Nuoruuden vappukuvia ja Tädit askartelee Niksi-Pirkka vappulätsät!
Pahin kaikista oli vappu, jota vietettiin 4vrk putkeen, juu kyllä sitä nuorena vaan jaksaa. Ikää oli 19-vuotta ja myönnän, että neljäntenä päivänä konehuone hyytyi siihen malliin, että kun täti poikkesi kotonamme kylään. Löysi täti minut jo unten mailta klo 18:00 hujakoilla ja kysyi ”miksi olet mennyt nukkumaan yo-lakki päässä” ja siihen olin kuulemma huokaissut ”no kun en ole jaksanut ottaa sitä pois”. Oli muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta, että juhlin ylipäänsä mitään 4vrk, liika oli liikaa, nuorenakin.
Oma ukkeli on taas kertonut menon yltyneen sen verran pahaksi, että lopulta joutuivat turvautumaan koiranmakkaraan, kun muuta ruokaa ei enää ollut jääkaapissa tallella. Ah ja oih, ihana, kamala, mutta huoleton nuoruus.
Perheen ja ystävien kanssa syömässä Jurmalan kävelykadulla ja voi miten pikkaraisia vanhimmatkin lapset kuvassa on.
Nyt vappua vietetään lasten ehdoilla, mutta kyllä ne täditkin osaa ottaa ilon irti ja ihan vielä selvinpäin. Hulluus ei tarvitse humalaa, juu lainattu ukkelin suusta, joka seurasi tänään meidän tubetuksia ja vappuhattujen tekoa a la Niksi-Pirkka. Vappuhatun tekovideon löydät alta, jos sattuu vaikka mieli halajamaan omaa vappendaalilätsää tai jos olet unhoittanut, missä alkuperäinen vappulätsä on, kuten minä.
Ihanaa vappua kaikille toivottaa Tädit. 🙂 Kyseinen postaus on kooste vuoden takaisesta vappupostauksesta ja tuunattuna tähän päivään.
Miten siellä on vappu mennyt ja löytyykö jotain kommellusmuistoja kertoa omasta nuoruudesta, olisi mahtavaa kuulla, jos joku uskaltaa avautua. 🙂














