Avainsana: suru

Kääntäjä ja käännetty

Kääntäjä ja käännetty

Luin Valonkantaja blogista mitä kouraisevimman blogitekstin, joka ehdottomasti kannattaa kaikkien lukea ”Meille rikkinäisille.”  

Oma blogipostaus ei muuten käsittele kyseisen blogipostauksen aiheita, mutta postauksen alla oleva lause herätti omissa sielunsopukoissa sellaisia kipupisteitä ja myös syyllisyyden tunteita, että oma mieli lähti laukkamaan menneissä  omissa teoissa ja myös miten minua on satutettu.  Syyllisyys on ikuinen taakka, mutta katkeruudesta on hyvä päästää irti. 


”Konflikteja, joissa toinen ei enää vastaa kutsuusi, vaan kääntää selän silloin, kun kipeimmin tarvitsisit päästä turvaan. Me olemme jokainen kantaneet sellaista kipua mukanamme. Joko käännytettynä tai kääntäjänä. Enkä edes tiedä kumpi sattuu enemmän.”

Vaikka on ihmisiä, jotka ovat kääntäneet minulle selän, en ole koskaan jäänyt yksin, joten en ole kokenyt yksinäisyyden todellista tuskaa tai pahinta hylkäämiskokemusta. Siivet ovat aina kantaneet oman perheen, sukulaisten ja hyvien ystävien kautta. On helpottavaa, että elämässä on turvaverkko, ihmiset jotka rakastavat kokonaisuutena, eivät etsi sitä pahinta vaan näkevät sen kauneimman ja antavat epätäydellisten piirteiden olla. Tämä tunne on molemminpuolista.

Sitten on suorastaan ihmismyrskyjä, jotka näkevät aina sen rumimman, syyttelevät omaa pahaa oloaan, eivät koskaan näe omassa itsessä vikaa ja ihmettelevät, kun jossain kohtaa katkeaa hauras mieli ja on pakko poistua myrskynsilmästä. 

Heillä saattaa olla vaikka omien lapsuudenkokemusten kautta elämä niin rikki, että heillä on aina siileinä piikit valmiudessa tai elämä on muuten kolhinut ja kovaa. Heillä ei ole välttämättä muunlaisia kokemuksia, kuin että ihmiset ovat kaltoin kohdelleet ja näin odotusarvo on aina se, että kaikilla ihmisillä on ketunhäntä kainalossa. 


He eivät osaa muuta, eivät tiedä paremmasta. Lisäksi heidän jo opittu käyttäytymismalli torjuu ihmisiä luotaan ja tälläisessä oravanpyörässä he saavat vahvistusta sille, että ihmiset hylkäävät ja ovat ikäviä. Eivätkä etsi syitä itsestään vaan muista, muissa on vika vaikka hyviäkin ihmisiä osuisi heidän kohdalle. 

Jos sanot vastaan tai hylkäät tälläisen ihmisen, saat roska-auton kokoisen saavillisen mutaa ja klähmää omille harteillesi, sinua yritetään rumentaa, alentaa ja mahdollisesti myös mustamaalata muille ihmisille. Et siltikään voi muuta kuin paeta, sillä omaa väräjävää sielua tulee suojella, vaikka torjutun ihmisen kosto voi olla voimakas ja kamala. 

Olen joutunut kääntämään elämäni aikana selkäni muutamalle ihmiselle, onneksi vain muutamalle, alle kouralliselle. Mutta koko prosessi on sattunut minuun myös lujaa, olen tuntenut syyllisyyttä, olisinko silti voinut tehdä toisin, miten olisin toisen saanut ymmärtämään, ettei tämä ihmissuhde ole vastavuoroista ja että minuunkin sattuu. Miten saada toinen ymmärtämään, etten ole toisen ihmisen sylkykuppi, silloin kun elämä häntä riepottelee ja hän kylvää pahaa oloaan kaikkialle. 

Joku voi ajatella, että ihmisen hylkääminen on helppoa. Kuten Valonkantaja postauksessaan kauniisti kirjoittaa, ”ettei tiedä kumpi on sattunut enemmän, olla kääntäjä vai käännytetty.”

