Suden hetken korventava synkkyys, kun mieli on musta ja toivoton…
Eilen heräsin suden hetkenä sydämen kovaan läpätykseen, mielen kaappasi tummien ajatusten hyökyaalto ja oma elämä ja koko maailma näyttäytyi kylmässä ja toivottamassa valossa.
Yritin lepyttää hätääntynyttä sieluani, ajatellen rauhoittavia ajatuksia, mutta mieli kiisi höyryveturin lailla, sydämen sykkeen pumpatessa lisää löylyä mustille ajatuksille. Olin neuvoton, mistä ja miksi tälläinen hätä ja toivottomuus? Syväluotailin tajuntaani samalla, kun ajatukset löivät mieleen solkenaan toivottomia ajatuksia, oliko purkamattomia paineita, ahdistuksia joita olin työntänyt syrjään? Olinko vain laastaroinut ja laastaroinut laastarinkin päälle tunteita piilottaen ne?
En päässyt omin ajatuksin eteenpäin, poukkoilin päämäärättömästi murehtien ihmissuhteita, joulua, eläkepäiviä, äitiyttä, kaikkea tekemistäni, jotka yhtäkkiä näyttäytyivät negatiivisessa valossa. En pitänyt mistään tekemästäni, koin olevani huono, surkea, läpimätä.
Mieheni aukoessa unisia silmiäan, sisimmistäni ryöpsähti kaikki sisälle padotut tunteet ja ajatukset, joita olin alitajunnassa itsekin ajatuksista tietämättä pitkään pyöritellyt. Kyyneleet valuivat mieheni paitaa pitkin ja kaikki paineet tulivat ulos. Eläkepäivät, ihmissuhteet, jopa blogiin liittyvät pelot ja tunteet.
Kaiken tullessa mutavyörynä ulos, olo oli jälkikäteen vapautunut ja onnellinen ja kannoin eilen koko päivän mukanani mieheni lämpöä ja rakkautta. Olin hämmennyksissä, mutta kevyin jaloin ja vapaa, olin päästänyt ulos aamuyön herkimmän tuskan.
Suden hetkestä sanotaan, että silloin sudet saalistavat, uni on syvimmillään ja ihminen heikoimmillaan. Oivalsin, että suden hetki voi olla myös tärkeä hetki herättämään patoutuneet pelot ja tunteet. Vaikka tunteet näyttäyvätkin moninkertaisena tuskana, joissa valoa ei näy ja synkkyys on ääretön, voi hetken kautta huomata jotain ensiarvoisen tärkeää, nähdä oman sisimpänsä pahimmat pelot, tuoda ne esille ja saada peiteltyihin pelkoihin helpotusta. Huomata jopa kuinka pieniä ja jopa hassuja kyseiset pelot ovat.
Vieläkin kun kirjoitan kokemaani hetkeä, mieli on herkällä ja silmät kostuvat, hetken tunnetila viipyilee muistissa. Useamman kuukauden tunteiden vapauttava ulospääsy oli merkillinen ja voimakas kokemus.
Miten teillä, heräättekö suden hetkenä, ettekä enää saa unta, näettekö kaikki tavallisimmatkin asiat synkemmässä valossa? Itkettekö helposti, (minä en, vaan pidättelen kaiken sisälläni, myös itkun)? Luulen, että suden hetki saapui, koska ihmisen on välillä itkettävä, pieniäkin surullisia sattumia, joita sisälleen kätkee.
Parhainta torstaita ja toivottavasti en tuonut synkkää harsoa päivän päälle. 🙂
Deep in the darkest night Maddy Prior
Vähän itkuttaa nyt tämäkin, omalle rakkaalle
tietenkin tämä, vetää kenties imeläksi…
Mutta välillä tämä on tälläistä, tämä elo.
