Täydellinen elämä
Tänään oli aikomus kirjoittaa etiäisistä, kyseinen aihe on poltellut päästä blogiin jo viime lauantaista, kun kävin asiasta keskustelua kahden sukulaisen kanssa. Meninpä sitten aamulla lukemaan tekstin ”Kurkistus täydellisen elämän kulissien taakse” ja vielä Rouva Sanan mahtava postaus ”Elämänviisauksia paksukalloisille” ja tuli hillitön halu laittaa lusikkani tähän soppaan tai ainakin siihen suuntaan.
Täydellinen elämä mitä se on, voisin hyvin kertoa kolmeakin tarinaa elämästäni. Yksi voisi olla se täydellinen eli pilvireunuksella kuorrutettu, toinen voisi olla sellainen marttyyrihenkeen kerrottu elämäntarina, sellainen valittava, jossa näen kaiken negatiivisessa valossa tai sitten voisi olla se aito Tiian tarina, rehellinen ja realistinen.
 |
| Myönnän, voin ottaa vaikka kuinka monta kahvikuppikuvaa, ennen kuin koen saaneeni sen oikeanlaisen kuvan, jonka kehtaan julkaista. Ai kaamea, mietin siis julkisuuskuvaani… |
Luulen, että riippuen päivästä olen sortunut näihin kaikkiin alueisiin, joskus olen halunnut näyttää kauniiden kuvien kera kertomusta ihanasta päivästä, vaikka se onkin ollut oikeasti ihan karmea. Ajoittain olen ollut itsesäälikäs ja kaikki on tuntunut paljon huonommalta, kuin oikeasti onkaan. Kaikki tämä kovin inhimillistä, eikö vaan.
Blogin aloittaessa kuitenkin päätin, että blogini olisi realistinen ja pyrkisin kertomaan rehellisestä naisen elämän hankaluuksista, perhe-elämän hyvistä ja huonoista puolista. Totta kuitenkin on, että silloin kun on synkin suru, siitä en kerro blogissa vaan sen voi kenties huomata vain pitkään blogiani lukeva, surullisena yleisvireenä, ponnettomuutena. Viime aikoina on ollut hieman sellaista…
 |
| Jos ollaan oikein rehellisiä, niin hyvä etten eilen pyörtyä pöksähtänyt ja laatta lentänyt kun sain lumityöt valmiiksi… Niin rapakunnossa olen.. |
Lapsuudesta voisin kertoa, että se oli epätäydellisen täydellinen, koti Töölössä, kesät Sipoossa meren rannalla, lämpöinen vaarini kainalo, jaksavainen mummini esikuvana. Lintukoto elämäähän se. Silti lapsuuttani siivitti surumielisyys, olinko jotenkin outo lintu, koska asuin isovanhemmilla. Asiaan liittyi paljon enemmän kipuilua, kun rohkenen blogissani edes kertoa, mutta matka eheytymiseen alkoi vasta tavattuani mieheni ja hänen kaksi lastaan. Sain oman perheen, senkin sellaisessa muodossa, josta kumpainenkaan mieheni enkä minä olleet nuorena haaveilleet, mies haaveili yhdestä liitosta, kuin myös minä hieman vähän haasteellisemmasta uusperhekuviosta. Haasteilla en viittaa mahtaviin mieheni lapsiin, jotka ovat kuin omia vaan uusperheen haasteisiin ylipäänsä. Monta ihmistä, kun on soppaa keittämässä, soppa on välillä kovin sakea.
 |
| Haluaisin joka aamu juoda tälläisiä raakapuristettuja tehojuomia, mutta kun en jaksa ajatellakaan, mikä työ jo porkkanoiden kuorimisessa ja koko vehkeen puhdistamisessa… Ihailen salaa ihmisiä, jotka hörppivät näitä päivät pääksytysten, ovat niin paljon jaksavaisempia kuin minä, ehkä juuri näiden cocktailienkin takia… |
Tällä hetkellä jännittää todella paljon, olen perjantaina menossa vaarini vaimon hautajaisiin, tämä sukuhaara on jäänyt minulle varsin vieraaksi. Onneksi olen tutustunut kahteen pikkuserkkuuni nyt viimeisen vuoden aikana ja en ole aivan yksin, mutta siltikin koen tilanteen niin pelottavaksi, että vatsa on ollut kipeänä jo viikon. Tämänkin kaiken taakse kätkeytyy haasteelliset ihmissuhteet, joista en voi blogissani kirjoittaa, sillä on vaikeaa kirjoittaa asioita ilman, että kirjoittaisi tekstiä johon ei sisältyisi muita ihmisiä.
 |
| Avantoon uimaan ei saisi kirveelläkään, mutta ihailen myös avannossa pulikoivia. Heissä on vahvuutta ja rohkeutta voittaa oma itsensä, sellainen minäkin haluaisin olla. Kun he laittavat someen avantouintikuviaan, olen salaa kateellinen, miksikö? Juuri siksi, ettei minusta moiseen ole, ei ole kanttia, haluan siis jotakin mitä heillä on, rohkeutta. |
Täydellinen elämä mitä se on, sitä jäin pohtimaan lääkäri Sari Halosen teksin inspiroimana. Jäin myös pohtimaan onko kyseisiä ihmisiä oikeasti olemassa, joista Sari ns.kirjoittaa. En tunne sellaisia ihmisiä? Onko pikemminkin Sarin kuvaamat ihmiset mielikuvia, joita me muut muodostamme ihmisistä joita emme aidosti tunne ja näemme vain ulkokuoren?
