tuntuu olla urpo?

Tänä aamuna universumi taisi ymmärtää, että tarvitsen hieman mielen hellintää ja taivas antoikin aamulenkillä parastaan. Oli hyvä päästellä höyryisiä pohdintojaan ulos happirikkaassa ulkoilmassa, taivaan ollessa pastellisen monikirjava. Monen monen päivän mietinnän saldot olivat kerääntyneet mieleen sumpuksi ja pieni alho siivitti pohdintoja, että milloin minusta tuli näin juntti?

Vuosia olin taikaihminen, tuo ihmeellinen äiti, joka ei tee mitään väärin ja jonka kanssa kuulemma halutaan asua loppuelämä, koska äiti vaan on niin ihana. Ei siinä mitään, tyttöjen murrosikä on selkeää irtaantumista äidistään, itsenäistymistä, kaikki nämä faktat tiedän jo entuudestaan ja tokihan olen myös lehdistäkin näistä lukenut. Omaakin muistikokemaa on omasta nuoruudesta, miten koin oman mummini olevan niin ärsyttävä, että hermo meni aina, kun kehtasi tulla edes mitään pihahtamaan meikäläiselle. Saatikka, että aina valitti, että kaikki musiikki jota soitin, jopa Vivaldi, oli karmaisevaa mölyä ja meteliä, mummi oli niin pihalla!

Sukupolvien vaihdos on armoton ja nyt minä olen mummini tilanteessa ja lasteni mielestä äiti on urpo ja armottoman juntti ja tämän saan miltei joka päivä myös kuulla. Menin tänäkin aamuna sellaisia urpouksia suustani päästelemään, että satuin kyselemään tyttäreltä, että ohho olemmeko ostaneet hänelle liian lyhyet housut? No olisitte nähneet sen huokauksella varustetun ylenkatseen, joka kertoi jo sanomatta kaiken. Aijaa joo, nehän onkin muotia, juu jeps, milloin olen pudonnut muodinkin kelkasta näin totaalisesti.

Miten innoissani menin kertomaan tyttärille, että hei Rakkautta vain (Love actually) leffaan on tehty kakkososa ja miten minulle todettiin, joo tiedetään, mutta se on kuule vain nenäpäivän minielokuva, voitko mennä siitä, blaah….

Perheen kuopukselta, joka on tulta ja tappuraa, saan surutta kuulla, miten hän vihaa minua. Toisaalta juu hyvä, hän ei ainakaan elä pelon ja miellyttämisen valtapiirissä, mutta toisaalta kyllä kait nyt vähän sitä kunnioitusta tulisi olla? Totesin kuopukselle, että sinun pitäisi hieman miettiä mitä suustasi päästät, sillä äidilläsikin on tunteet. On päiviä, ettei nämä vihan purkaukset tunnu missään, mutta herkempänä päivänä, ai että kirpaisee ja lujaa. 

Tyttäreni sitten tuli myöhemmin minua kopauttamaan olkapäälle ja sanoi ”äiti olen pahoillani, minulla on murrosikä ja tätä voi kestää ainakin 6-vuotta”. Hyvä analyysi, tytärkin ymmärtää, että hormonit vie, ennen kuin järki ehtii mukaan. 

Sunnuntaina leffaan mennessä kuitenkin eräs asia sai hieman suruisammaksi, kuin tälläiset normilänkytykset. Kun tyttäret tappelivat keskenään, kumpi saa istua leffassa isin vieressä. Isompi tytär totesi pienemmälle, ettet ole ollut kiltti, niin et saa istua isin vieressä. Eli äidin vieressä istuminen oli kuin rangaistus! Anna mun kaikki kestää.

Noh psyykkasin toki hetkessä, että miltei 11-vuotta olen saanut kummallekin olla se maailman parhain, rakkain ja tärkein. Nyt on aika, että tyttäret itsenäistyvät, irtautuvat äidistään ja ihailevat isäänsä, miehen mallina tulevaisuuteen mieskokelaita ajatellen.  Mutta ai että kyllä se silti joskus sattuu ja lujaa. 
Joten kiitos universumille ymmärryksestä, pastellitaivas oli juuri se mitä tänä aamuna kaiholla kaipasin, jotta sain karistettua nämä hieman itsesäälikkäät äidilliset ajatukset ja vahvistettua itseäni samalla. Vahva vanhemmuus, se on se mitä lapset tarvitsevat ja kenelle soitetaan ensin, jos on jotain hätänä, no sen te varmaan jo arvaattekin siellä. Eli vaikka olenkin mitä urpoin, olen lapsilleni vankkumaton kallio ja kallio on aika cool hommeli loppupeleissä kuitenkin. 


Sitä sanotaan, että me vanhemmat kasvatamme lapsiamme, mutta kyllä ne lapset yhtälailla kasvattaa meitä ja se ei ole mikään klisee se. 

Näillä äitiyden eväillä mennään eteenpäin ja odotetaan myrskyjen laantumista, sillä kyllähän jokainen nainen tietää, että onhan tämä naisen elo ajoittain yhtä myrskyä, mutta myrskyn jälkeen tulee kuitenkin aina tyyntä. 

Miten siellä, oma murrosikä, miten tuli kapinoitua tai kokemaa tälläisestä vastaavasta roskisolotilasta, vihaan sinua äiti fiiliksistä?

Ihanaa tiistaita kaikille, tästä kuitenkin tuli hyvä päivä, kiitos luonnon taian, kyllä universumi ymmärtää. <3