Selittely ja häpeä
Huomaan selitteleväni paljon, jo valmistautuen puolustautumaan itseäni, ettei synny väärinkäsityksiä tai ylipäänsä alitajuisesta halusta selitellä miksi toimin milloin mitenkin. Tämä on se asia, mitä aina yritän teroittaa itselleni, älä selittele niin paljon. Muut eivät monimutkaista sinua niin, kuten monimutkaistat itseäsi.
Koska lähden siitä olettamasta, että muuten muut ihmettelee olenko höpsähtänyt, kun joulukuusi koristellaan jo itsenäisyyspäivänä, olenko joku jouluhullu vähän niin kuin jouluseko, olenko outo tai joulukuusemme saattaa olla valkoisten joulukuusenkoristeiden omaavalta kitsi.
Mikä tavallaan totta onkin ja onhan punainen oma lempiväri. Mutta onko se vähän outoa pitää ympäri vuoden punaisesta niin paljon, tätä sai miettimään eräs viime kesänä kysyessään, ”olenko jouluhullu”, kun meillä on kotona punaista niin paljon.
Selittelen ihmisille, jotka eivät laita kitsejä joulukoristeita, joiden kodit ovat valkoisia tai tyyli klassisen beige. Selittelen omaa olemustani vaikka miksi se olemus olisi sen huonompi kuin sen toisen. Miksi punaiseen tai glitteriin pukeutuva olisi tyylittömämpi, kuin klassisesti beigeen.
Nimittäin valehtelematta on kerran sushipalanen lentänyt puikoilta suoraan talvisaappaaseen ja sen jälkeen päätin, että parempi on sushitella haarukalla ja veitsellä eli välttää ja suojella itseäni tulevilta noloilta tilanteilta sen sijaan, että oppisin sushitikutteluammattilaiseksi.
Eli tuohon sushitilanteeseen liittyy häpeä vaikka kehtaankin asian tunnustaa. Kaiken selittelyn ja toimien takana tihkuu tuo iänikuinen häpeä. Miten päästä pois häpeästä ja selittelyistä, siinäpä kysymys ja mistä kaikki häpeä oikein kumpuaa.
Minkälaisia häpeällisiä tilanteita sinä muistat? Tai oletko vapaa kaikesta tälläisestä, onko sinulla rautaisen hyvä itsetunto ja mistä mielestäsi hyvä itsetunto kehittyy? Tai mitä vaan asiaan liittyvää?