Avainsana: narsismi

Selfiet, narsismin muoto vai opetusväline itsensä rakastamiseen?

Istuin maanantaina kampaajalla odottamassa, kun tyttären hiuksia leikattiin ja pläräsin luuria. Näin kesällä ei vaan tapahdu riittävän kiihkeätempoisesti mitään ja tuotapikaa oli jo kaikki päivän uutiset surffattu, joten mitä tein sitten seuraavaksi?

Aloin ottamaan itsestäni selfieitä ja aika monta otinkin, joista sitten yhden kelpuutin Instaan lähetettäväksi. Näytinkö siinä parhaimmalta, en välttämättä, mutta omaan makuun hymy ja silmien katse oli luonnollisin vaikka leukani oli liian leukaisa. 


Tämä selfie päätyi Instaan, koska siinä on luonnollinen hymy,
eli silmätkin nauraa.
Katsokaa joskus hymyileviä kuvia niin,

 että peitätte henkilön suun kädellä tai sormilla, jos silmät eivät hymyile,
 hymy ei tule sydämestä asti.
 Hymy johtuu siitä, 

että kampaajan tuolissa istuva tyttäreni nauroi ääneen kampaajalle,
”äiti tuolla ottaa selfieitä”, 

olin tyttären mielestä hieman pökiö eli naurettava. 😉



Samalla kun latasin kuvani Instaan hieman häveten, en oikein tykännyt itsestäni. En ole koskaan viihtynyt kuvissa ja parhaat kuvat minusta ovat aina olleet niitä, joissa en ole tiedostanut, että päädyn johonkin valokuvaan. 

Selfiet ovat siitä vapauttavia, että kameran kanssa voi leikitellä aivan salaa ja ottaa itsestään tuhat kuvaa, mutta mikä tämän kaiken tarkoitus on, miksi ottaa selfieitä, kuvia itsestään?


Tässä selfiessä en ole niin leukaisa,
mutta ilme on teennäisen epäaito, hylky tuli!
Testatkaa muuten peittämällä tässä kuvassä kädellä suuni, näettekö,
silmät eivät hymyile. 

Olen lukenut tutkimuksen, jossa todettiin, että oliko se vaikkapa viisi selfieitä päivässä ottavalla ja julkisuuteen ne lataavalla, on taipumusta narsismiin? Mikä on vuorokauden aikana määrällisesti korrekti määrä selfieitä julkisiin somekanaviin vai päteekö selfieissä vanha sananlasku ”kohtuus kaikessa”? 

Tutkimuksia nyt on aina suuntaan ja toiseen, mutta toisaalta minua hieman ärsyttää, että juuri sitä elämänsä yhtä tärkeintä ihmistä eli itseään ei saisi sitten liikoja kuvata, koska asialla on itsekeskeinen kaiku. Miksi ei saisi, kuka niin sanoo, enkö minä aikuinen nainen saa tehdä ihan mitä minua itseäni huvittaa?

Kaiku ei ole yleisö joka korvaani kuiskuttelee vaan oma sisäinen ääneni, joka on kasvatettu siihen, ettei itsestään mölyä pidetä. Vaikkapa tyyliin, enhän minä ole kaunis vaan ruma!!! Jos joku sanoo kauniiksi, juu ei ruma olen ja alan väittämään sanojalle vastaan, enkä todellakaan ymmärrä sanoa vain lyhyesti kiitos, en edes omalle miehelleni.

Juuri tämän kuiskuttelevan järjen äänen vuoksi, olen halunnut osittain kääntää selfien ottamisen myös postiiviseksi asiaksi eli itsensä rakastamisen muodoksi.


Tämä olisi hammasneurootikon mieluisin selfie,
jos vain olisin osannut katsoa siihen kameran aukkoon,
kuten näette selfieiden ottaminen ei ole mitään simppeliä hommaa.
Kivaa kuvassa on,
miten hampaat hohkaa pimessä valkoisempana kuin ovatkaan,
 hammaskuvana tämä on paras!



