Avainsana: omenakaurapaistos

Yllätysvieras, lapsuuden herkut ja essencen kevätuutuudet!

Yllätysvieras, lapsuuden herkut ja essencen kevätuutuudet!

Souliina rämpäytti tänään ja oli matkalla teelle jonnekin kahvilaan Itäkeskuksesta ja tokaisin, että tulepas meille teelle. Voiko olla hauskempaa, kuin ex tempore kyläilyt, kun päivän kulku muuttaa suuntaansa, ei tarvitse miettiä tulikohan mopattua ennen vieraiden saapumista ja tarjottavatkin on sitä mitä kaapista löytyy. Ihmisten tulisi kyläillä toistensa luona enemmän yllättäen, mutta kun täällä Suomessa on sellainen ei saa tupata eikä tunkea iholle, saatikka tuppautua kylään ilman lupaa kysymättä tai ainakin pääkaupunkiseudulla pukkaa olemaan sellainen ilmapiiri. 

Souliinan kanssa juttelemme kaikesta maan ja taivaan välillä ja ensihetkestä on tuntunut, että olisimme aina tunteneet. Souliina on niitä blogikamuja, joista on tullut aitoja sydänystäviä. Tietenkin juttelimme myös kosmetiikasta, tuoksuttelimme erilaisia tuoksuja ja testailimme erityisesti tällä kertaa essencen kevään uutuusmeikkejä, koska molemmat olemme saaneet ne pr-näytteinä. 

Ajattelin tähän kyläily ja lapsuuden herkut ja ei mitään tarjottavaa kyläilypostaukseen vinkata poimimani essence suosikit. Joista ihan selvästi yksi söpöimpiä on tämä merenneidon pyrstöä somasti mukaileva essence highlighter eli valohohde, joka antaa kauniin kevyen ja aavistuksen roosa/nuden hehkun iholle. Hintaa tällä suloisella highlighterilla on 4,39. 
Toinen suloisuus on Merenneito luomiväripaletti, jossa on todella herkut ja herkät kevään sävyt.  Näissä yllätti kaunis hehku ja runsaspigmenttisyys.  Paletin hinta on vaatimattomat 4,99 ja pakko sanoa, että kyllä on ihana. <3

Ehkä kuitenkin kevätkauden helmi on kolme erilaista isoa palettia, joista yksi on huulipunapaletti, yksi on luomiväripaletti ja itse olen saanut testiin tämän Create&Transform My Wonder Face Paletin, josta löytyy runsas herkullinen kirjo eri sävyisiä poskipunia, contouring sävyjä, highlightereita, voidemainen highlighter ja myös erilaisia kullanhehkuisia sävyjä aurinkoista kullan hehkua antamaan tai vaikka juhliin. Nämä paletit ovat löytöjä ja kannattaa haukkana mennä kauppaan, sillä uskon, että nämä kaikki kolme erilaista viedään käsistä. Hintaa näillä on vain 12,49.

Alla olevassa kuvassa on Glow palettiin hankittava meikkisuti ja maaliskuusta huhtikuuhun essence tuo kauppoihin, girl squad-sivellinkokoelman, joka on visuaalisesti hauska. Siveltimet pukeutuvat erilaisiin naisten mekkoihin. Sivellinsarjasta löytyy kaikki, mitä tarvitsee kasvojen meikkaamiseen. Oma ”girl boss”, puuterisivellin on kyllä niin veikeä ja kätevä. Hintaa näillä on 2-5e.

Ei tosiaan ollut meillä kotona mitään tarjottavaa, mutta tein Souliinalle oman lapsuuteni lemppareita lämpimiä voileipiä. Höpöttelimme takkatulen ääressä teetä hörppiessä, kosmetiikkaa ihastellessa ja leipiä nauttiessa. Samalla lämpimien voileipien innoittamana tuli mietittyä muita lapsuuden lempiruokia ja yksi oli jälkiruoka eli kauraomenapaistos. Tätä jälkkäriä mummini teki aina joka toinen kerta kauramuruseoksella, koska se oli minun makuun ja pelkällä uuniomenilla ja vaniljakastikkeella, joka oli taas vaarini mieleen. Olin lapsena aika ronkeli ja nämä kaksi olikin suurimpia herkkujani. 

Kuvattiin muuten täällä meillä Souliinalle oma YouTube esittelyvideo ja nyt Souliinallakin aukesi tubekanava, käykäähän kurkkimassa, Samu videolla on taas ihan totaalisena kuvausassarina ja käykää ihmeessä tilaamassa Souliinan kanava. 🙂

Ei sinänsä ihmeitä tänään ja siltikin paljon ihmeitä, olipa kiva yllätysvisiitti ja kaveripäivä ja lisäksi essencen suloiset uutuudet saavat sydämen läpättämään. 🙂

Miten siellä, onko teistä ex tempore kyläilyt niitä kaikkein stressittömämpiä ja tilataanko sitten vaikka pizzat, jos ei muuta ruokaa kaapeista löydy. Viehättikö joku essencen edukkaista kevään uutuuksista tai käytättekö essencen meikkejä tai onko vinkata jotain suosikkia?

Ihanaa torstai-iltaa kaikille. <3