Avainsana: outojakysymyksiä

Outoja kysymyksiä?

Outoja kysymyksiä?

Huomasin Keyword:Love Jonnan ja Zaza’s Petals Sarin blogeissa hauskan haasteen, johon tuumin, että haluan heti itsekin osallistua. Sillä oudot asiathan ovat mieleen, kuten vaikka, kun eilen kuuntelin autoa ajaessa radiota ja radiojuontajat siinä mietti, että onko avaruudessa elämää vai ei? Outoa tässä asiassa ei tietenkään olleet avaruusoliot vaan, että tälläistä edes kyseenalaistetaan, että onko avaruudessa elämää vai ei. 
Noh tietty on ja todistetusti, sillä mehän seikkailemme planeetalla nimeltä maa ja olemme itse avaruusolioita. Aina jotenkin naurattaa, etteivätkö  ihmiset ymmärrä, että mekin asumme avaruudessa vaikka painovoiman vuoksi jalat koskettaakin maapalloa visusti, joka myöskin seikkailee tosin avaruudessa eli mehän olemme alieneita, eikä jotain ihme ihmisiä. 


Olemme toki uniikkeja, mutta emme niin ihmeellisiä, että olisimme vielä äärettömyydessä ainoa elävä lajike ja todistetusti emme olekaan, sillä maapallolla asuu jo ziljoona erilaista ja hyvin erikoista lajiketta. 

Onhan tosiaan meidän planeetallakin aivan uskomaton määrä muita ihmeellisiä olentoja. Jos ei olisi vaikka kissaa ikinä nähnyt, niin olisihan sekin vastaan tullessa todella merkillinen olento. Meidän tulisi muistaa, mikä on meille tavallista, on aidosti todella jotain ihmeellistä. Ihminen on tietenkin vain rotunimike meille alieneille. Noh niin pääsinpä purkamaan ja nyt haasteeseen.

1. Jos sinulla olisi teemataulu, niin mikä se olisi?

Meikäläisellä ei todellakaan ole mitään teematauluja, enkä tee aarrekarttoja tai lue elämän viisaus oppaita. Teininä luin, mutta nyt puren ja pohdin aivoitukset mieluiten omassa päässä tai muiden kanssa, kuin että ne oivallukset annettaisiin valmiina. 

Nuorempana liimasin sisustushaaveita vihkoon ja nuo haaveet olivat konkreettisia ja toteutuneetkin kaikki. Mutta enää en pitäisi edes moista haavekirjaa. 

Haaveilu ei vaan ole minun juttu, mitä tekisin, jos voittaisin lotossa ym. Haaveeni ovat ainoastaan konkreettisia, jotka perustuvat faktaan ja budjettiin eli ovat toteutettavissa. Koen haaveilun omalla kohdalla itsepetokseksi ja olen itsepetoksen suhteen kyyninen.

Ymmärrän kuitenkin hyvin, että muut ihmiset saavat teematauluista ja aarrekartoista voimaa ja lähtöportin ja peruspilarin omille aivoille lähteä toteuttamaan haaveitaan. Meikäläisellä homma ei vaan toimi lainkaan noin ja en osaa edes selittää miksi. Liikaa epäuskoa, liikaa kyynisyyttä haaveiluun ja liikaa jalat maassa. 

Välillä pitäisi vähän enemmän leijailla, olla ilmava ja kevyt, haihatella ja tuntea iloa haihattelusta. Voin haaveilla, kuten viime kesänä, että pääsisin avaruusseikkailulle, mutta seikkailulle oli konkreettinen mahdollisuus, eikä niin, että tyhjästä alan haaveilemaan asioita ja ne sitten toteutuvat. Tässä mielessä lapsuuden minä on suorastaan kuollut pystyyn.

2.  Jos saisit luoda ihan uuden lakipykälän, jota pitäisi säntillisesti noudattaa, mikä se olisi? 

Ensimmäisenä tuli mieleen kaikki maapallon hyvinvointia edistävät lakipykälät, roskaaminen kielletty ym. kierrättäminen ja mereen ei saa heittää roskia ym. ym. Mutta kyllä lähden yleisestä hyvästä olosta ja hyvyydestä ja siitä miten ihmiset kohtelevat toisiaan ja kyllä se olisi ”kiusaaminen ja toisen ihmisen mustamaalaaminen kielletty netissä ja toki nyt muutenkin”.

