Viaton mieli
Kävin eilen lenkittämässä tädin Bea koiraa ja tämä rakkauspakkaus on kerta kaikkiaan vienyt sydämeni. Miten koira voi rakastaa ja antaa totaalista rakkautta tälläiselle sivutoimiselle lenkittäjällekin. Suukkojen ja innon määrälle ei meinannut tulla loppua.
Koirat sulattaa paatuneimmankin sydämen, tupsahti mieleen. En ole henkilökohtaisesti koiraihminen vaan pikemminkin ihastun persoonaan. Meidän Samu on oma lukunsa ja varsin sellainen löysä palleroinen, mutta tietenkin Samu on aina Samu. Mutta sitten kun törmää persoonalliseen koiraan, jolla on ihan toisenlaista energiaa ja intoa, sitä oikein mykistyy, miten ihania koirat voivat olla tälläisen kissafaninkin mielestä.
Paljon on kirjoitettu kotieläinten hyvistä vaikutuksista ja miten maatalon lapsilla on vähemmän allergioita. En ota tähän kantaa, sillä itsellä allergioita piisaa ja etenkin lapsena allergiat olivat todella pahoina. Koira-allergia on todettu, kuten moni muukin allergia. Lapsena siitepölyaikaan allergia oli niin pahana, että silmät piti aamuisin liuoittaa auki jollain nesteellä, jotta saatiin silmät näkyviin kaikesta rähmästä, yök.
Eli absoluuttista totuutta en koe olevan, eli jos aina on ollut kotieläimiä, ei niin herkästi allergisoidu, sillä omalla kohdalla tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa, mutta tilastollisesti varmaan pitää kutinsa.
Se mistä taas olen samaa mieltä, että eläinten läsnäolo luo lapsille turvaa, opettaa rakastamaan ja opettaa pitämään huolta toisesta ja lisää empatian tajua. Kotieläin voi olla vaikka pienelle koululaiselle iso turva koulupäivän jälkeen.
Toki ymmärrän ettei kaikki pidä eläimistä, eikä tarvitsekaan ja eläimiä ei myöskään kannata ottaa vain lasten takia, sillä kyllä se päätyö yleensä aina laskeutuu meille aikuisille vaikka kuinka yrittäisi eläimen hoidon kautta opettaa lapsille vastuuta. Näin se pitää ollakin, kyllä aikuisen aina tulee kantaa viime kädessä vastuu eläimestä.
Mikä eläimissä kuitenkin on parasta, jos ei lasketa pakollisia happihyppelyitä ja vastausta hellyyden kaipuuseen. Eläinten viaton mieli. Eläin ja vastakkaisena ihminen, minkälainen kiero peto ihminen onkaan, kun eläin vaan rakastaa varauksetta. Ei pelaa, ei kieroile, rakastaa sinua huonoinakin päivinä, uskollisesti.
Joskus mietin, että parempi olisi, että koko ihmislajike kuolisi sukupuuttoon ja maapallolla vallitsisi eläinten laki. Toki luonto on brutaali ja julma, mutta eläinten teollistaminen on ihmisen oravanpyörän mielipuolinen tuotos. Ei luonto näin ole asioita tarkoittanut vaan sitä, että jokainen eläin voi elää vapaana ja arvokkaan elämän.
No mutta näiden eläinten varauksetonta rakkautta miettiessäni, tuli mieleen, että ihminen joutuu olemaan hieman varuillaan toisten ihmisten kanssa, mutta viattoman mielen kanssa, ihminen saa olla täysin oma itsensä, miten suuren vapautuksen rakas eläin tuo myös ihmiselle. Kuinka paljon eläimet opettavat meitä, toisin kuin me heitä.
Lapsuudenkodissa oli aina koira, suomenpystykorvan Turilaan muistan vain siitä, kun ilkeä lääkärisetä tuli mökille ja vaivutti Turilaan ikiuneen. Turilaan jälkeen tullut kultainennoutaja Pontus jäikin sitten lähtemättömästi mieleen ja ne lukuisat hamsterit, joita mummi minulle iloksi vuosien aikana hankki.
Kissoja meillä ei ollut, mutta huomasin itsessäni palon jo pienestä, miten kissojen luottamuksen voittaminen puolelleen ja kissojen maanittelu, jotta sai naapurin kissaakin paijata, oli ylettömän koiran intoilun sijaan palkitsevaa.
Kissaihmisenä en siltikään voi olla miettimättä, että juuri koirat ovat opettaneet varauksetonta rakkautta ja tuoneet tunteen surkeimpanakin päivänä, että on joku karvainen möllikkä, joka suorastaan palvoo ja rakastaa vaikka möllöttäisit kuinka apaattisena. Mielestäni jokainen ansaitsee tälläistä rakkautta osakseen, sillä mikä voisi olla kauniimpaa, kuin se, että se huonoinkin versio minuudesta tulee rakastetuksi ja lohdutetuksi.
(Noh tähän on toki pakko myös lisätä oma perhe, joiden kanssa saa olla myös oma löysä pallero versio itsestään ja silti perhe rakastaa ehdoitta.)
Tätini tuumi varmaan, että Bean lenkittäminen oli velvollisuus, mutta ei, kyllä se oli päivänpiristys eilen! Se hösä ja häslinki, se että joku voi ilahtua niin paljon, että joku tulee toista lenkittämään ja moikkaamaan, siitä vaan saa valtavasti rakkautta ja energiaa itsekin.
Mitähän elämä olisi ilman eläimiä, minkälaisia me ihmiset olisimme ilman eläinten rakkautta. Veikkaan, että ainakin hippusen verran kylmempiä ja kovempia. Kyllä varmasti moni flunssaakin potenut tietää sen tunteen, miten kissa tai koira tulee tuolloin aivan lähelle lohduttamaan. Miten eläinten kanssa ei tarvitse koskaan olla yksin, miten eläin ei petä, ei mollaa, ei pidä kettua kainalossa vaan rakastaa koko sydämensä palolla. Wow onhan se aika mieletöntä, eikä vaan aika vaan tajuttoman mieletöntä. Eläin kainalossa stressitaso laskee ja eläimen rakkaus on parasta lääkettä lukemattomiin vaivoihin tai yksinäisen kaipuuseen.
Joten kyllä omalla kohdalla eläimet ovat opettaneet ja antaneet paljon. Nuorena vastuunkantoa elävästä olennosta, niin hamsterin häkkien siivoamisen kautta, kuin koiran lenkittämisen. Mutta ennen kaikkea sitä loputonta rakkautta, joka ei eläinystävän kanssa lopu mihinkään, joka sateisenakin päivänä tuo auringon paisteen kotiin sisälle, jos vain annat ja antaudut eläimen rakkaudelle.
Saada ja antaa vastarakkautta, siinä se. <3
Miten siellä, allergioita, et pidä eläimistä, koira vai kissaihminen vai molemmat? Pelkäätkö eläimiä, onko tämän aiheuttanut jokin tilanne Mitä vaan eläintarinoita olisi kiva kuulla tähän aurinkoiseen keskiviikkoon, koska eläimet on. <3
Mukavaa päivää kaikille. <3