Jos juuri tänään on hyvä hiuspäivä ja meikit kuontalossa vielä suht ok, niin pitäähän se jestas sentään ikuistaa, sillä voi niitä kuukauden kaikkia muita päiviä, kun asianlaita ei näin ole. Sitä paitsi en tästä kuitenkaan enää nuorene. 😉

Ihmisillähän on tapana kehua kuvia näytti niissä miltä tahansa, koska se on kohteliasta. Kehuminen kuitenkin on samalla  hieman kiusallista, koska olen niin ankara itselleni, että katson itseäni aina sen kauheimman kuvan kautta.

Vaikka joskus olisi meikit ja hiukset kuinka ojossa, silti sisäinen ääneni sanoo, muista minkälainen ihan aidosti olet, kaikkea muuta kuin tämä laitettu persoona, olet juuri se kaikkein hirvittävin aamuminäsi, jolla hiukset on pystyssä ja pussit silmien alla ja ihokin punakka, näppyläinen ja laikukas, siis aivan kamala naamahirviö! 

Haluaisin oppia hieman tästä rumuusajattelusta pois eli oppia nauttimaan niistä harvoista hyvistä naama-ja hiuspäivistä, kun meikkaustähdet ovat olleet juuri siinä oikeassa asennossa, että kaikki on paremmin kuin normaalisti. Siksi kait joskus otan selfieitä, muistuksena siitä, etten aina näytä kuitenkaan tältä>


Kun joka aamu peilistä katsoo tälläinen kauhugalleriasta kadonnut yksilö,
niin kai on oikeus joskus selfie instaan laittaa ja senkin uhalla, että aina kun laitan selfien instaan,
heti katoaa ”tuhat” seuraajaa ja ihmiset eivät vaan tykkää katsella meikäläisen lärviä instassa,
oli meikit tai ei.



Otatko sinä selfieitä, oletko miettinyt miksi, mitä selfiet nykykulttuurista opettaa, narsismia vai tervettä itserakkautta vai jotain siltä väliltä tai onko kyseessä vain selittämätön merkillinen muoti-ilmiö, sillä nuoremmalle sukupolvelle selfiet ovat jo aivan arkipäivää ja tälläinen pölyttynyt dinosaurus näitä täällä pähkii ja pyörittelee. 😉

Mielestäni selfiet ovat yksiä nykykulttuurin mielenkiintoisimpia ja oudoimpia muotoja ja vieläkään en ole aivan varma, mitä selfien ottamisista ajattelen ja luulenpa, että se mitä ajattelen riippuu ihan siitä, onko hyvä hiuspäivä vai ei ja onko itsetunto kohdillaan juuri sinä päivänä vai ei. 


Välillä ajattelen, että olen ihan yes pian 48-vuotta täyttäväksi ja taas useimmiten ajattelen, ei järkytys tätä naamataulua! Selfieitä tai ei, välillä on vaikeaa olla nainen. 😉
Selfie on oma ottama kuva henkilöstä itsestään eli ei toisen ottama. Käytännöllisesti katsottuna Jörn Donnerinkin hilpeä naku Belfie kuva, jonka Facebook poisti ”säädyttömyyden” vuoksi, ei ollut ”Belfie” vaan ihan tavallinen peppukuva. 😉


Mutta tiesittekö sitä, että jopa belfietikkujakin on olemassa/suunnitteilla ja joita mainostetaan ja johan helpottuu peräpään kuvan ottaminen vessassa, ei enää uivia luureja pöntössä, haha, näin ainakin luen tuon jutun hieman kärjistettynä. 😉


Miksi selfieitä muuten otetaan niin paljon vessassa, onko se kuitenkin sellainen salainen mystinen privaattitapahtuma ja kuka nyt oikeasti vessanpöntöllä selfieitä ottaa?! No jos otatte niitä kuvia vessassa, muistakaa laittaa pöntön kansi kiinni. 😉 Kaikkea sitä, onko tämä maailma vähän ”hullu”, no on se, mutta nautitaan siitä kuitenkin ihan koko sydämellä. 


Iloa päivään!