Kiusaajille voisi tulla sakkona nettilukko kaikkiin välineisiin. Miten lukko toteutetaan, ehkä jonkinlaisella henkilöllisyyden todentamisohjelmalla. Kun henkilö kiusaa, mustamaalaa, kiroilee tai vähättelee toista ihmistä netissä, loukkaa tavalla tai toisella, pämähtäisi aina nettikielto ja jos jatkaa, niin lisää rangaistusta vaan menemään. 

Mustamaalaamisesta voisi laittaa pitemmän karenssin, kun julkisesti lähtee mustamaalaamaan toista ihmistä tai levittelemään henkilökohtaisuuksia tai yksityistä kahden välistä tietoa yksipuolisesti netissä. 

Ohessa nyt muutama anonyymeiltä tullut kommentti, näitähän piisaisi, jotta hieman aukenee, minkälaista tavaraa toisille blogeihin ilmaantuu ja miten paha olo toisilla ihmisillä on ja miten he tätä omaa pahaa oloaan tai ihan ilkeyttään purkavat toisiin ihmisiin. Ihan nettikielto heille päälle vaan. Pahoittelen anonyymin kiroilua. 

Hyiiii!! Vanhan ihmisen ei kannattaisi levitellä haarojaan! 🤢 

Jätän vaan tämän tähän: Onko tuo blogisi nimi ihan oikein?

Siis mitähän v##tua oikeesti nyt taas?! "Myönnän, mitä teen avatessani aamuisin ensin silmät, noh tartun luuriin tietty ja selaan ensimmäisenä kännykkää". Olen käsittänyt jotain tosi pieleen. Aamulla herätessäni minulla on ihan jotain muuta mielessä kuin kännykkä. Esimerkiksi töihin meno. 

Kerro tuolle typerälle "ystävällesi" piip, että sana on piip ja piip Piip voisi myös ymmärtää, että piip-sana on melko outo (piip sanat lisätty, jottei ystävien nimiä ja sanoja tunnisteta.)

Jne. jne, näitä voisi jatkaa tänne loputtomiin. Mutta nettikielto tälläisille ihmisille, jotka eivät osaa käytöstapoja. 

3. Mitä ikävöit eniten lapsuudessa?

Poismenneitä ihmisiä, huolettomuutta ja tietenkin niitä loputtomia ja pitkiä aurinkoisia kesiä. 

4. Jos saisit yhden supervoiman, mikä se olisi?

Tämä tietenkin olisi sairauksien parantaminen tai maapallon puhdistaminen roskista, mutta koska yhden ihmisen rahkeet eivät riittäisi parantamaan kaikkia sairaita, joten tilanteesta tulisi mahdottomuus ja myös loputon syyllisyys ja riittämättömyyden tunne, niin kyllä se olisi Star Trek sarjojen ja leffojen mahdollisuus sädettää itsensä maasta toiseen tuossa tuokiossa vaan. Jäisi lentokoneilla ja autoilla matkustamisen vaiva väliin ja maapallokin kiittäisi. 

Sitten toki mietin, että jos kaikilla ihmisillä eli meillä avaruusolioilla olisi tuo sädettämisvoima,  niin jos tapahtuisi kovasti törmäilyä, silloin kun ihmiset sädettäisivät itseään pitkin poikin maapalloa, sädettämien olisikin vaarallista ja miten keksiä sädettämiseen liikennesäännöt. Jos taasen tämä supervoima olisi vain itsellä hallussa, niin enhän minä yksin matkusta, perhekin on olemassa eli mitä sellaisella matkustusvoimalla tekisin. 

Joten oma supervoima voisi olla mikä? Luulen, että meikäläisellä on jo niin valtavasti supervoimia, osaan kokata, synnyttää, siivota, näpyttää koneella, ajatella ja puhua, etten tarvitse yhtään ylimääräistä supervoimaa, sellaista joka olisi vain itsellä.


Sillä sellainen voima voisi herättää muissa kateutta ja itsessä syyllisyyttä ja voimaa voisi joutua käyttämään väärin tai ihmismassat haluaisivat minusta irti jotain, joutuisin ehkä jonnekin laitokseen leikeltäväksi ja tutkittavaksi. Joten tyydyn näihin supervoimiin, jotka elämä ja geenit ovat minulle jo antaneet. Muistakaa, meillä on jo aivan mahtavia supervoimia, eivätkä nekään ole itsestäänselvyyksiä.

