Unelmakäynti leffassa on, ettei kukana istu edessä, eikä takana ja yksin leffassa käydessä, ettei kukaan istu myöskään vieressä. Oli muuten todella hyvä elokuva tuo Sing, suosittelen lämpimästi. Kävimme eilen koko perheen voimin katsastamassa ja leffa sai todella hyvälle mielelle.

Nuorempana liian innokkaat miehet herättivät heti suurta ahdistusta ja tänä päivänä liian innokkaat ystäväehdokkaat, jotka haluavat vaikka kertalaakista tulla meille yöpymään ja ehdottelevat tiuhaan tapaamisia, he saavat hälytyskellot soimaan. Se, että olen ystävällinen, ei tarkoita, että olen yltiösosiaalinen. Nuorempana sitä punkattiin milloin kenenkin luona, ne oli villejä aikoja ne ja nykyisin oma koti on aika pitkälle oman perheen pyhittämä. Kyläilyt on yes ja satunnaiset yökylät, mutta mieluiten niin, että minä kutsun, eikä ihmiset kutsu itseään meille punkkaamaan, poikkeuksena sukulaiset ja läheiset ystävät. 


Asuessamme Latviassa, erityisesti ensimmäisen vuoden aikana, meillä oli valehtelematta miltei joka viikonloppu vieraita. Se oli nuorempana ihan yes, mutta enää en moista jaksaisi ja jos muuttaisin ulkomaille, yöpymään saisi tulla vain perhe ja lähimmät ystävät. Muistutimme tuolloin majataloa ja meillä oli ”ystäviä” enemmän, kun tiesimmekään. 


Jotkut vierailijat olivat todella yes, toivat tuliaisia ja saattoivat vaikka viedä meidät syömään vastineeksi yöpymisestä. Jotkut tulivat tyhjin käsin ja elivät meidän piikkiin koko viikonlopun ja nousivat ruokapöydästäkin auttamatta pöydän tyhjentämisessä. Heille ei ollut tupa avoinna enää. Jotkut toivat ylpeänä korvapuustit mieheen ja se oli siinä. Oli aika tyrmistyttävääkin nähdä miten erilaisia vieraita meillä kävi. Joku puolituttukin saattoi tullessaan tuoda mukanaa vielä oman ystävänsäkin, kysymättä asiaa meiltä. Mehän olimme luonnollisesti kohteliaita suomalaisia isäntiä ja emäntiä ja jupisematta hyväksyimme kaiken, miettien mielessä, ettei tätä tyyppiä meille koskaan enää. 


Hassuinta on ihmiset, jotka kutsuvat itsensä meille yökylään, mutta vastavuoroista kutsua ei tule takaisin. Tässä asiassa, kuten kaikkeen aitoon ystävyyteen liittyvässä, vastavuoroisuus on se ystävyyden pääsääntö. Ilman sitä on joko puhdasta itsekkyyttä tai silkkaa hölmöyttä. Kenties näissäkin asioissa olisi hyvä kysyä itseltään, miten haluaisin itseäni kohdeltavan tai kenen meidän kotiin astuvan ja jos astuu, niin kunhan ei astu yli. 


Pääsääntöisesti suomalaisten kanssa sujuu hyvin ja kukaan ei pyri iholle ja jos pyrkiikin, niin jos ei loukkaannu, kun minulle ei sovikaan, niin siinä on aitoa ystäväainesta. 


Kaikki lähti korealaisista erivärisistä ostoskärryistä, mutta niissä on ideaa. Jos minulla on paha päivä, valitsen värin ”älä tule lähelle”, jos olen sosiaalisella tuulella, voin valita sen toisen värisen kärryn joka viestii, ”tervetuloa tänne”. 


On se vaikeaa olla suomalainen, kun omaa erakko mörökölligeenin, mutta onneksi toinen suomalainen yleensä osaa kunnioittaa sitä ja ymmärtää, ettei suomalainen ole epäkohtelias, suomalainen on vaan suomalainen. 


Missä menee teidän iholle menemisen raja? Onko ollut vieraita, joita ette ole halunneet kutsua enää? Minkälainen on unelmavieras tai kauhugalleria vieras? Saako teidän naamaan kiinni tulla puhumaan, niin että tunnet tuulen huminan lähtevän toisen suusta vai pidättekö pienestä omasta tilasta kasvotustenkin kanssakäydessä? 

Iloa päivään!

Iloista tiistaita, tämää erakko lähtee Helsinkiin hieman tuulettamaan naftaliineja kainaloista. Sillä erakkogeeneistä huolimatta, ihmiskohtaamiset ovat tämän elämän suola ja sokeri. Hyviä ja positiivisia ihmiskohtaamisia teille. <3