Avainsana: paris

Tammikuun kosmetiikkalempparit!

Tammikuun kosmetiikkalempparit!

Kävin viime viikolla kampaajalla ja kampaajahan aivan suoraan totesi, että hiukseni ovat todella huonokuntoiset ja aivan kuin venyvää purkkaa. Hassu sattuma oli, että kampaaja suositteli hiuksilleni kyseisiä Kérastase Nutritive hiustuotteita, jotka olin aiemmin saanut blogiin testiin ja odottivat testausvuoroaan. 

Luonnollisesti kampaajan ”käskystä” otin Kérastase Nutritivet heti käyttöön ja kyllä kampaaja ja Kérastase nämä minulle valitessaan, olivat aivan oikeassa, nämä hiustuotteet ovat napakymppi purkkamaisille blondatuille hiuksilleni. 


Hoitava sampookylpy Bain Magistral, joka jättää hiukset samalla narskuvan puhtaiksi, hoidetuiksi ja kosteutetuiksi ja huuhtoutuu hetkessä pois. 


Sarjan syvähoitava naamio Masque Magistral siloitti karheuden ja pörheyden tunteen heti jo hiuksiin levitettäessä ja hiuksiin tuli silkkinen tunne. Lisäksi naamiokin lähti huuhdellessa helposti pois. 

Hiukset viimeistelin kuuman ja föönauksen suojalla Crème Magistral-hoitovoiteella, joka jätetään hiuksiin suojaten hiuksia lämmöltä ja taikoen hiukset pehmeiksi hetkessä. Koostumukseltaan hiuksiin jätettävä voide on kermainen ja tiivis, mutta lopputulos on ilmava, eikä lainkaan hiuksia latistava ja vain pieni määrä riittää. 


Lisäksi Magistral-tuotteet tekivät hiuksista helposti kammattavat, erittäin puhtaat ja pehmeät ja kosteutetut, kuin ritisevän kuivat hiukseni olisivat saaneet sadepäivän hellivän kosteuskylvyn.

Nutritive sarjan hiustuotteita suosittelen lämmöllä kaikille purkkablondeille ja käsitellyille hiuksille. Aivan loistavaa saada sekä todella narskuvan puhtaat, että pehmoisen hoidetut ja kammattavat hiukset. Kuukauden hiustuotesuosikkejani ehdottomasti. 
Sain syystalvella testiin itselleni uuden ihonhoitosarjan tuotteita, joista Payot Uni Skin Concentré Perles, pääsi vuoden kosmetiikkasuosikit 2016 postaukseen. 
Payot on laadukas, ylellinen ja kuitenkin lompakkoystävällinen hoitolasarja, vaikka vastaakin selektiivisten hoitotuotteden laatua. Hinnat pyörivät ravitsevissa ja erinomaisissa ihonhoitovoiteissakin keskihinnaltaan n. 50e luokassa. Lähimmät jälleenmyyjät löydät täältä. 
Perform Lift Regard vaikuttaa koko silmänympärysalueella ja on toiminut omalla atooppisellä ihollani, kuin unelma. Raviten, atooppista kuivuutta hilliten. Hoitava voide ei ole aiheuttanut seuraavalle päivälle silmäpusseja, vaan silmänympärysiho on ollut virkeä ja hoidettu. Sen erityinen koostumus hoitaa silmänympärysihon velttoutta, juonteita, tummuutta ja turvotusta.

Kiinteyttävä ja ihon pintaa silminnähden napakoittava anti-aging älyseerumi ikääntyvälle iholle. Silkkinen Elixir Lift seerumi imeytyy iholle hetkessä, tuo jännää napakoittavaa tunnetta ja iho tuntuu todella silkkiseltä seerumin laiton jälkeen. Lisäksi seerumi antaa sievää valoisuutta ja hehkua iholle. Miltei tuoksuton tuote, joka antaa hieman viilentävän tunteen iholle, on ollut oikea hemmotteluseerumi ja joka on selkeästi kosteuttanut pintakuivaa ihoani. 

Perform Lift Intense Kiinteyttävän ja kohottava ihonhoitovoide on ollut, kuin silkkiä iholleni ja ravinnut ”vanhaa” ihoani kosteuttaen ja pehmentäen, mutta ei ole silti tehnyt ihoa rasvaisen tuntuiseksi. Liian rasvaisista voiteista saan helposti näppylöitä, mutta Perform Lift Intense syväkorjaa ja uudistaa ihoa tehokkaasti. Taikoo ihon elastisemmaksi ja kimmoisammaksi. 


