Avainsana: semper

Kokkailtiin mielettömiä Semperin herkkuja Hellapoliisin luona!

Kokkailtiin mielettömiä Semperin herkkuja Hellapoliisin luona!

Pääsin Pinkit korkokengät Maijun tätikaveriksi kokkaamaan gluteenitonta ruokaa, Semperin kutsumana ja Hellapoliisin Katin tiloihin. Mukana menossa tuttuja oli myöskin Saaranlautasella ja Ranteita myöten taikinasa. Kannattaa kurkkailla kaikkien blogeja ja ihastua erilaisiin mahtaviin resepteihin. 

Maijullahan on keliakia ja monen monta kertaa on Maijun kanssa metsästetty Maijulle sellaista ruokaa, mitä me muutkin syömme. Joskus on ollut Maijulle tarjolla vain kirsikkatomaatteja ja monesti Maijulla onkin omat eväät matkassa mukana. Maiju on muutenkin gluteenittoman ruoan äänitorvi ja on loistavasti kasvattanut keliakian ja gluteenittoman ruoan tietoisuutta.

Maijulle olen omasta massustani selittänyt, että vehnä kivistää ja turvottaa ja valkenipa eilen sitten sellainen seikka, että minulla 30-vuotiaana todettu ärtyvän paksusuolen oireyhtymä ei tykkää vehnästä ja gluteeniton ruokavalio olisi hellempää minunkin massulle. Oppia ikä kaikki, vaikka onhan sen massuraukka moneen kertaan kertonut. 

Eilen kahden tiimeissä saimme erilaisia kokkaustehtäviä ja Ranteita myöten taikinasa kokkiparini kanssa kokkasimme kasvislasagnea kerta oli itselle aivan ensimmäinen. Maiju kokkaili Saaranlautasella kanssa savulohivoileipäkakun. Kuvissa toki näkyy paljon herkkuja, jota ehdimme päivän aikana toteuttaa, mutta videolla niitä vasta näkyykin ja se iloinen meno mikä meillä oli. Kannattaa ehdottomasti kurkkia video, vaikka se vaara sen katselemisessa on, että voi pukata aikamoinen nälkä. 

Kiitos kovasti Semper Suomi, Hellapoliisin Kati ja Maiju mahtavasta kokkauspäivästä. Pääsin myös lapsuuden selleriasennevammasta eroon, koska sellerillä suorastaan kyllästettiin lasagne ja jihhuu, sellerihän on ihanaa. Ranteita myöten taikinasa inhokki oli sienet, mutta eipä ole enää eli hyvä me. Gluteeniton ruoanlaitto ei todellakaan ole tähtitiedettä ja se voi olla ja sen kuuluukin olla yhtä herkullista, kuin muukin ruoka. 

Iloista lauantaita kaikille ja herkullista sellaista. Tunnetko keliakiaa sairastavia, onko gluteenittomat ruoat tuttuja ja mikä on sinun kaikkien aikojen inhokkiruoka?