5. Mikä on spontaanein asia mitä olet ikinä tehnyt?

Ehdottomasti kun tuo ukkeli kysyi 6:n kuukauden seurustelun jälkeen, muutanko hänen ja kahden hänen lapsensa kanssa Latviaan ja nukuinkö edes yön yli vastatessani ”kyllä.” Se se oli spontaania se, mutta eipä ole tarvinut katua. Nooh ehkä joskus riidan silmässä, mutta ei muuten. 😉

6. Mitä elokuvaa voisit katsoa aina uudelleen ja uudelleen?

Hyvin harvoja, sillä maailmassa on niin paljon uutta katsottavaa, enkä halua tuhlata aikaa samojen leffojen katsomiseen tai kirjojenkaan lukemiseen. Mutta aina flunssapäivinä olen katsonut Ylpeys ja ennakkoluulo sarjan ja Pikku naisia elokuvan. Joten nämä kaksi jaksaa aina katsoa uudelleen ja niistä tulee niin hyvä ja turvallinen olo. 

7. Mikä on tärkein asia jonka omistat? 

Apua, koska ihmisiä ei voi omistaa, vaan kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen ja lapset ovat vaan lainassa. Mitä käytän eniten, hmmm… Vastaus on kahvikone, pesukone tai parran nyppijä eli pinsetit tai kännykkä, mutta mikä näistä on tärkein. Karvatkin voi rehottaa, pyykkiä voi pestä käsin ja ihminen on pärjännyt ilman puhelinta ja jotain niin vapauttavaa olisi palata taaksepäin aikaan, jolloin kännyköitä ei vielä ollut. Lasten askartelemat jututkin on isoja aarteita ja vihkisormukset tärkeitä, mutta se rakkaus ulottuu yli vihkisormustenkin.

Pitääkö nyt vastata sitten kahvikone, ei kun nyt tiedän, se on hammasharja. Ilman kahviakin voi elää, mutta jos ei voisi pestä hampaita, se olisi pahinta ikinä!

8. Mikä on erikoisin ruokayhdistelmä jota rakastat?

Mikä on erikoista, miten voi sanoa, että jollekin toiselle tavallinen on sitten meikäläiselle erikoista. Mitä on erikoinen ylipäänsä? Noh anopin mielestä, kun seikkailtiin Latviasta Suomeen ja jysäytin lenkkimakkaran (Hoo Koon Blöön) aamiaispöytään, niin se oli vallattoman erikoista. 

Omaan makuun heinäsirkkojen ja matojen, aivojen ym. syöminen on erikoista, koirien ja käärmeiden syöminen suorastaan pimiömäistä, mutta mikä on erikoinen yhdistelmä ööh. 

En tiedä yhdistelmistä, mutta on aina vaiheita, jolloin syön erilaisia yhdistelmiä tai ruokia, on sushivaihe, on lenkkimakkaravaihe tummalla leivällä, Myrttisen valkosipulisuolakurkulla ja sinapin töräyksellä, mutta onko se erikoista? Mielestäni esim. maapähkinävoi ja hilloleipä on erikoista. 

Syön sushia fetapalleroiden kanssa tai maksamakkaravoileivän, jossa on fetasiivu. Pitsani sisältää homejuustoa, fetaa, kapriksia, yrttejä sitruunavinaigrettessa pyöritettynä ja reunat dipataan vielä tomaattivalkosipulikanttidippiin, mutta onko tämä erikoista?

Tähän en osaa vastata eli kaiketi en ole erikoisten makuparien nautiskelija, mutta toisen ihmisen mielestä kaikki mitä syön voi olla erikoista eli kai se erikoisuus toista ihmistä kohtaan on sitten naapurin silmässä.

9. Mikä on unelmatyösi?

Astronautti, hei haloo tietenkin. Noh voin olla kosmonautti tai taikonauttikin tai finnonautti eli avaruuslentäjä. Myös kirjoja voisin tykätä haistella eli kirjojen parissa olisi ihanaa työskennellä. 

10.  Jos sinun olisi pakko olla jossain reality TV-ohjelmassa, niin mikähän se olisi?

Tavallaan olen ollut jo Hehku ohjelmassa (ohessa yksi osa neljästä), jossa oli muodonmuutos hommelia ja olen ollut Tuplan ohjelmassa kosmonauttihommissa. Jos saisin valita, niin avaruuteenhan tuo liittyisi eli ohjelma johon hakisin Astronautti:Maailman kovin ammatti ohjelmaan. Jos se ei olisi vaihtoehto, niin sitten jotain kilttiä eli joku kokkiohjelma. 

