Avainsana: sovitus

Lempeästi puhumisen taito

Lempeästi puhumisen taito

Niin omassa henkilökohtaisessa elämässä, kuin myös ns. some-elämässä (”some-elo”) kuulostaa vietävän hassulta), joutuu välillä tahtomattaan tai tahallisesti myrskynsilmään. Joskus on heikompia hetkiä, hetkiä jolloin sitä on herkempi tulkitsemaan muiden sanomia, äänenpainoja, ilmeitä ja ihan koko kokonaisuutta. Etenkin tekstejä lukiessa voi luetun ymmärtämisen mahdollisuudet olla suuremmat. 

On toki ihmissuhteita, joissa ei koskaan voidakaan keskustella avoimin kortein, joissa toinen osapuoli ei ole koskaan vastaanottavainen, joissa yrität ottaa hieman negatiivisemman asian puheeksi, niin seuraa monen viikon loukkaantumisten sarja ja mykkäkoulu. Nyt iän myötä olen oppinut, ettei marttyyriystävyys ole minua varten, enkä jaksa käyttää omaa aikaani jatkuvasti sovitellen tai toista maanitellen, toisen itsetuntoa pönkitellen. 

Mutta toki myös aivan hyvää tarkoittavien ihmisten väleihin tulee ajoittain klikkitilanteita, olemmehan me kaikki vain ihmisiä ja joskus parhaimmatkaan ystävykset eivät kohtaa. Okei peruutan hieman, minulla on kyllä ystäviä, jotka aina uskovat minusta sen parhaimman ja minä heistä, eikä klikkitilanteita synny, mutta kenties meidän persoonat sopivat vain niin hyvin yhteen?

On avioliittoja, joista toinen lähtee sanoen ”tämä oli tässä”. Ehkei lähtijä edes oikein tiedä mistä kenkä puristaa tai ehkä hän on yrittänyt sanoa, mutta toinen ei ole kuunnellut tai ehkä on myös ihmisiä, joissa ei ole ikinä mitään vikaa ja lähtijä kyllästyy jne. Syitä on lukemattomia.

Ystävyyden menetys on myös pieni kuolema, niin lähtijälle, kuin lähtevälle ja siksi olisi hyvä puhua asiat halki, mutta miksi se on niin vaikeaa? Toki eihän vastakkain asetteluun päädytäkään, jos ystävyys olisi sujunut helposti. 

Jälkikäteen on hyvä olla viisas ja miettiä, olisiko vielä ollut pieni mahdollisuus, ettei ihmissuhde olisikaan katkennut, teinkö minä siinä tilanteessa kaiken parhaani, kerroinko tunteeni avoimesti ja ilman vihaa.

Monesti ihmissuhde päättyy ovien läiskintään ja molemmille osapuolille jää sydämeen kaunan tunteita toista kohtaan ja surullinen ja tyhjä olo. Kunpa ymmärtäisimme, ettei ihmissuhteen päättyminen tarkoita aina edes sitä, että molemmissa on vikaa, vaan hyvinkin sitä, ettei luonteemme vaan kohdanneet ja voisi vain hyvänä asiana muistella, että ystävyys joskus oli. 

Viha on ihmeellinen asia, vihan liekkiä ei kukaan jaksa pidätellä pitkään ja hiljaa vihan laantuessa mielikin selkenee ja päällimmäiseksi jää muistot niistä hyvistä hetkistä, joita ihmissuhteeseen luonnollisesti kuului, sillä emmehän me muuten olisi olleet ystäviä. 

Siltikin sydäntäni on jäänyt kaihertamaan, miksi en kertonut avoimemmin tunteistani, miksi niin kovin pelkäsin. Jos toinen olisi suuttunut, niin eihän hän sitten olisikaan ollut ystävyyteni arvoinen. Miksi vain nielin ja nielin ja enkä antanut edes toiselle mahdollisuutta muuttua, olenko minä paha ihminen, kun lopulta lähdin vain kävelemään, selittämättä mitään? Olisiko ollut parempi antaa sen vihankin tulla, jotta toinen olisi siihen voinut vastata?

Näitä asioita on tullut aina välillä pyöriteltyä, niin omia, kuin sivusta seuranneena muiden ihmisten klikkitilanteita. On helppoa sanoa näille muille ihmisille, puhukaa, puhukaa, puhukaa, selvittäkää välinne, olette jokainen sen arvoisia kuitenkin. 

