Avainsana: postiivisuus

Miksi negatiivisuus on niin helppo tunne?

Blogin suosituimmat postaukset kirvoittivat miettimään, miksi eniten lukijoita kerää provosoivat ja negatiivishenkiset kirjoitukset? Miksi negatiivinen kiinnostaa enemmän, kuin positiivinen? Toki ”negatiivishenkinen” otsikko jää ihmisten mieleen paremmin, herättää huomion ja ihmisen luontaisen uteliaisuuden, mutta mikä siinä skandaalinkäryssä oikein viehättää?

Luen toki uutisista niin positiivisia, kuin negatiivisia otsikointeja ja otsikoinnilla onkin hirmuisen suuri merkitys herättää mielenkiinto lukijassa. Negatiivisuudella mässäileviä juttuja en kuitenkaan lue, sillä en halua negatiivisuuden menevän ihon alle.  Haluan tietää missä maailmalla mennään, mutta skandaalilehtien negatiivisuuden käryiset lehtijutut eivät ole minun juttu, sillä en halua olla utelias muitten ihmisten tragedioista. 

Negatiivisuus nimittäin itsessään on aika helppo tunne, vihaisuudesta on helppoa pitää kiinni, siitä voi tulla jopa toinen iho, josta on enää vaikea erkaantua. On vain minä ja vihaisuus ja se muu maailma, joka on selkeästi minulle jotain velkaa. 

Negatiivisuus on tietynlainen suojautumiskeino pahalta maailmalta, tunne johon jokin tietty tapahtuma on saattanut huomaamattaan sysätä ja hiljakseen negatiivisuudesta tulee arkinen ajattelumalli. Ei kukaan luonnollisesti halua olla luontaisesti negatiivinen, vaan negatiivisuus hiipii elämään salakavalana. 

En ole itse esimerkiksi niin positiivinen ja energinen ihminen, kuin oma mieheni. Hyvinkin saattaa olla, että jos olisin naimisissa negatiivisemman ihmisen kanssa, saattaisin velloa yhdessä mieheni kanssa negatiivisuudessa, päästämättä vanhoista katkeruuksista ja traumoista irti. Olen murehtija ja kieltämättä pelkään ajoittain pahinta, jottei niin isoja pettymyksiä ja töyssyjä elämään enää tulisi. 

Toisaalta kuitenkin tiedän, että selviän hengissä aika monesta kovasta jutusta ja nämä taas ovat luoneet positiivisuutta ja vahvuutta ja uskoa huomiseen. Hirmuisen ristiriitaista, eli kenties olen enemmän realisti, kuin pessimisti tai optimisti. 

Olen ollut tietyissä elämänvaiheissa katkera ja polvillani, hakien syyllisiä hätääni. Sydänlapsen saatuani syytin aikani itseäni, vanhaa ikääni ja syytin joitain satunnaisia riitoja mieheni kanssa raskauden aikana. Etsin syyllisiä. Hometalo episodin aikana eli helppo pitää vastapuolta vihollisena ja selvitä joten kuten järjissään vihan avulla. 

Viha ja negatiivisuus ja syyllistenkin etsiminen hetkellisesti voi olla hyvää terapiaa omalle mielelle. Oman itsensä syyllistäminen voi raapia mielen terapeuttisesti tyhjäksi, kunhan ei jää itsensä syyllistämiseen vellomaan, ymmärtää ettei aina syyllisiä tai syitä yksinkertaisesti ole, hyväksyy että näin on tapahtunut. Taistellessa toisia vastaan, on helppoa vihata, jos on tapahtunut vääryys, mutta jos vihan tunne jää päällimmäiseksi ja pitkäkestoiseksi, ihminen katkeroituu ja ihmisestä tulee vihollinen itseään kohtaan.

Negatiivisuus on helppo tunne, siinä on helppoa marttyyrinä kieriskellä, ei tarvitse ponnistella, voi vaan todeta, kun minulla on näin vaikeaa, niin kyllähän  minua pitää ymmärtää ja onhan minun ongelmani isommat, kuin sinun ongelmat. 


Menneet traumat ovat opettaneet elämään hetkessä, murehtimatta enää mennyttä, kantamatta menneisyyden painolastia kivirekenä harteilla. Murehtimatta tulevaisuuttakaan (paitsi välillä lasten elämää) ja lähtökohtaisesti ajatellen tulevaisuutta toiveikkaana. 

Negatiivisuuden harteilta heittäminen tietyissä hetkissä ja elämän kyykyttäessä, on positiivisuus ollut työstetty päätös ja valinta. Valitsen ajattelun, että hyviä asioita tapahtuu, ihmiset ovat pääsääntöisesti hyviä, en odota koko ajan sitä pahinta, niin moni paha asia on jo tapahtunut ja olen selvinnyt niistä, olen vahva ja olen myös herkkä ja heikko, olen moninainen, olen elänyt. Negatiiviset tunteet ovat tärkeitä, joten siksi niitäkin syleilen, ne viestivät minulle jotain, kunhan en anna niille pääroolia elämässä.

