Avainsana: railihulkkonen

Voita Raili Hulkkosen ihanaa kosmetiikkaa!

Voita Raili Hulkkosen ihanaa kosmetiikkaa!

*Sisältää saatuja ilmaistuotteita ja osa kuvista lehdistökuvia

Wow, koko kansan rakastamalta meikkitaiteilijalta Raili Hulkkoselta on tullut oma kosmetiikka-ja meikkisarja. Lanseeraustilaisuuteen en valitettavasti päässyt ja ihastelin somessa, miten Railin ystävät Satu Silvo, Paula Koivuniemi ja mm. laulaja Erin ja moni muu olivat paikalla ja ilo lanseeraustilaisuudessa oli ylimmillään. Raili on todella rakastettu persoona. 

En ole koskaan päässyt istumaan Railin meikattavaksi, mutta hän vaikuttaa hurmaavalta persoonalta livenä ja muutenkin eri kanavissa nähtynä. Rakastan tätä sanomaa, ”aikuiselle naiselle hehkua”, sillä jos se luontainen hehku alkaa hieman hiipua, niin apukeinona otetaan tietenkin vastaan kosmetiikka. Keneen voisi kosmetiikan suunnittelijana luottaa parhaiten, kuin Suomen parhaimpiin kuuluvaan meikkitaiteilijaan Railiin. 
Sarja pitää sisällään niin huulipunia, siveltimiä, kuin hehkua antavia kauneusseerumeja, meikkivoiteita, kauneusvoiteen ja primerin ja paljon muuta. 

Sain testiin sarjan viisi tuotetta: 

Pro Glow Perfecting Foundation, joka on kevyt meikkivoide aikuiselle iholle ja voiteen titaanioksidi antaa UVA-ja UVB-suojan. Tämän alle kannattaa ehdottomasti laittaa alle primer.

Pro Glow Primer, parantaa meikin pysyvyyttä, tasoittaa ihoa mm. omalla kohdalla ne laajentuneet ihohuokoset ja luo tätä kautta tasaisen pohjan ja valmistelee meikkiin. 

Pro Glow Perfecting Brightener, antaa sitä meidän kaikkien kaipaamaa heleyttä iholle, tuo iholle kaunista hehkua ja voidaan käyttää myös korostustuotteena. 

Pro Glow Beauty Serum, kerrotaan vahvistavan ja kiinteyttävän ihoa ja heleyttävän ja kirkastavan ihon väriä. 

Pro Glow Beauty Cream, kosteuttaa pitkäkestoisesti, kosteutus parantaa ihon kimmoisuutta, tuo pehmeyttä iholle ja täytelöittää juonteita. 
Raili korostaa työssään ihon tervettä hehkua ja Railin suunnittelemilla tuotteilla on tarkoitus juurikin saada iholle sitä säteilevää hehkua. 

Mikä hienointa, tuotteet valmistaa luonnonkosmetiikkaa valmistava yritys Naviter eli tuotteet valmistetaan Helsingissä. 










Mikä mukavinta, pääsen arpomaan yhdelle teistä kolme Railin upean uutukaista tuotetta
ja nuo tuotteet ovat:

Pro Glow Beauty Serum
Pro Glow Beauty Cream
Pro Glow Primer

Jos haluat tutustua tarkemmin Railin tuotteisiin, lisää tietoa löytyy
täältä. 

Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

1 arpa anonyymit lukijat

2 arpa Instagram seuraajat

3 arpa YouTube-kanavan tilaajat

Eli sinulla on mahdollisuus osallistua arvontaan 1-3:lla arvalla.

Kommenttikenttään olisi kiva kuulla, minkälaisia fiiliksiä Railin sarja herättää,
onko Raili Hulkkonen tuttu hahmo? Tai mitä vaan mieleen pulpahtaa.

Kaunista keskiviikkoa kaikille ja sydämellisesti onnea arvontaan!


Ai niin ja arvonta päättyy 20.10.2019

Tuotepurkit ovat mustia, auringonvalo tekee kissakuvissa vain tepposiaan.