Ihmisistä muodostetaan helposti olettamuksia ja on aika hauskaa ajatella juurikin miten monenlaista versioita olisin voinut kertoa itsestäni vaikkapa täällä blogissa.
En ole tainnut jaksaa imuroida pariin viikkoon, vaikka kultaisennoutajan takia olisi pakko oikeastaan ainakin joka toinen päivä, lapsemme eivät harrasta tällä hetkellä mitään, vaikka ovat harrastaneet yhtä sun toista, mutta lasten tuntemuksilla mennään ja jos eivät halua, emme pakota. Emme käy enää vanhempainilloissa vanhempien lasten ulkomaan aikojen jälkeen ja olemme sanoneet opettajille, että meillä on täysi luotto heihin. Kyllästyimme veivaamaan vanhempienilloissa saako lapsi esim.käydä pissalla tunnin aikana vai ei, tai herkut ja karkit lasten synttäripäivinä koulusta pois jne. Toimimme lappusen mukaan mitä vanhempainillassa päätetty ja osallistumme kyllä juhlien järjestämiseen ”käskytysperiaatteella”, emme niinkään organisoiden. Oikeastaan ei riitä edes puhtia, neljän lapsen äitinä on riittänyt ihan riittävästi hommaa ja kaiken maailman hometalo-oikeudenkäynnit, pienimmän sydänvika ym.ovat vieneet voimat veuhaamiselta. Kaikki elämässä koettu suru ja ikä ovat vienet suurimman innon möyhätä muusta, kuin suuremmista linjoista. Jaksan mitä jaksan, mutta omilla ehdoilla. Olen hirmuisen epätäydellinen, enkä jaksa mm.löntystää tai sulattaa mahaani pois ajatuksella mitä muut minusta ajattelee… ’
 |
| Olen välillä kuin Ihaa, häntä on aina kateissa ja kaikki on mökötimöks… Tämä kuva ei päässyt Instagramiin koska käteni näyttää Alienin ulokkeelta… |
Jos meille tapahtuu erinomaisia onnistumisia, mieluiten hieman niitä piilottelen, sillä en halua herättää ajatuksia, että elämämme olisi täydellistä, koska sitä se ei suin surminkaan ole, kenen on? Mutta silloin kun sellaisesta syytetään ja vihjaillaan, hieman suutahdan, sillä vastoinkäymisiä kohdallemme on osunut ihmiselämän matkan verran ja jos joskus tulee onnistumisia, niin miksi ne herättävät negaatioita joissain ihmisissä. Tälläisiä ihmisiä on elämästä kitkeytynyt, sillä olen hiljakseen sinut itseni kanssa juuri tälläisenä epätäydellisenä ja mummovuodet varmasti myös vauhdittaa rohkeutta ja suuttumustakin. Päähän taputtajia on surullisina aikoina riittänyt, mutta jos on hetken onnea, sitä on joidenkin vaikeampi sulattaa ja se erottaa ystävyydessäkin jyvät akanoista.
Kenen elämän matka on täydellinen, sellaisen elämän haluaisin nähdä, joten siksi on täysin turhaa koskaan kadehtia muiden elämää tai luoda käsityksiä ihmisistä vaikkapa pelkän blogin perusteella. Vaikka olisi se täydellisen laiha runko, täydelliset kympin lapset, ziljoona Vuittonia harteilla ja pörheimmät Audit pihassa, se ei tee kenenkään elämästä kahehdittavampaa tai täydellisempää. Se on erityisesti täydellisyyden illuusio niiden asioiden ja mielikuvien suhteen joita itsellemme haluamme ja joita meiltä puuttuu, mutta olisi hyvä muistaa, että kaikilla on omat kipupisteensä. Mitä ne sitten ovatkaan, eivät ne näy aina päällepäin.
Jos jokin elämänohje täältä tulisi antaa niin se on, älä vertaa itseäsi muihin. Jos vertaan blogiani muiden blogeihin, tunnen jatkuvaa epätäydellisyyttä ja alemmuudentunnetta, sama pätee ihan kaikkeen, älä vertaile. Aina on joku jolla on asiat paremmin ja joku jolla on asiat huonommin, täydellisyys löytyy sieltä, että löydät ne omat elämän jyvät ja kasvatat niitä hellien. Jyviin kuuluu niitä huonojakin, jotka rumuudessaan kuitenkin kantavat valoa niille kauneimmille jyville, opettavat arvostamaan niitä. Heh juuri nyt on kylläkin jotenkin rumajyväolo. 😉
Jos jokin elämänohje täältä tulisi antaa niin se on, älä vertaa itseäsi muihin. Jos vertaan blogiani muiden blogeihin, tunnen jatkuvaa epätäydellisyyttä ja alemmuudentunnetta, sama pätee ihan kaikkeen, älä vertaile. Aina on joku jolla on asiat paremmin ja joku jolla on asiat huonommin, täydellisyys löytyy sieltä, että löydät ne omat elämän jyvät ja kasvatat niitä hellien. Jyviin kuuluu niitä huonojakin, jotka rumuudessaan kuitenkin kantavat valoa niille kauneimmille jyville, opettavat arvostamaan niitä. Heh juuri nyt on kylläkin jotenkin rumajyväolo. 😉
Mikä edustaa sinulle täydellistä elämää tai tuo tunnetta, että nyt on elämä täydellistä?