Omalla kohdalla kääntäminen ei tapahdu hetkessä, vaan asiaan liittyy lukemattomia loukkauksia, satuttamista, asioihin puuttumista ja vähättelyä. Olen pitkäpinnainen, mutta kun suutun, se on siinä, paluuta ei enää ole, Kun maku ns. menee, se menee lopullisesti. Tämänkin prosessin jälkeen olen saattanut antaa anteeksi vielä monta kertaa, yrittää olla sivistyneissä väleissä, huomatakseni vain sen, että kohta taas olen myrskynsilmässä. 

Tällöin mietin, enkö oppinut mitään itsesuojelusta ja pettymys on vielä kaksinverroin isompi, sillä olen myös pettynyt itseeni, enkä vain toiseen ihmiseen. 

Olen myös ollut kääntäjänä erittäin vaikeissa tilanteissa, silloin kun on mahdotonta kulkea kultaista keskitietä, silloin kun pyllistäisin tärkeälle ihmissuhteelle kumartaessani toiseen suuntaan. On hirveää tehdä valintoja, mutta joskus on ollut pakko. Kun tälläisen valinnan tekee, että menee rakkaan ihmisen taakse ja tukee myrskynsilmässä ihmistä ja samalla menettää toisen ihmissuhteen tai vaikka monia, sinusta tulee menetettyjen ihmissuhteiden suhteen inhottu. 

Aina kun sotkeutuu muiden ihmissuhdesotkuihin tai ottaa kantaa, seisoo toisen takana, puhuu toisen puolesta, ei jätä sinulle tärkeää ihmistä yksin, kakkaa sataa myös omaan niskaan. Olisi ihanaa ajatella, että koskaan en sotkeudu, olen aina puolueeton, mutta jos ihminen ei koskaan ota kantaa, ei koskaan tee oikean ja väärän puolesta valintoja, tällöin sekin on myös kannanotto ja joskus viestittää minkälainen ihminen, ystävä sitä onkaan. Ystävää ei saisi jättää  yksin. 
Olen nuoresta pitäen kokenut, että oikeiden asioiden puolesta pitää joskus taistella, ei voi jättäytyä varjoihin piiloon ja hyvä ihminen taistelee totuudella, ei valheilla. 

”Pahat tai toistensa kanssa arvomaailmaltaan erilaiset” tippuvat pikkuhiljaa orrelta, mutta hyvyys porskuttaa aina. Tähän uskon ja tästä syystä olen joutunut olemaan joskus kääntäjä. Pahimmassa ja surullisemmassa tapauksessa matkalta on saattanut tippua myös neutraali ihmissuhde, koska ei ole tehty valintoja lainkaan ja koko soppa on mennyt liian monimutkaiseksi kaikkien kestää.


Tälläistä kokemaa kovasti suren ja koen, olisiko vaan pitänyt puhua enemmän, avata kaikki langat, olisiko vielä jokin mahdollisuus, ymmärsimmekö toisiamme kuitenkin väärin, kuinka paljon asiaan liittyy väärinkäsityksiä ja olettamia ja myös pelkoja kohdata tilannetta raadollisimmillaan ja myös kohdata omaa pienuutta. 

Valonkantaja kirjoittaa myös, että ”valitse taistelusi.” Tämän olen todellakin tässä elämässä oppinut. Valitse taistelusi aina sydämellä ja intuitiolla ja jos on mahdollista olla taistelematta, älä taistele. Taistele vain pakon edessä. Älä edes puolustaudu, sillä on ihmisiä, jotka eivät koskaan näe itsessään mitään vikaa, et koskaan voi voittaa, älä intä. Mutta muista rajasi, laita negatiivisille ihmissuhteille jämäkästi STOP. 


Joskus on myös hyvä suuttua, sillä negatiivinen energia voi jäädä ihon alle kaivelemaan. Muista kuitenkin, että suuttumuksella on aina seurauksensa ja kun suuttuu, itsestään ei koskaan voi olla ylpeä.  

