Avainsana: surumielisyys

Äitienpäivästä vielä vähän ja siihen liittyvästä haikeudesta

Ukkelilta ruusuja!



Aurinkoinen aamulenkki.

Valkovuokkoja mummeille.

Matkalla mummilaan, esiteini maastoutui.

Mummille yllärikylään ja 94-vuotias mummi oli parasta aikaa tiskaamassa
reippaana ja nauravaisena. Oli myös niin ruskettunut, on parvekkeella lueskellut liudan kirjoja.
Luetteli ison määrän kirjoja mitä oli lukenut ja naureskeli, että enää 5-vuotta
kun täytän 100-vuotta!
Mummi on minut kasvattanut viidentenä lapsena ja en voi muuta todeta kuin,
että uskomaton supermummi jolla on elämänasenne kohdillaan.





Appiukki vei syömään, anoppi on huonossa kunnossa eikä jaksanut lähteä mukaan. 



Appiukko osti anopille kauniita kukkasia.

Kuopukselta sain sänkyyn aamusella itsetehdyn kukkasen ja esimurkulta alla olevan kortin.
Ei kauheasti rakkaudentunnustuksia, mutta ainakin äitiä ilman ei pärjäisi. 😉





Kaunis äitini.
Äitienpäivään liittyy tiettyä surumielisyyttä ja epämääräisiä haikeuden vivahteita.
Olen 1-vuotiaasta asti asununut mummin ja vaarin luona ja äiti on tavallaan jäänyt vieraaksi.
Syyt on moninaiset ja niistä en täällä blogissa kirjoittele, kaikki asianosaiset ovat elossa.
Mutta kuitenkin äitienpäivänä muistuu mieleen oudot tunteet,
jotka pienenä painoivat mieltäni.

Lisäksi äitienpäivänä on aina ikävä miehen lapsia edellisestä liitosta.
Tytär kävi aiemmin viikolla ja poika soitti armeijasta,
 hyvä mieli.
Äitienpäivä oli mukava ja päällimmäiseksi jäi mieleen
oman mummin heleä nauru, ollapa yhtä nuorekas
mummin iässä.
<3