Avainsana: #peterjames

Joskus ihan päätä huimaa ja joskus on tappavan tylsää!

Joskus ihan päätä huimaa ja joskus on tappavan tylsää!

Joskus vallan voi päässä huimata, kun yhdelle viikolle kertyy paljon kivoja asioita. Useimmiten on normaaliarkea, mutta viime viikkoa voisi kutsua vauhtiviikoksi. Sanoinkin tädilleni, että ihmiselle ei pitäisi tapahtua yhdellä viikolla niin montaa kivaa juttua, jotta ehtisi pysähtyä, nauttia ja makustella asioita. Noh makustellaan sitten tällä rauhallisella viikolla viime viikkoa. 

Kävin kuulemassa Merrelin uusista talvikengistä, joissa ei ole nastoja, mutta pitävät jäällä, etkä taatusti liukastu. En olisi uskonut, ellen olisi itse tuossa ylimmässä kuvassa ihan jään päällä kokeillut eroa omalla kengällä ja Merrelin uutukaisella Artic Grip talvikengällä. Jääksi oli vielä luotu ”pääkallokelin” jää ja kenkä pysyi jäässä liukumatta, kuin täi tervassa. En malta odottaa, että näitä kenkiä pääsen testaamaan talvella. Joten anteeksi punaiset joulumieltä tuottavat paljetti Uggit, te joudutte talviteloille aina, kun liukasta pukkaa. Teidän kanssa ei ole ollut kivaa töpötellä koiralenkillä. 
Mukana monissa menoissa oli Souliina ja kyllä me Souliinan kanssa annamme hieman palautetta pikkuruisen lilliputtismoothien hinnasta, joka oli huimat 4,50e. Oikeasti en tämän hintaisia smoothieita raaski ostaa enää, johan tuossa on 1/4 vaikkapa loistavan Fazun brunssin hinnasta ja siellä saa juoda masunsa täyteen smoothieita halutessaan. 

Kävimme Souliinan kanssa katsomassa Love&Friendship leffan ja suosittelen koko sydämestä. Olipahan mehukkaan, nasevaa ja vikkelää huumoria pullollaan. Mahtava ajankuva, puvustus ja näyttelijät. Jotain ”mätiä tomsuja” on leffalle annettu, pyh sanon minä. Jenkit eivät tainneet ymmärtää noin pieteetillä toteutettua brittihuumoria. 

Kävimme myös kuuntelemassa minulle aivan uuden Payot sarjan uudesta Uni Skin tuotesarjasta, joka antaa loistokasta hehkua, tasaisuutta ja hoitoa kaikenikäisille ihoille. Mikä mukavinta kuulla, että Payotin kosmetiikkatuotteiden hinnat ovat hyvin kilpailukykyisiä. 

Saimme kotiin vietäväksi testiin kuvan seerumin ja mikä noissa palleroissa on vaan jotain niin ihanaa. Tällä seerumilla tuli kyllä aivan uskomaton säteily kädelle kokeiltaessa, eli hyvin koukuttava seerumi. 

Payot on selektiivinen maailmallakin hyvin tunnettu kohtuuhintainen kosmetiikkamerkki. Luonnollisista raaka-aineista koostuvan sarjan pääraaka-aineina ovat mineraalit, kasvit ja yrtit yhdistettynä viimeisimpään tuoteteknologiaan.

Huh viikon pyörryttävämpiä kohokohtia oli brittikirjailijan Peter Jamesin tapaaminen kirjajulkkareissa Minerva kustannuksen tiloissa. Peter on karismaattinen, aito herrasmies, jolla on huumori herkässä. 

Kyllä me naiset Beachhousekitchen Heli, Souliina ja minä punastelimme, kuin pikkutytöt pyytäessä kirjoihimme ”Kuolemaan asti sinun” signeerauksia. Kerroin Peterille, että olen blogissa kirjoittanut ainakin miltei kaikista hänen Roy Grace sarjan kirjoista ja Peterin lause ”laita sähköpostia, let’s get connected”, sai ujohkolle suomalaiselle peräti hien pintaan. ”Mitä minäkö?” taisin vinkaista. Peter herrasmiehenä ja suurena eläinten ystävänä, kiitti tapaamisesta vielä Instagramin puolella ja tykkäili meidän Sampan ja kisujen kuvista. Tapahtuuko tälläistä ihan oikeasti elävässä elämässä?!

*Peter James on kirjailija, käsikirjoittaja, tuottaja ja yksi Ison-Britannian suosituimmista dekkaristeista. Hänen teoksensa ovat olleet jatkuvasti Britannian best-seller listojen kärjessä ja niitä on käännetty 36 kielelle. Hänen huippusuositun Roy Grace-kirjasarjan kirjoja on myyty yli 17 miljoonaa kappaletta.

Viikolle mahtui myös Fazerin vierailukeskuksessa käynti, jossa mukana menossa oli Pinkit korkokengät Maiju myöskin ja avecina minulla oli oma tätini. 

Vierailukeskukseen pääsevät kaikki tutustumaan ja mikä mahtavinta myöskin Fazerin myymälään, jossa on paljon kakkoslaatuisia herkkuja myytävänä ja lisäksi kaikkea kivaa, kuten Fazerin vanhoja mainosjulisteita, vihkosia jne. Voitteko nimittäin uskoa, Wiener Nougat 500g pussit, 5,50e! Ostinko, no kyllä vaan ja loppuiko suklaalakko, no kyllä loppui!Tuohon Mignonmunapupuun on muuten käytetty 9330 kananmunaa ja se painaa 100kg.



Avoinna ma-pe 9‒19, la 10‒18, su 12‒18



Fazer Caféhen ja myymälään vapaa pääsy



Näyttelyyn liput maksavat 12–8 euroa. 



Tutustuminen tapahtuu oppaan johdolla.



 Alle 7-vuotiaat ja koululaisryhmät ilmaiseksi



Myös synttärijuhlien järjestämien ym. onnistuu


Kierros kestää noin tunnin


Fazerintie 6, 01230 Vantaa

Ehdin käydä ihastelemassa tädin uuden kodin tapettia. Tuo vasemmalla oleva antiikkinukke kävi muuten joskus nukkesairaalassa parantumassa ja nyt se on entistä ehompi. Vaikka meillä ei ole lainkaan tapettaja, eikä tule, kun muutenkin on paljon roinaa ja levotonta, niin tädin tapetti on ihana. 

Välillä lepoa ja ulkoilua, niin taas jaksaa painaa. Osku se on vienyt isännän paikan. 😉

Loppuviikon kruunasi kiva iltapäivä appivanhempien ja miehen veljen perheen kanssa, juhlistettiin appivanhempien elokuisia syntymäpäiviä ja miehen 50-vuotisjuhlia. 

Olipahan siten aikamoinen viikko ja vaikka kiirusta pukkasi, ei valitettavasti päässyt laihtumaan… 

Kiinnostiko joku mainitsemani juttu erityisesti, Fazun vierailukeskus, Payot sarja tai Merrelin Arctic Grip kengät?

Olisi kiva kuulla sinun vauhdikkaasta viikosta, mikä on ollut sellainen viikko, että se on vauhdikkuudessaan jäänyt mieleesi?

Aurinkoista viikkoa kaikille!