Avainsana: raakakakku

Iloa, pakkomielteitä ja kyyneleitä

Eilen laitoin uudet kahvipavut kahvikoneeseen ja pussin pohjalle kiinni saumaan jäi vielä yksi papunen. Omaan sellaisen pakkomielteen, että jos vaikka hedelmäcocktail tai papupurkkiin jää yksikin papu tai hedelmä purkin pohjalle, on se pakko kaivaa muiden kahvipapujen tai hedelmien iloiseen joukkoon mukaan. 

Tämä menee samaan kategoriaan sen kanssa, että pehmoleluillakin on sielu, aivan kuten Toy Story leffoissa. Minne hylätyt pehmolelut, hedelmät ja pavut joutuu. Ei ainakaan roskikseen, ei meillä. Näin pientä poloista yksinäistä kahvipapua pussin pohjalle juuttuneena kävi sääli ja piti kaivaa se muiden papujen joukkoon mukaan, jotka ovat tietenkin pavun perhe. 

Eilisen aamun pieni kahvipapu oli siinä mielessä merkityksellinen ja olen ennenkin lainannut tätä Disneyn Lilo ja Stitch leffan viisautta, ”ohana” tarkoittaa perhettä ja perheessä ketään ei jätetä yksin. 

Eilen oli perheen kuopuksen ala-asteen päätösjuhlat. Kun kaikki omissa silmissä vielä ihan lapset, mutta lasten omasta mielestä jo kovin isot kuudesluokkalaiset nousivat lavalle, kummilasten kukitukseen ja yhteislaulantaan, kyllä siinä äidin padot murtui. Taas yksi virstanpylväs saavutettu, meillä ei ole enää pieniä lapsia. Tähän on pakko todeta, että lastenlasten tuloa odotellessa. <3


Luokan ope toteutti ihanan eleen ja oli jakanut yhden 30e stipendin euron muodossa kaikkien jäähyväiskortteihin liimattuna ja stipendinä kaikille ja viestinä siitä, että jokainen koulunsa päättäneistä oli hänen silmissään ihan yhtä hyvä. Korteissa oli lasten ekan-ja kuudennen luokan kuvat ja  kerrottuna n. viisi positiivista asiaa kustakin lapsesta ja nämä positiiviset asiat halausten kera opettaja myös kaikille lapsille ääneen luki. 
Koulun rehtorin sijainen ja tyttären luokanope 1-3 luokilla piti kivan puheen, jonka kautta hän muistutti kaikille meille, miten lapsuuden kesät olivat loputtoman pitkiä ja kivoja. 

Hän muisteli omaa lapsuuden kesää ja miten sai 3mk viikkorahaa. Lauantaina oli viikkoraha-ja karkkipäivä ja opettaja pikkusiskonsa ja ystäviensä kanssa kiersi kaikki karkkikioskit, että mistä löytyy ne parhaat karkit. Kun paras kiska oli bongattu, niin isosiskona otettiin tietenkin karkkitilaus ensin ”ensin vähän noita, sitten keskeltä muutama noita ja sitten takaa 8 noita jne.” 

Tämän jälkeen pikkusiskon aika tuli tilata omat namut ja kyllähän me tiedämme, miten pikkusisaret ihailevat isosiskojaan ja isoveljiään ja pikkusisko tokaisi ”otan samat.” Siinä oli kiskan pitäjällä muistamista ja ihmettelemistä. 🙂
Opettaja myös muisteli puheessaan, miten lapsena oli löytänyt niin hienot kivet, että ne olivat tietenkin meteoriitteja. Pettymys oli kuitenkin aikamoinen, kun aikuisena puutarhaliikkeessä näkikin ison kasan meteoriitteja myynnissä ja kyltissä lukikin ”soraa.”

Tästä tuli mieleen oma lapsuudenmuisto, kun mummin ja vaarin hienoin Italian tuliainen kaikilta  reissuilta oli ruskean tumma möhkäle eli pala laavaa. Tämä laavan kimpale oli kirjoituspöytäni edessä ikkunan edessä ja siinä sitä aina ihailin. 

Oli se sitten ”meteoriitti” tai laavan kimpale, sen hienoimman jutun ei tarvitse olla kultaa tai kimaltavaa. Tämän lapsuuden tunteen ja oivaltamisen ihailla kaikkein sitä ilmeisintäkin asiaa ja nähdä sen kauneus, on asia, josta meitä aikuisia on välillä hyvä muistuttaa. Se papukaan ei ole se pelkkä papu vaan kaikkialla on ihmeitä täynnä, jos vaan uskaltaa antaa mielikuvituksen lentää, muistaa olla välillä lapsi.  
Eilen meillä oli vielä kahdet ylppärijuhlat, miehen veljentytön ja ystäväpariskunnan. Söin ekoissa ylppäreissä niin paljon, että vain silmäruokailin kakkosjuhlissa. Kakkosjuhlissa kävi hassu juttu, sillä näin kun erään naisen silmät laajenivat ja samalla omani ja oma eskarikamuhan se siinä. Kaiken kukkuraksi hänen mies osoittautui vanhaksi luokkakamuksi. Ihmeellisiä ovat sattumusten tiet. 

Kävimme päivän päätteeksi mieheni kanssa katsomassa Elton Johnista kertovan Rocketman leffan. Kävin jo toistamiseen, koska leffa on mieletön. Olin varannut meille Itäkeskuksen Finnkinon salista vielä parisuhdepenkin eli kahden istuttavat penkit, joidenka välissä ei ole käsinojaa. Kainalokkain saatiin leffaa fiilistellä, nämä on niitä arjesta nostattavia pieniä erilaisia hetkiä. 

Kun ”Elton” leffassa kysyi ”olisiko hänen pitänyt olla tavallisempi”, Eltonin mummi vastasi Eltonille ”et koskaan ole ollut tavallinen. 

Yritetään mekin muistaa tämä, kukaan meistä ei ole ”tavallinen”, meillä kaikilla on ne omat laava-ja meteoriittikivemme ja ”papujen” pelastusoperaatiomme. Ei noloilla ”kummallisuuksiamme” vaan ollaan niistä ylpeitä, sillä ne taikovat meistä omia uniikkeja persoonia, oman elämämme taikaolentoja. Kuten tyttärenkin luokanope luetteli n. viisi uniikkia piirrettä kustakin lapsesta ja toivottavasti nämä lapset muistavat open sanat terveen itsetunnon kivijalkoina aina. 

Miten siellä viikonloppu, löytyykö teiltä vastaavia pakkomielteitä ja mitä sydämellisintä sunnuntaita kaikille. <3 Lumene arvonnan voittajan julkaisen tiistaina.