Arvostan paljon pelottomuutta, että ihmiset uskaltavat puhua tunteistaan suoraan. Tälläisissä ihmissuhteissa koen itsenikin pelottomammaksi ja rehellisemmäksi, koska voin avoimesti kertoa myös omista tunteistani, pelkäämättä, että ne tulkitaan väärin tai että seuraa välirikko.  Joskus kadun etten ole ollut riittävän rohkea, mutta ei itseään kannata soimatakaan, ne ihmissuhteet jotka ovat taakse jääneetkin, niin näin jälkikäteen ajatellen, ei niille ollut mitään tehtävissäkään, koska koin, että toinen oli aina oikeassa ja minussa oli aina vika. Pelottomuus ei ole synonyymi ilkeyden kanssa. 

Mutta kun klikkitilanteita väistämättä tulee ja on tunne, että tekisi mieli sanoa, sanokaa, mutta miettikää vaikka yön yli, sillä kun ärsytyskynnys on suuri, ei keskustelulle ole ennustettavissa positiivista päätöstä, ainakaan heti. Kun kiihkon ja vihan tunne on laantunut, sanokaa pehmeämmin, syyllistämättä ja aloittakaa vaikka lause, ”minusta tuntuu tältä, miltä sinusta tuntuu?” Voi olla, että pääsette hedelmälliseen keskusteluun ja parhaassa tapauksessa ystävyys nousee aivan uudelle syvällisemmälle tasolle ja hyökyaallon lailla iskee helpotus, moni kauna olikin oman pääni sisällä. Puhukaa, mutta muistakaa myös kuunnella, voisin sanoa edesmenneille ystävyyssuhteille, niille, jotka olen hyvästellyt, niille jotka eivät koskaan kuunnelleet, mitä minulla oli sydämen päällä. 

Jos ystävyydessä tai ihan vaikka siinä someystävyydessäkin ollaan klikkitilanteessa, kertokaa tunteet suoraan, mutta pehmeästi lähestyen, sillä vaikka ystävyys ei olisikaan pelastettavissa, voitte ainakin hymyssä suin vaihtaa kuulumisia törmätessänne toisiinne tai muistella jälkikäteen niitä hyviä muistoja ja säilyttää helpommin kasvot. Olen ollut tilanteissa, joissa ihmiset kulkevat seiniä pitkin tahtomattaan kohdata tai nimilaput ruokapöydässä ovat vaihtuneet, koska ei haluta istua vastakkain. 

Ennen somea elin vielä kuplassa ja vasta someen astuttuani, olen törmännyt useampaan myrskynsilmään, kuin olisin osannut visioidakaan. Tahallaan ymmärtämisen helppous on suurempi, joskus ihan omaa kaunaisuuttaan. Joskus tulee luettua toisten tekstejä, kuin piru raamattua, löytäen jopa salaisia vihjeitä itsestään, vaikka niitä ei olisi edes sinne tarkoitettu, vaan kyseessä oli yleismaailmallinen keskustelu. Joskus vaikka miten asettelisi ne omat sanansa, joku loukkaantuu, koska ei näe ilmeitäni ja äänenpainoani ja ymmärtää jutun omien tunteittensa kautta. Näissä tilanteissa olisi hyvä kysyä, hei mitä sinä ajoit takaa tekstilläsi ja kenties vastaus olisikin aivan eri, kuin miten itse tuli tulkittua.

Enemmän keskustelua, avoimuutta, hyvin aikein lähestymistä ja pehmeyttä, sitä kaipaan ja sitä onneksi onkin paljon.

Kohtasiko teksti, onko sinulla päättynyt ihmissuhde klikkitilanteeseen, niin ettei kumpikaan saanut lopullista tilinpäätöstä tai onko sinulla päättynyt yhteisymmärryksessä ihmissuhde, jossa olette molemmat saaneet sanottua omat kantanne rehellisesti ja puhtain mielin ja oletteko kummatkin lähteneet ihmissuhteesta vapautuneemmin, kuin itse ihmissuhde aikanaan taasen oli?

”Mitään en kadu, mutta sanomatta jääneitä asioita kadun”

Lempeää sunnuntaita kaikille ja olkaamme pelottomampia, mutta puhtaalla sydämellä<3