Avainsana: parkkisakko

Sakko tuli, voi Porvoo, voi epäoikeudenmukaisuus!

Sakko tuli, voi Porvoo, voi epäoikeudenmukaisuus!

Piti kirjoittaa tänään kirjahaasteesta, mutta posti toi äsken päätöksen saamaani sakkoon, josta voit lukea täältä. Oikaisuvaatimus hylättiin vaikka oli kirjallinen todiste siitä, että autoni oli parkkeerattu oikein matkahuollon asiakkaille ja kuitti todisti, että olin matkahuollon asiakas. Sakon ja paketin maksamisen välihän oli 6-minuuttia ja missään muualla tuona aikana en olisi ehtinyt käydä, kuin siellä vessassa missä kävin. Ilmeisesti Matkahuollon asiakas ei saa käydä vessassa, vain toimittaa paketin. 

Pysäköinninvalvojahan oli sitä mieltä, että sakko oli oikeutettu, koska ei nähnyt minua sillä minuutilla matkahuollossa, koska olin vessassa. Valvoja ei ollut vielä ehtinyt laittaa sakkoa tuulilasiin ja ei auttanut vaikka kuinka selitin hänelle ja näytin kuittia. Kysyin valvojalta missä hän luulee sitten minun olleen, hän vastasi et ainakaan pakettipalvelussa. Ei auttanut pysäköinninvalvojalle itku markkinoilla, mutta luulin, että oikeus toteutuu sakosta valittaessa. Jopa valituksen vastaanottaja sanoi, että selvä juttuhan tämä on, näkeehän tästä kuitista, että olin matkahuollon asiakas. Oikaisulautakunta oli kuitenkin eri mieltä ja päätöksessä luki ”Ei ole noudatettu pysäköinti kielletty liikennemerkkiä. Pysäköinti sallittu ainoastaan Matkahuollon pakettipalvelussa asioiville”, joka siis olin!!!!

Sanattomaksi vetää ja toki tiedän ja olen kuullut, että Porvoo on kuuluisa pysäköinninvalvojistaan ja sakoistaan. Ymmärtäisin hyvin sakon, jos olisin käynyt vain vessassa, mutta nyt oli pakettipalvelun asiakas ja kävin vessassa samalla reissulla eli tässä kohden Porvoo ilmeisesti löytää porsaanreiän eli vessassa käyminen ei ole sallittu paketin toimittamisen yhteydessä. Tätä Porvoo ei kuitenkaan ole kehdannut ilmeisesti hylkäyspäätökseen kirjata, sillä eikö se kuulostaisikin jo epäinhimilliseltä? 

Mutta täytyy kyllä sanoa, ei näin Porvoo, silloin kun inhimillisyys ja järki ja kirjallinen todistuskappale ohitetaan, silloin on menty pimeän puolelle. Eli varoituksen sana, jos tulet Porvooseen, ole tarkkana ja aina sekään ei valitettavasti riitä.

Mitä olette mieltä, puolesta vai vastaan? Parempaa keskiviikkoa kaikille. Lisäsin tekstiin keskustelun pysäköinninvalvojan kanssa, koska joillain on herännyt kysymyksiä kauan itse auto oli parkissa. Eli yhytin valvojan kuvaamasta autoani ja sakko oli vasta kirjattu eikä edes tuulilasissa. Hänelle ei vedonnut puhe eikä kuitin näyttäminen, totesi vaan, että valita netissä. Menin samointein Porvoon kompassiin tekemään oikaisuvaatimuksen, eikä vaatimuksen ja sakonkaan välillä ehtinyt kulua pitkää aikaa, kun oikaisuvaatimus oli kirjattu ylös. Joten kyllä oikaisupyyntöä käsitelleet tiesivät myös etten ole hillunut kaupungilla. Enemmän infoa löytyy postauksesta joka kirjoitettu päivänä kun sain sakot. Siihen löytyy linkki tästä postauksesta tummennettuna ylhäältä. 

Koska tämä postaus on jaettu eräälle keskustelupalstalla ja siellä herätti ajatuksia hyvä kommentti siitä, että mistä tietää kuinka kauan olen kaupungilla viettänyt aikaa ennen Matkahuoltoa. Tämä toi hieman helpotusta pysäköinninvalvojaa kohtaan, ehkä hänkin on ajatellut niin?
Selvennyksenä info joka näkyy aiemmassa sakkopostauksessa, mieheni laittoi minulle aamulla viestiä, 09:00 jälkeen,  että passi oli unohtunut kotiin ja voisinko tuoda sen Helsinkiin. Hän oli päivän Finlandiatalolla ja keksin ratkaisun lähettää passin Matkahuollon mukana Kamppiin. soittelin parille Sipoossa asuvalle sukulaiselle ovatko menossa Helsinkiin tuona päivänä, jos passi olisi hoitunut siten. Seuraavaksi etsinkin sitä passia, jota ei meinannut millään löytyä. Sitten soitin Matkahuoltoon ja kyselin hintaa miten pitää toimia ja ehtiikö varmasti vaikkapa miehelleni lounastauon ajaksi Kamppiin, jolloin hän voi hakea passin. Matkahuolto antoi ensin hintaa 20e ja soittivat minulle peräänkin, että haittaako että hinta onkin 26e, mitä passin lähettäminen ei lopulta aivan maksanut. 
Eli en hillunut kampaajalla, en ollut shoppailemassa vaan selvitin miehen passiasiaa. Lisäksi ennen Matkahuoltoon menoa soitin Silja Tallinkille, että riittääkö ajokortti, koska mieheni ei mene maihin, ei kuulemma sitten riitä vain ajokortilla voi matkustaa Pohjoismaissa. Ainakin opin tämän aamusavotan aikana jotain uutta. 
Eli nämä oli ne toimet,  jotka tästä jälkimmäisestä blogipostauksesta jäivät uupumaan. Jälkikäteen myös harmittaa etten mennyt pysäköinninvalvojan kanssa sisälle Matkahuoltoon, jotta he olisivat voineet varmistaa asian ja kertoa soitteluista ja siitä, että aivan juuri olin heidän tiloissa lähettämässä passia. Olin yksinkertaisesti niin tyrmistynyt, passikeissin väsyttämä ja sakon hätäännyttämä, etten toiminut tilanteessa järkevästi, koska ei valvojalle kuitin näyttäminen riittänyt. Ihan kyllä itkaisinkin ja selitin miten huono päivä, passit ja kaikki ja jäätä tuli niskaan, joten lopulta minä super-rauhallinen ihminen myös kiroilinkin pysäköinninvalvojalle, asia jota häpeän näin jälkikäteen. Pysäköinninvalvojan kohtaamisesta sinkosin suoraan Porvoon Kompassiin tekemään valituksen. Joten näin, sakko lähtee maksuun ja parkkeeran tästä lähtien yksityisille parkkiksille. Koko juttu on väsyttänyt ja sainpa jopa aikaiseksi parin päivän migreenin ja ei mikään asia ole sen arvoista, että lähtee taistelemaan 50euron takia ja elää negatiivinen asia harteillaan. Koen, että viisas ihminen taipuu vaikka tuntisikin asian hetken piikkinä ihollaan ja vaikka olisikin oikeassa.   Haluan vain unohtaa koko jutun, mutta toivon ettei kyseistä pysäköinninvalvojaa tarvisi enää Porvoossa kohdata, niin paha maku tapauksesta jäi pitkäksi aikaa.