Avainsana: rajoite

Onko keski-ikäisyys hulluutta?

Onko keski-ikäisyys hulluutta?

Viime yönä se välähti mieleen, että keski-ikäisyys on tuonut ihan hirmuisen paljon mielenkiintoisia, sekä niin ihan oman pään sisäisiä itse kehitettyjä rajoitteita, kuin myös sellaisia todellisiakin rajoitteita. Yön pikkutunneilla tuumailin, että olen saattanut monelle ihmiselle kuulostaa viime aikoina ihan hullulta,  kun olen selittänyt heille, miksi en mitäkin asiaa voi enää tehdä vai miltä teidän mielestä alla oleva lista kuulostaa?

En viihdy enää auringossa, koska olen pilannut jo dekoltee alueen jättimäisillä rypyillä, saan 5-minuutissa aurinkoihottumaa ja 30-minuutissa migreenin.

En viihdy enää saunassa, koska kärsin alhaisesta verenpaineesta ja kuumuus aiheuttaa etovaa oloa ja huimausta.

En voi käydä kello 21 elokuvissa, saatikka sitten kello 23 elokuvissa,  koska elokuvat saavat niin ylikierroksille, etten saa moneen tuntiin elokuvan jälkeen enää unta.

En voi muutenkaan valvoa yli uniajan, koska jos valvon, en myöskään saa enää unta.

Jos tulee valvottua, en voi nukkua päiväunia, koska en illalla saa enää unta ja näin unettomuuden kierre on jo valmis.

En juo enää alkoholia, koska jo kaksi lasillista aiheuttaa univaikeuksia ja pulssi hakkaa ihan hulluna, jos nauttisin enemmän, kuin pari lasia alkoholia, pitäisi ottaa pulssilääke.

Musiikki tuntuu aina olevan liian lujalla, oli se autossa, konserteissa tai televisiossa, miltei mukavinta on katsoa telkkaria äänettömällä.

En kuuntele enää musiikkia kuuntelun, nautinnon tai ilon vuoksi, ainoastaan vauhdittamaan mopin viuhumista, lenkillä askeleita tai auton ajon tylsyyttä. Musiikkikin on siten apulaite.

En enää uskalla lähteä reissuun vähän vieraamman huonetoverin kanssa, koska pelkään niin kovin, että kuorsaan ja näin en nuku reissuissa juurikaan, vaan pilkin ja tarkkailen omaa kuorsausta. Pelkään myös kanssatoverin kuorsaamista. 

Mitä kuorsauksella muuten on väliä, mitä se sellainen on, että nukkuu edes 4-tuntia putkeen, sitähän pitää yöllä käydä jo lukemattomia kertoja vessassa, on levottomat jalat, on kuuma, polvea särkee, kädet puutuu, kaikki vaan on niin viheliäistä öisin.

Kaikilla reissuilla joudun myös kartoittamaan missä on vessa ja jos en tiedä missä on vessa, niin ihan taatusti tulee vessahätä, koska nämä vessa asiathan vallan kiihtyy jo pelkästä ajatuksesta. 

Kaikki krempat, niin läheisillä, ystävillä tai itsellä, saa pelkäämään pahinta, toista oli nuorena, kun mikään kolotus ei huolettanut, eikä tuntunut missään, sitä tuntui, että elää loputtomiin.

En voi syödä raskaasti enää 19 jälkeen, koska muuten tulee painajaisia ja vatsakremppoja. Ennen sitä söi vaikka rautanauloja ja purkeittain jalopenoa tai oli vaikka koko päivän syömättä, eikä tuntunut missään. 

En voi syödä enää homejuustoa tai suolaista, ilman etten seuraavana aamuna saisi laittaa lippaluomet klipseillä ylös, sillä muuten ne vyöryy silmien päälle. 

En enää voi pyöriä Linnanmäen-härpyttimissä, sillä kaikki vellovat laitteet aiheuttaa ”matkapahoinvointia”. 

Mietin kaikista matkakohteista, että kannattaako juuri tuohon maahan mennä, mitäs jos tämä reissu onkin viimeiseni eli valitsen huolella kohteet, enkä vain randomina enää ota äkkilähtöä.

Mökillä monesti otan potan sängyn viereen, ettei yöllä tarvitse toikkaroida pimeässä ja etsiä huussia ja vielä huussireissulla kaatua sitten siellä pimeässä ja katkaista tietty ne koivet ja ne keski-ikäisen luuthan ei sitten paranisi millään.