Olen myös joskus kokenut, että minulle on selkä käännetty. En ole niinkään kokenut ihmissuhteissa hylkäämisiä, ystävät eivät ole koskaan hylänneet vaan vankat ihmissuhteet, jotka on valittu juurikin sillä intuitiolla, ovat pysyneet lapsuudesta asti ja ihania ystäviä on tullut elämään myös aikuisiällä ja bloginkin kautta. 

Mutta selän kääntämisellä tarkoitan toisten valintoja, on kumarrettu toiseen suuntaan ja samalla pyllistetty minuun päin. Varmasti olen myös omaa ajattelemattomuutta toiminut näin. Ihmisten tulisi puhua enemmän toisilleen. 


Kuten sanottu, olen tässä asiassa hieman mustavalkoinen, odotan, että ihmiset puolustavat ja pitävät toistensa puolia, mutta kaikista ei ole siihen, kaikki eivät halua sotkeutua ja tämän ymmärrän hyvin, mutta joskus toki sekin kirpaisee, mutta onneksi vain hetken. 

Joskus sitä saattaa ihmetellä, miksi joku ihminen ei puolusta, jos läheinen tai vieraampikin ihminen joutuu myrskynsilmään, miksi jäädä taka-alalle. Kunnes ymmärrän, tällöin kaikki räntä, taivaan koirat ja kissat sataa myös puolustajan päälle. En voi aina tietää minkälaisia taakkoja kyseinen ihminen juuri sillä hetkellä kantaa, miten väsynyt hän on itse omakohtaisiin taisteluihin ja miten ei kenties jaksa negatiivisuutta yhtään enää enempää. 

Valitse taistelusi, viisas vaikenee ja luovuttaa. Mutta ei maailma myöskään olisi parempi paikka, eikä tästä paranisi, jos ihminen aina vaikenee, ei ota kantaa, piiloutuu pelkojensa taakse.


Ei tarvitse paljoa historian kirjoja avata, miten paha pääsee valtaan, koska ihmiset päättävät sulkea silmänsä ja korvansa, eivätkä ota kantaa. Siksikin on tärkeää valita taistelunsa huolella ja jos on mahdollisuus kompromissiin, keskusteluyhteyteen tai sovintoon, valitse aina jälkimmäinen, kaikissa taisteluissa on vain häviäjiä. Sillanrakentajana on aina hyvä yrittää toimia. 

Olen huomannut, että ihmisiä voi pelottaa sovinto, kompromissit, aito keskusteleminen, jossa myös negatiiviset asiat kerrotaan nätisti ja suoraan. Minuakin pelottaa.


Miksi tämä pelottaa niin kovin, uskoakseni itsensä avaaminen ja torjutuksi tulemisen pelko on se suurin pelko. Mitä jos avaan sydämeni ja toinen torjuukin. Mitä jos kerron, että tämä asia sattuu minuun kovin ja toinen suuttuukin minulle. Mitä jos itse saan kuulla tälläisiä asioita toiselta itsestäni, miten kestän sen, otanko kaiken sen hyvin vastaan?
Kaikki haluamme tulla hyväksytyksi ja torjutuksi tuleminen vastaa herkästi siihen sisäiseen lapseen, jonka kanssa ei leikitty lapsena hiekkalaatikolla. Palataan primitiivisiin muistoihin, jolloin ei ollut vielä kykyä ja taitoa solmia rauhaa. Onneksi ihminen voi aina kehittyä parempaan suuntaan ja oppia menneistä. 

Miten siellä, löytyykö samanlaisia kokemuksia. Oletko joutunut joskus valitsemaan puolesi, vaikka jos ystäville on tullut avioero tai ystävillä mennyt sukset ristiin. Onko löytynyt rauha ja mahdollisuus sukkuloida eronneen avioparin tai kahden toisilleen entisen ystävän välissä onnistuneesti, niin että kaikilla on vilpittömästi hyvä mieli? 

Onko sinua kohtaan käännytty tai oletko joutunut kääntämään selän. Miten olet kokenut näihin liittyvät tunteet ja selvinnyt niistä, kannatko ikuista syyllisyyttä tai torjutuksi tulemisen kipua sydämessäsi?