Avainsana: ompeluseura

Isovanhempien rakkaustarina ja eräs ompeluseura

Isovanhempien rakkaustarina ja eräs ompeluseura

Vietin tänään mukavan ja leppoisan päivän 97-vuotiaan mummini luona ja fiilisteltiin menneitä aikoja katselemalla vanhoja kuvia. Kuvia olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta näissä muutamissa kuvissa oli niin mieletön ajankuva ja tunnelma, joten nämä kuvat päätyivät tänne bloginkin puolelle.

Olen joskus aiemminkin kertonut täällä blogissa, miten mummini ja vaarini tapasivat, mutta kerrottakoon tuo yltiöromanttinen tarina nyt uudelleen ja lisänä vielä pieni mukava tarina eräästä ompeluseurasta ja ystävyydestä, tarina joka ansaitsee tulla kerrotuksi.

Mummi ja vaari tapasivat tosiaan niin, että vaari bongasi kauniin mummini Hietsun biitsillä (Helsinki), tilanteessa, jossa mummi meni uimaan. Vaari ui perään ja kysyi mummin puhelinnumeroa ja asia, jolle mummi tänäkin päivänä nauraa on se, että hatarapäinen vaarini painoi mieleensä mummin numeron ulkoa. Mummia vielä lainatakseni, kyseessä oli salamarakkaus. 

Mummi muisteli tänään paljon vanhoja asioita ja totesi, että on niin surullista, kun kaikki ystävät ovat kuolleet pois, kaikki sisaret ja aviomies, että tuntuu niin kovin yksinäiseltä. Mummi alkoikin sitten muistelemaan ystäviään ja heidän pitämää ompeluseuraa ja mummi kertoikin sitten ompeluseuran tarinan.

Mummilla oli kaksi ystävää ja he päättivät  yhdessä perustaa ompeluseuran ja ompeluseuraa pidettiin kerran viikossa. Jossain kohden ystävykset kuitenkin päättivät, että jokainen voi pyytää mukaan yhden hyvän ystävän ja näin lopulta ompeluseurassa olikin 7 jäsentä. En tiedä kuka sai pyytää kaksi ystävää vai miten lopulta jäseniä oli 7, mutta näin mummi kertoili.

Pian kuitenkin ompeluseurassa kutimet jäivät taka-alalle ja ompeluseuran  nimeksi tulikin ”Turha tikki”. Ompeluseura pyöri aluksi voileipätarjoilulla, mutta lopulta tarjoiluun liitettiin koko menu. Ompeluseurasta tuli eräänlainen herkkukerho ja viiniäkin nautittiin. 

Ikimuistoinen ompeluseuran kokous kuitenkin pidettiin isovanhempieni Sipoon kesäpaikalla, kun rouvaseura tuumi tekevänsä yhdet ”paukut” ja sekoittivat vodkaan mehua. Mehu oli kuitenkin väkevää viiniä ja koko ompeluseura oli kuulemma hiprakassa, kuin käkikellot konsanaan.

Minäkin muistan ompeluseuran naiset, miten iloinen ja nauravainen naisjoukko olikin kyseessä ja miten hulvattoman hauskaa oli naisjoukolla yhdessä. Muistan mummin viimeisen ompeluseuran tarjoilutkin, sipulipiirakkaa ja fetasalaattia ja muistan tuon seikan erityisen hyvin siksi, että olin niin onnellinen, kun ruokaa jäi yli ja sain herkkuja osakseni. Tämä oli joskus lukioaikoina 80-luvun lopussa.

Mummin tarinoita kuunnellessa tuli ihana lämmin fiilis, mutta kovin haikea olo, miten ajanratas pyörii niin kovin kiihkeää tahtia. Miten mummi kaiholla muisteli ystäviään, joiden joukosta hän on kaikessa yksinäisyydessään viimeinen.

Taas tuli muistutus, eletään tässä hetkessä ja nautitaan ihmisistä meidän lähellä ja yritetään tavata heitä useammin. Whatsapp viesti ei ole sama asia, kuin aito ihmiskohtaaminen. 

Lähtiessä mummin luota suukotin mummia moneen kertaan otsalle ja sanoin, rakastan sinua niin paljon. Koskaan ei tiedä milloin nuo sanat sanoo viimeisen kerran rakastamalleen ihmiselle, joten muistetaan viljellä rakkautta. <3
Tiedättekö mitä toivoisin, mutta ei paineita tai pakkoja. Olisi ihan mahtavaa, jos joku siellä haluaisi tarttua haasteeseen ja vaikka vielä vanhojen kuvien kera, niin aina hauskempaa ja kertoa isovanhempiesi tai vanhempiesi tarinat tai vaikka oman rakkaustarinan synnyn ja tarinathan saa aiheina koskea mitä vaan.

Rakastan katsella vanhoja kuvia ja kuulla vanhoja tarinoita eli nyt kaikki mahdolliset lukijat siellä, olisi upeaa kuulla kommenttikentässä vanhoja tarinoita tai vaikka rakkaustarinoita tai niin, että bloggaajat siellä halutessaan nappaavat kopin tästä haasteesta eli nostalgiaa kehiin. 🙂 

Oikein sydämellistä iltaa kaikille. <3