Uiminen on nykyään enää virkistäytymistä kuumasta päivästä tai urheilua, eikä ilopäissään kikattelua ja kirmailua. 

Autossa liika vauhti ja nimenomaan toisen kyydissä ollessa, saa tarttumaan ikkunan pelkääjän puolella olevaan kahvaan, kuten oma mummi aikoinaan, kun olin lapsi, asia joka hieman silloin nauratti. 


Jos suosikkisarjasta tulee uusi tuotantokausi, on pakko katsoa edellisen kauden viimeinen jakso uudelleen, sillä en millään ilveelläkään enää muista, mihin aiempi tuotantokausi päättyi tai voi olla, että joudun katsomaan muistin virkistämiseksi koko aiemman tuotantokauden.


Huomaan mieheni kanssa välillä keskustelevan niin, ettei kumpikaan kuule tai muista mitä toinen sanoi. 

Huomaan myös, etten enää muista miehen menoja, ilman ettei ne kaikki ole kalenterissa, sillä nykyiset menot ja työmatkat sekoittuvat jo vanhojen reissujen muistoihin. Ennen en mitään kalentereita edes tarvinut, vaikka meillä oli paljon enemmän silloin menoja. 


Saatan siivota vaikka mieheni asettaman astian astiapesukoneeseen, vaikka mieheni ei ole edes vielä ehtinyt käyttää astiaa vielä. Astianpesukoneen täyttö on niin selkärangassa.


Astianpesukonetta ei kukaan muu osaa täyttää kuten minä, sillä minulla on siihen parhaiten vuosien aikana hiottu järjestys ja astiat omasta mielestäni vinksin vonksin muiden laittamana saa raiteiltaan, eikä niiden voi vaan antaa olla. Tätä miettiessä muistuu mieleen nuoruuden ajat ja viikonkin astiakasat, ah sitä huolettomuutta.


Jos pussilakanat ovat vähääkään pehmeät, ne ovat yksinkertaisesti ällöttävät ja likaiset, eivätkä enää suoraan pesukoneesta tulleet puhtaan rapeat. Ihmettelee nainen, joka parikymppisenä nukkui koko kesän sohvalla, koska ei jaksanut vaihtaa lakanoita.

Huomaa matkoilta ja hotellihuoneelta kaipaavan jo sitä jotakin, tiettyä elämyksellisyyttä ja ripauksen luxusta mukavuuksien muodossa. Toista se oli silloin nuorena, kun mentiin Hangon Regattaan tai viikonlopuksi Tampereelle ja nukuttiin ystävien kanssa autossa. Tai kolmen viikon Euroopan tournee ja autonpenkit alas ja kumipatjoihin ilmat ja hyvä sänky oli. 


Parhaat vaatteet on mukavat, eikä kumppareilla tai Crocseilla hävetä kävellä ei niin missään. 

Jotain positiivistakin on, en enää tunne juurikaan häpeää mistään, mikään ei nolota, kaikkea uskaltaa, niin sanoa, kuin tehdä, paitsi yllä olevia  listattuja asioita. Ne asiat mitkä omista lapsistani on noloja, eivät minusta ole enää yhtään noloja. 

Mutta oikeasti, tätäkö ”aikuiseksi kasvaminen” on tai ei edes aikuisuus, vaan todellinen keski-ikäisyys, paljon muttia, paljon mukavuuden halua, paljon liikaa pohdintaa.

Huom. vaikka kaikki onkin tässä postauksessa totta ja omia tuntemuksiani, niin kyseessä ei ole keski-ikäisyyden määritelmä, vaan oma subjektiivinen ja hieman huumorilla kyllästetty totuus. 


Samaistuitteko, löytyykö lisättävää, kirjataan lisää keski-ikäisyyden omituisuuksia mielellään tänne.


Lisäksi saa ja voi näihin samaistua ikään katsomattakin. Että silleen oikein ihanaa ja vähemmän rajoittunutta maanantaita. <3


*Alla oleva vaaleanpunainen ruusujakku saatu Cellbesiltä yhteistyönä ja on muuten nyt alessa hintaan 18,90e täällä. Sisältää mainoslinkin, josta saadut pienet tulot käytän blogin arvontavoittojen postittamiseen.