Lisäksi Payot sarjaan kuuluu kaksi erilaista vartalotuoksua, joista testiin sain Eau de Soin Energisante tuoksn, jossa on raikas yhdistelmä bambua, vihreää teetä, greippiä sekä ruusu-uutetta. Piristävä ja lisäenergiaa antava Eau de Soin Energisante suihke kosteuttaa, virkistää ja tuoksuu raikkaalle ja sitruksiselle ja on ihana suihkautettava suihkun jälkeen virkistämään aamun alkua. Pehmentää ihoa ja jättää iholle miellyttävän kevyen tuoksun. Tästä voisi herkästi tuoksuille reagoivatkin pitää, tuoksu on niin mieto ja ei lainkaan läpipuskeva. 

L’Orealilta ilmestyi juuri kauppoihin kivat LIP PAINT uutuudet matta ja kiiltomaisilla koostumuksilla. Nämä antavat huulille runsaan pigmentin ja kestävät huulilla pitkään. Pääsivät heti käyttöön ja käsilaukkuni kosmeosastolle mukaan. 


Tälläisiä huulituotteita olen pitkään kaivannut, jotka aidosti punaavat huulet, pysyvät pitkään, mutta antavat huulille kosteuttavan tunteen. Omat suosikkini ovat nuo kaksi Lacquer huulituotetta, joiden sävyt ovat ylhäältä alas: Fuchsia Wars, Darling Pink ja Matte punat: Acocalypse Red ja Red Actually ja nämä bongattu jo mm. Sokoksen hyllyiltä. 

Kuukauden paras ostokseni on YSL Paris tuoksu. Sattuipa niin, että Pinkit korkokengät Maijun kanssa aivan tarkoituksenmukaisesti menimme tällä viikolla Sokokselle nostalgioimaan nuoruutemme lempituoksuilla, jotka olivat omalla kohdalla Dior Poison ja YSL Paris tuoksut. Miten vielä sattuikaan, että Paris tuoksu oli -60% alennuksessa ja 125ml pullolle jäi hintaa vain 27e, kuin onnekas tuoksukohtalo!

Mieletöntä on, etten ole Paris tuoksua tuoksutellut sitten lukion ja miten voimakas nostalgian tunne iski, heti tätä tuoksutellessa. Kyllä tuoksumuisti on merkillisen vahva. Tyytyväinen olin vielä tummaan pulloon, ettei ole alkuperäisessä kirkkaassa lasipullossa, koska tuoksua on niinkin paljon, kuin 125ml, säilyy tuoksu pidempään ei valoa sisään päästävässä pullossa. 

Paris Premieres Rose ilmestyi vuosittaisessa limited edition pullossa keväällä 2016. Tuoksua kuvaillaan kevään henkäykseksi, ruusuisaksi ja makeaksi kukkaistuoksuksi. Tuoksun avaa ruusu, orvokki ja neroli, sydäntuoksussa hurmaa damaskian ruusu, kielo ja pioni. Lempikukkiani kaikki. Tuoksun viimeistelee syvemmän naiselliseksi hienostunut valkoinen myski ja santelipuu. 

Hyvin olin lukioaikaisen tuoksuni aikoinaan valinnut, sillä tuoksu hurmaa tänä päivänäkin eikä ole kärsinyt aikaa. Tuoksu ei ole myöskään tyypillinen 80-luvun tuoksu, tummine voimakkaine tuoksunuotteineen, vaan ensimmäisiä omaan makuuni täydellisen raikkaita kukkaistuoksuja. 

YSL Paris oli uskomaton shoppailulöytö ja en edes tiennyt ennen tätä viikkoa, valmistetaanko Paris tuoksua enää, mikä iloinen yllätys Sokoksella kohtasikaan. 

Herättikö jokin teissä kiinnostusta tai löytyikö tuttuja lempituotteita? Muistatko sinä vielä lukioaikaisen lempituoksusi, olisi todella hauskaa kuulla mikä se oli?

*Blogissa esiintyvä kosmetiikka pr-näytteitä, YSL Paris tuoksua lukuunottamatta. 

Aurinkoista maanantaita kaikille. <3