11. Mikä on ollut vuoden kohokohta tähän mennessä?

Lontoon matka ja Harry Potter studiot ja tyttären rippijuhlat, serkun häät ja saako jo hypätä ajassa pari päivää eteenpäin eli 31.8 tyttären häät ilman muuta. 

12. Jos voittaisit tänään 10 000 euroa, mihin käyttäisit sen?

Talvireissuun vaikkapa jenkkeihin eli avaruuskeskus siintää mielessä ja Disney hommia tietenkin ja perhe mukaan.

13. Jos sinun pitäisi valita näiden kahden väliltä: Voitat joko itse 10 000 euroa tai paras ystäväsi voittaa 100 000 euroa. Kumman valitset?

Tietenkin ystävälle 100 000 ja summa jaettaisiin kristillisesti tasan. Sillä hyvät ystävät pitävät yhtä vaikka raha onkin vaikea alue, mutta jos kerran saan valita eli päättää asian, niinhän se kysymys kuului  meinaan.  

14. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?

Äiti, puoliso ja eläinrakas.

15. Upein maailmankolkka jossa olet käynyt?

Ei maailmankolkkia voi vertailla keskenään, mutta jenkkilän punavuorimetsät,  Carmel merenrantakaupunki, Sveitsin ja Itävallan vuoret, Ranskan maaseutu, Nizzan pienet rantakivet, Saksan pienet kaupungit, Belgian formularata, Nykin syke, Wienin vanhat rakennukset, Jurmalan biitsi, Lontoon ja Amsterdamin koko easy going tunnelma, Barcelona kokonaisuutena, Tanskan tivoli, Moskovan punainen tori ja avaruuskeskus ja ja ja. Yksikö ylitse muiden, ei millään. 

16. Mikä tekee sinut todella onnelliseksi?

Silloin kun kaikki perheenjäsenet voivat hyvin ja elämä on tasapainossa moninaisten erilaisten elementtien kautta ja ei ole riitaa yhdenkään ihmisen kanssa tai outoa vihamielistä värinää, niin tällöin on tilaa hengittää. Tälläinen tila on muuten aika harvinainen, sillä aina sattuu ja tapahtuu. 

Sitten siirrytäänkin niihin pieniin onnen aiheisiin, aamukahvin ensisiemaus, kissan kehräys, lasten ilo, puolison rakastava katse, takkatuli pakkassäällä, sateen ropina kirjan lukukaverina, aamukaste, kuun kajo, auringonlasku, meren tuoksu, hyvä leivos, ystävät,  toivo, aina kun on toivoa, on onnea. Elämässä on niin paljon onnen aiheita. 

17. Kenen julkkiksen näköinen olet?

Ihan olen itseni näköinen, en todellakaan kenenkään toisen. En ainakaan itse näe sitä. Moneksi on kutsuttu ja kehuna, mutta en nyt kehtaa niitä tähän laittaa.

18. Unelmien matkakohde?

Viikko vuoristomajassa tai Skotlannin jokia ihmetellessä jossain kotoisassa mökissä. 


19. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

Toivottavasti hengissä ja en tätä toivo, mutta faktasti tilanteessa, että viimeisetkin lentää pesästä eli haikeissa merkeissä. 

20. Elämäsi kolme ikimuistoisinta hetkeä?

Aikajärjestyksessä: 

Kun näin mieheni lapset ensimmäistä kertaa, lasten ilmeet kaikki ovat piirtyneet verkkokalvoille, mitä sanottiin, miten suorastaan sulaen otettiin vastaan, tämä on niin hyvä ja ihana muisto.

Naimisiin meno

Lasten syntymät

Eli näitä tuli nyt yhteensä neljä, koska synnytyksiä on kaksi, mutta ei kait haittaa. 

Siinäpä se oli ja pitkään blogia lukeneille ei varmaankaan tullut mitään uutta, jollei maksamakkara-ja fetaleipää lasketa mukaan, mutta toivottavasti tässä jotain lisää tupsahti kuitenkin.

Oikein ihanaa torstaita kaikille ja täällä enää 2vrk häihin. Nyt moppi viuhuu, kuten se on tällä viikolla jo hurjana viuhunutkin ja sukulaisista apujoukkojakikn olen saanut, kiitos niin paljon heille. Bloggaajille heitän toki haasteen eteenpäin ja vielä kaikilta kysyn, että hehe löytyikö yhtään samaistusmispintaa tai kohtaa, johon haluaisit omasta itsestäsi kommentoida?