Avainsana: napapiirinsankarit3

Jihhuu mikä päivä!

Jihhuu mikä päivä!

Tällä viikolla on alkuviikosta ollut flunssa, jonka hyvin äkkiä peittosin ja keskiviikkona pääsinkin viettämään moninaista Helsinki-päivää ja sillä seurauksella, että flunssa pukkasi torstaina vielä pahemmin takaisin. Mutta ei enempiä flunssasta, vaan ensi alkuun Marks&Spencer ihanuuksista. 

Harvoin täällä blogin puolella vaatteista intoilen tai että ne ylipäänsä aiheuttaisivat kuumotusta. Muutamia lempimerkkejä kuitenkin on ja joista yksi on ollut jo 14-vuotiaasta asti eli Marks&Spencer, brändi johon tutustuin ensimmäisellä Lontoon-reissulla. Marks&Spenceristä tulikin ensimmäisen reissun jälkeen vakiokohde Lontoossa ja erityisesti yöpuvut oli aiemmin suosikkiostoslistalla ja kosmetiikka. Tällä hetkelläkin Marks&Spencer myy todella kauniin näköistä kosmetiikkaa myös Suomessa. 

Nykyään selkeitä lempivaatteita Marks&Spencerillä ovat takit, sillä en tiedä oikein mistä saisi yhtä edukkaita, mutta laadukkaita, suomalaisen vartalolle sopivia takkeja ja vielä usein erilaisissa kivoissa väreissä, piristämään Suomen synkkää talvea. Toinen vakiostokseni on alushousut, sillä Marks&Spenceriltä löytyy maailman parhaat kalsongit, sillä niissä ei nimittäin ole saumoja laisinkaan, jotka raapisivat ihoa. Nuo alushousut oikein etsimällä etsin, kun ihotaipeisiin puhkesi atooppinen ihottuma. Vahva suositus! Kuvan pikkulaukutkin ovat varsinaisia houkutuksia ja tuosta pinkistä tuli niin vahvasti mieleen Pinkit korkokengät Maiju. 

Löysin taas kerran unelmieni takin Marks&Spenceriltä, sillä kyseinen punainen samettinen toppatakki on kuin unelma ja passaisipa hyvin niiden hilpeyttä herättävien punaisten paljettiuggienikin kanssa. Näitä saa vain Helsingin Marks&Spenceriltä. 
Mukaani tapahtumasta sain basic-sarjan rintaliivit ja ah miten voikaan olla mukavat. Nyt kyllä meikäläinen hylkää ne Liiterin rintaliivit tykkänään, jotka puristaa ja kinnaa ja milloin ne tukiraudat töröttää mistäkin. En edes tiennyt, että rintaliivit voi tuntua niin hyviltä eli kuin niitä ei olisi päällä ollenkaan. Hintaa näillä on 30e, joten oikein passeli hintakin. Taidan muutenkin olla varsinainen rintaliivinoviisi. 

Ostin myös pari klassista neuletta, joiden jekku on hihoissa, joissa on ihanat samaisesta neulekankaasta tehdyt rusetit. Sopivat hyvin farkkujen kanssa, mutta yhtälailla nuo rusetit tekevät neuleista aavistuksen juhlallisemmat ja mekko tai kynähame on näiden kanssa tosi kivan näköinen myös. Hintaa neuleilla oli 39,95kpl ja ihan lempparineuleet näistä tuli ja heti piti sovituskopissa mennä laittamaan uusi neule päällekin. 
Päivän kynsilakkasävyksi muotoitui essencen superedukas ja vähän päälle 2e maksava hennon vaaleanpunainen Colour Boost kynsilakka sävyssä ”instant friendship”. Nämä Colour Boost kynsilakat ovat kiireisen ihmisen suoranainen pelastus, sillä kuivuvat heti ja näissä on todella runsas pigmentti. Eli päivän kiireiden välissä sauhusin kynnetkin kuntoon.

Väliin mahtui ystävän kanssa sushia ja suosittelen lämpimästi Sähkötalon Kuwanoa, siellä on erinomainen sushibuffa. Päällä tietenkin uusi neule. Nina-kamusen kanssa kävimme tällä kertaa katsastamassa peräti kaksi leffaa putkeen. Toinen oli leffalähettilään ominaisuudessa elokuva American Made ja toinen oli Napapiirin sankarit 3 ja tykkäsimme molemmista elokuvista kovasti. 

American Made perustuu tositapahtumiin. 1970-luvulla Seal on rutiineihin tylsistynyt matkustajakoneen lentäjä, joka hakee jännitystä elämään pelottelemalla matkustajia ja salakuljettamalla kuubalaisia sikareja. Hän tarttuu CIA:n tarjoukseen lentää pienkoneella kuvaamassa eteläamerikkalaisia mahdollisia viholliskohteita. Yhdellä reissulla huumekartelli värvää miehen kuljettamaan kokaiinia Yhdysvaltoihin.

