Vauhtisiskojen kanssa Tukholmaan!
Vauhtisiskoja eli meitä kolmea voisi kyllä rehellisyyden nimissä kutsua kauhusiskoiksi. Mitä muuta voi sanoa tyypeistä, jotka lapsena rakentavat majan kusiaispesään, päällystävät kallion Fairylla ja laskevat alas pulkkamäkeä pulkalla mereen, lähtevät alasti kumiveneellä ja yhdellä airolla seikkailemaan tai laittavat painavan laudan ponnahduslaudaksi laiturille, jolla muka voi pomppiakin mereen, kuin uimahalleissa, toisen vain pidellessä yhdellä jalalla lankkua kiinni ja toisen pomppiessa sen sekunnin lankun toisessa päässä. Arvaatte varmaan miten tuo tarina päättyi…
On myöskin hurjia pyöräretkiä, jolloin molemmat lensivät täysillä mäkeä laskiessa jorpakkoon ja kaikki paikat ruvella ja uimakausi pilalla. On salareissuja stadissa sukkasillaan korttelin ympäri tai kamun isän kävelykeppiä käyttäen ja purkkaa kepin päähän laittaessa imaistiin kaikki kolikot toivelähteestä ja ostettiin muiden toiverahoilla Hubba Bubbaa. On myös teinivuosien kertomuksia, jotka eivät kestä edes päivänvaloa täällä blogissa.
Tämän lapsuudenkamun ja hänen siskonsa, joka on minun yhtä hyvä kamu myöskin, heidän kanssaan ollaan tänään lähdössä Tukholmaan. Tässä jo sitä miettii, että mitähän taas tulee tapahtumaan, sillä viime reissulla meinattiin myöhästyä laivasta ja olimme laivalla vasta 10-minuuttia ennen, kuin ovet sulkeutuivat.
Se oli itse asiassa aika kauhea tilanne, hölöttää metromatkalla niin keskittyneesti ja huomata yhtäkkiä olevamme metroaseman päätepysäkillä. Matkalla jolla olimme Hoo Moilasena ihastelleet ennennäkemättömiä maisemia ja samalla luottaen toisimme niin, että edes joku tietää mitä olemme tekemässä ja minne matkalla.
Se oli itse asiassa aika kauhea tilanne, hölöttää metromatkalla niin keskittyneesti ja huomata yhtäkkiä olevamme metroaseman päätepysäkillä. Matkalla jolla olimme Hoo Moilasena ihastelleet ennennäkemättömiä maisemia ja samalla luottaen toisimme niin, että edes joku tietää mitä olemme tekemässä ja minne matkalla.
Niin no eihän niitä maisemia ole aiemmin nähty, kun on osattu jäädä oikealla Gärdetin-pysäkillä. Muistan vieläkin tuon paniikin tunteen, kun kello alkoi lähestyä 16:15, jolloin viimeistään olisi pitänyt olla laivassa ja me olimme huitsin Nevadassa jollain vieraalla metropäättärillä.
Tästä traumatisoituneena en taida ikinä uskaltaa Tukholman reissuilla enää poiketa Mall of Scandinaviassa, sillä syytän tätä ostoskeskusta ja hieman poikkeavaa paluureissua tästä päätepysäkille päätymisen erheestä. Meidän syyhän se nyt ei ainakaan ollut.
Tästä traumatisoituneena en taida ikinä uskaltaa Tukholman reissuilla enää poiketa Mall of Scandinaviassa, sillä syytän tätä ostoskeskusta ja hieman poikkeavaa paluureissua tästä päätepysäkille päätymisen erheestä. Meidän syyhän se nyt ei ainakaan ollut.
Omaa kieltään jo kertoo, että kun olin varannut tämän päivän matkan, ihmettelin miten varauksessa on vain minun nimi, eikä kamujen ollenkaan. Noh olin sitten varannut vain itselleni matkan. Lisäksi toinen ystävistä muisti kuukauden väärin milloin olemme menossa, mutta toivoakseni ja ainakin mitä luultavammin olemme tänään kaikki samaan laivaan päätymässä.
No tässä tarinoin vain lapsuuden kujeita, mutta mitä voi odottaa naisilta, jotka ovat ajaneet mm. oman läppärin päältä tai matkalaukun omalla kotipihallaan, niin että kaikki matkaan lähtevät romppeet olivat pitkin poikin pihaa, eikä ymmärtänyt edes mikä siellä renkaan jarruna on. Tai miten työmatkalla vetolaukku jää bussiin ja lentokoneessa huomaa vasta tämän, puhumattakaan passitta matkaamisesta, se on saattanut käydä meille kaikille.
Tai, että vastataan Whatsuppissa omaan viestiin, että onpas kiva idea, vaikka itse on kirjoittanut kyseisen viestin ja luulee sen olevan toisen vastaus. Tai vaikka asiasta viidenteen itse ihmettelin, kun kosmonauttikamuni Elli vastasi minulle tällä viikolla Instaan, ”että mitäkä”, koska olin kommentoinut hänen Instaan ”14 B V”. Jepulis mitä lie ”14 B V” tarkoittaakaan, luurini vain sen tietää.
Tämän kauhusiskokolmikon kanssa olemme tunteneet toisemme jo kohta 46-vuotta. Näistä toisen kanssa hengailimme aina rapussa sukkahousuissa, teimme kellarikoppiin majan, jonne joku pultsari lopulta kävi kakkimassa ja tästä syystä meidän aarteet unohtuivat ikuisiksi ajoiksi kyseiseen kellarikoppiin, sinne ei meinaan enää ollut löyhkän ja peljästyksen vuoksi paluuta. Lumisadepallonikin jäi sinne, mikä oli suoranainen maansuru, joka vieläkin kaivelee.
Samaisessa rapussa jäin lukiolaisena liian alkoholin nauttimisesta kiinni kolmikkomme vanhimmalle ja täten kolmikon nuorinkin jäi isosiskolleen kiinni samaisesta aiheesta. Kuulemma ei meikäläisellä rapun seinät riittäneet, kun törmäsi minuun rapussa.
Aluksi tosiaan olin ystävä toisen näistä siskoksen kanssa, koska hänen isosiskonsa oli meitä muutaman vuoden vanhempi. Mutta kyseiseen isosiskoon ystävystyin sitten yhtä tiiviisti meidän ollessa samassa työpaikassa. Nyt kutsumme meitä kolmea siskoksiksi, mikä on ihana asia, että minä olen saanut kunnian liittyä näiden kahden siskoksen siskoksi, kolmantena ja ei biologisena osapuolena.
Jännää on siten taas lähteä reissuun, sillä ihan aina on sattunut ja tapahtunut, mutta olisiko tämä reissu kerrankin poikkeus? Se jää nähtäväksi, mutta perästä kuuluu. Eli tänään Siljan laineilla kohti Tukholmaa ihan ikiomalle kamureissulle. Niin harvoin nähdään, mutta laivalla emme voi toisiamme paeta, niin kuin nyt kukaan tässä haluaisikaan, mutta pointti on se, että on kerrankin laatuaikaa kunnolla höpöttää ja vielä laivan notkuvien herkkujen äärellä.
Ihanaa ja please huoletonta reissua meille ja mitä upeinta torstaita teille. <3
Tarinoita pitkäaikaisesta ystävyydestä olisi kiva kuulla ja miten ystävyys on alkanut ja myös olisi hauskaa kuulla teidän reissukömmähdyksiä siellä päässä.