On tärkeää käsitellä omat peikkonsa, jotta ne eivät jää solmuina mahaan, negatiivisten tunteiden tunnistaminen ja myöntäminen on tähdellistä ja jos pääsee vielä niin pitkälle pohdinnassa, että rakentavasti irroittaa syyt, syylliset ja syyttömät ja pyrkii näin pois vihasta, on jo matkalla kohti positiivisuutta. Joskus asioita vaan tapahtuu, eikä syyllisiä ole. Elämä on niin ihmeellinen matka, että jos vaan suinkin on mahdollista, siitä kannattaa ottaa kaikki ihmeellinen ja hyvä irti, koska niitä superihmeellisiä hetkiä ihmisen arjessa on kuitenkin valopilkkuina vähemmän. 

Haluan myös muistaa negatiivisuudessa vellomisen sijaan sen, että meillä jokaisella on omat painolastinsa. Jos olet aivan hiljaa, avaat sydämesi ja kuuntelet toista ihmistä, on uskomatonta, mitä todellisen elämän tarinoita saatkaan kuulla ja havaita, että me kaikki olemme selviytyjiä. 

Siksi välillä mietin, miksi negatiivinen asia kiinnostaa enemmän, kuin positiivinen, sillä positiivisuus on niin paljon kivempaa ja on toiveikkaan positiivista ajatella näin kuten Walt Disney ”Mahdottoman tekeminen on oikeastaan aika mukavaa”.  Esteitä ei elämässä ole niin paljon, kuin ihminen itse kuvittelee, sillä jokainen meistä on oman itsensä suurin este ja rajoite, niin tavoitteissaan, kuin tunteissaankin. 

Nyt en kuitenkaan kirjoita yltiöoptimistisuudesta, sillä negatiiviset tunteet ja kokemukset ovat tärkeitä. Kliseisesti, miten kokea onnea, jos ei koe negatiivisuutta ja sillä erotuksella, että kannattaa ottaa oppia negatiivisista kokemuksista ja vastoinkäymisistä. 

Käytän itse teemaa, jos jokin ikävä asia tapahtuu, alan hakemaan tapahtumalle tarkoitusta. Kuten kun muutimme tänne hometaloomme Porvooseen ja jätimme terveen talomme Keravalla. Tähän tragediaan toimi ajattelumalli, jotain vielä pahempaa olisi tapahtunut Keravalla. ”Suojelusenkeli” ohjasi meidät Porvooseen kokemaan jotain raskasta ja traumaattista, valiten kuitenkin kahdesta pahasta asiasta, jotka olisivat polullemme eteemme kuitenkin tulleet.  

Tälläinen ajattelu on lohdullista ja saan ajattelutavasta valtavasti voimaa, koska annan itseni kohtalon suojeluksen käsiin ja luotan ns. universumiin ja siihen, että valitsemani polut vastoinkäymisistä huolimatta ovat juuri ne oikeat ja että jotkut vastoinkäymiset on yksinkertaisesti tuotu eteeni oppiakseni niistä jotakin. 

Kärjistettynä auton rengas puhkeaa ja voin jäädä voivottelemaan, mutta käännän ajattelun, renkaan puhkeamisella oli tarkoitus, matkani määränpäähän kylläkin hidastui, mutta selvisin joltain pahemmalta onnettomuudelta. Eihän asiat näin aina mene, mutta tälläinen käänteinen ajattelumalli on voimallinen työkalu muuttaessa ikävänkin tapahtuman positiiviseksi. 

Joten valitsen positiivisuuden tavoitteena ja  määränpäänä, mutta ymmärrän, että jotta voin olla aidosti onnellinen, minun on käsiteltävä myös ne negatiiviset tunteet ja hyväksyttävä myös se, että joskus joku asia on pelkästään negatiivinen eikä se muuksi muutu, minun on yksinkertaisesti hyväksyttävä tapahtunut ja mentävä eteenpäin. 

Jos joku olisi kertonut hometalo-oikeudenkäynnin ollessa pahimmillaan, että kirjoitan tänään tässä näin, että siitäkin tragediasta on mahdollista irtaantua täysin katkeroitumatta, en olisi uskonut. Mutta tässä sitä ollaan, yksi koettu taakka matkassa mukana, mutta sen painamatta enää harteitani. 
Aito positiivisuus on kaunista, siitä huokuu, että henkilö on kokenut myös raskaita asioita, joutunut pysähtymään ja miettimään ja selvinnyt kokemistaan voittajana. <3 Kukaan ei voi olla onnellinen koko ajan ja onnellisuuden esittäminen voi olla yhtä raskasta, kuin sen vastavoimassa eläminen. 

Ajatuksia, minkälaisia ajattelumalleja käytät toipuaksesi ikävistä tapahtumista, mistä saat voimaa, kun elämä kyykyttää ja olet syytön itse näihin tapahtumiin? Tunnetko ihmisiä, joille negatiivisuus on elämäntapa, eivätkä he enää löydä tietään negatiivisuudesta ulos?  


Ihanaa ja positiivista perjantaita. Tälle viikonlopulle mahtuu niin ystäviä, miehen sukulaisen hautajaiset ja perheikaa eli kaikkea sitä mikä elämässä on niin koskettavaa ja myös tärkeää. Elämän koko kirjo. <3


Aitoja ja positiivisia blogimaailman esikuviani Bikken pilttuu, Vastaisku ankeudelle ja Pinkit korkokengät.