Pönttö on ollut viime päivinä hieman sekaisin ja kaikki tunteet kulminoituivat eilen siihen, että sanoin miehelleni, että nyt olen valtavan väsynyt. Eilen vannetta oikein kiristi, tuota ilmaisua rakastan käyttää, sillä nuorena en ymmärtänyt mitä moinen vanteen kiristys tarkoittaa. Muistan että silloinen poikaystäväni kertoi, että armeijaan mennessä yhtenä kelpoisuuskaavakkeen kysymyksistä oli kysymys ”kiristääkö vannetta”. Olin aivan huuli pyöreänä ja nyökkäilin vaan hiljaa muka ymmärtävinäni, juu, juu vannetta voi toisinaan kiristää. Minä nuori kirkasotsainen hömelö, joka vielä tuolloin en ymmärtänyt todellisista huolista juurikaan mitään.

Viikon aikana on ollut paljon ihmissuhderintamalla väärinkäsityksiä ja tunteita pinnassa. Olen ottanut niistä paljon pulttia. Niin paljon, että toissa yönä heräsin siihen, että vatsassa puristi sisäisen soimauksen nyrkki lujaa ja kovaa, enkä saanut unta. En kunnes käperryin mieheni selkää vasten ja sain sieltä ihokosketuksen kautta lämpöä ja sielulle rauhaa. 

Sanoin tänään miehelleni, että olen aivan liian herkkä, jään liikaa vatvomaan asioita ja potemaan syyllisyyttä, jopa silloin kun kaikki on puhuttu ja selvitetty. Veivaan ja veivaan, niin että lopulta tulee totaaliuuvahdus. En ole suinkaan mikään enkeli, mutta vaikka järkeni sanoisi, että joku ei ole nyt asiassaan aivan oikeassa, on pakko syväluodata koko mieli, kaikki muistot ja teot, että löytyisikö sieltä syntilistalta joku teko, joka oikeuttaisi toisen ihmisen sanat. Pääasiassa on hyvä puhua asiat halki, etenkin jos molemmat osapuolet ovat vastaanottavaisia, eikä ole pelkkää toisen syyttelyä. Puhumalla monta väärinkäsitystä tuppaa oikenemaan. Joskus on aivan mahdotonta puhua, tuntuu siltä että jokin on mennyt rikki. Miksi jotkut ihmissuhteet ovat kovin vaikeita ja taas toiset ymmärtävät toisiaan suurinpiirtein puhumatta. Se on tätä elämän rikkautta ja erilaisuutta ja myös hankaluutta. 

Eilen menin sänkyyn ajoissa ja hakemaan vannekiristykseen helpotusta ja kunnon yöunet auttoivat kovasti. Mutta vasta kunnon lenkki tänään Samun kanssa selvitti pääkopan ja löysäsi vanteen pois. Vihdoin olo oli levollinen ja selkeä. Vaikka kaikista ihmiskohtaamisista aina saan valtavasti virtaa, olen hieman vetäytyvä erakko ja viihdyn paljon itsekseni. Oma aika on suorastaan vaade hyvälle ololle ja sille, että aivoissa taas ajatus kulkee ja niin sanotusti viima puhisee. Olen saanut myös sparrausta ajatuksille ystäviltä puhelumaratonien muodossa, mieheltä ja myös uutukaiselta blogiystävältä Scarlet’s Walk bloggaajalta. Puhuminen ja muiden ihmisten kokemusten ja ajatusten kuunteleminen todella auttaa ja saa perspektiiviä omille ajatuksille, jotka monesti pyörivät kehää.