USA:n tiedustelupalvelun viholliset etelässä vaihtuvat, mutta Sealille on samantekevää kuljettaako hän aseita kontrakapinallisille vai näiden miehiä pohjoiseen koulutettaviksi. Pääasia on, että hän saa virkavallan silmien alla ja näiden hiljaisella hyväksynnällä hoitaa omia bisneksiään. Pian miehellä ja hänen perheellään on niin paljon likaista rahaa, ettei pikkukaupungin laidalle perustetussa kodissa voi avata ovia joutumatta setelivyöryn alle.
Mitä pitemmälle tarina ehtii, sitä käsittämättömämmäksi vyyhti muuttuu, kun hallinto ei voi myöntää olevansa väärässä mutta siirtää tähtäimen aina uuteen uhkaan, todelliseen tai kuviteltuun. CIA, FBI, tulli ja rajavartiolaitos kompastelevat toisiinsa, kun ällikällä lyöty Seal marssii kohti vallan ydintä.

Elokuva perustuu tositapahtumiin ja tekstin lähde täältä
Kävin myös uuden ja mullistavan hiustuotemerkin O’right lanseeraustilaisuudessa. Hiustenhoitotuotteet eivät noin yleensä sytytä minussa merkillistä paloa tai en yleensä huomaa hymyileväni tyytyväistä hymyä yrityksen henkilöiden kertoessa brändin tarinaa. Mutta tällä kertaa kuuntelin innolla ja huomasin hymyileväni tämän tästä. 

Kun saat kuulla, että shampoopullosta voi kasvaa puu tai laatikosta tulla kedonkukkia, pullot ja laatikot voidaan kompostoida ja mitään ei jää jälkeen, kuuntelin jo O’rightin toimitusjohtajan taiwanilaisen Steven Kon esitystä innolla. Miten yritys voi olla kokonaisvaltaisesti vihreä ja miksi O’right hiusbrändi haluaa tehdä hyvää koko meidän maapallollemme ja sen asukeille. ”Lähtökohtana tiedämme mitä hiuksenne haluavat, mutta mitä vesistöt kaipaa”. Tai ”olla vastuullinen on tärkeämpää, kuin olla iso”. 

Sain myös hämmästyneenä kuulla, miten kahvisampoopullo oli tehty kierrättäen kuudesta kupillisesta kahvia ja miten kahvisampoonpullon pohjalla on kaksi kahvipapua, jotka maatuessaan voivat periaatteessa kasvaa kahvipensaiksi. Tai miten mullistavan paljon hiuksia kasvattavaan hiusöljyyn, on käytetty kahvipapujen kuoria, kuoria jotka kuoritaan ennen kahvipapujen paahtamista ja joille kukaan aiemmin ei ole keksinyt oikein mitään tarkoitusta. 

Tuotteet ovat n. 98% luonnollisia, 100% ei ihan päästä säilyvyyden vuoksi. O’right tehtaalle voi mennä vierailemaan kuka vaan ja hiustuotteiden valmistus on täysin läpinäkyvää. O’right on niittänyt useita palkintoja ja on mukana myös hyväntekeväisyydessä. 

Mullistavan erilainen ajattelutapa ja uskon, että moni yritys tulee vielä ottamaan O’rightin kokonaisvaltaisesti ideologiasta mallia. O’rightin punainen lanka onkin olla paljon enemmän, kuin pelkkä hiustuote. O’right hiusbrändiä siivittää johdonmukaisuus. O’right ajattelee pitkälle tulevaisuuteen. Koko brändin suunnittelusta, kehityksestä, tuotannosta, logistiikasta, tehtaista ja markkinoinnista, jokainen askel asetetaan tasapainoon ympäristön kanssa. O’rightin pääkonttori toimii puhtaalla aurinko-ja tuulivoimalla. Tarrat ja kaikki mainosmateriaali painetaan soijamusteella.

Itse hiustuotteita en ole vielä ehtinyt testailla, mutta kerrottakoon se, että niissä on mielettömän hyvät tuoksut eli ei sellainen perinteinen luonnonkosmetiikan tuoksu, vaan hyvinkin erilaisia ja raikkaita tuoksuja löytyy sarjan tuotteista. O’right pullojen kauniit korkit valmistetaan käsityönä taiwanilaisesta Moso-bambusta joka viimeistelee pulloista eleettömän kauniita. 

Sanoin heti paikan päälläkin, ”sydämeni osti tämän brändin”. <3

Paljon mahtui yhteen ihastuttavaan päivään, kun muuten viikko on mennyt pötkötellessä hölmön flunssa kourissa. Mutta toivottavasti pian uuteen nousuun. Aurinkoista viikonloppua kaikille ja täältä voi kurkkia lisää O’right hiusbrändistä ja täältä Marks&Spencer syksyn uutuuksista. O’right hiustuotteet ovat myös I Love me-messuilla. Alla vielä trailerit leffoista, jotka kävimme Ninan kanssa katsastamassa. 🙂