Avainsana: synkinhetki

Elokuvien huumaa!

Elokuvien huumaa!

Eilen oli leffamaailman lähettiläiden kokous pullollaan tämän talven ja tulevan kevään uusia leffaelämyksiä. Pari suomileffaakin on tulossa leffateattereihin. Hevi reissu, jota tähdittää Minka Kuustonen ja Ville Tiihonen ja alla olevasta leffatrailerin kuvastakin voi päätellä, että tulossa on todella Hevi reissu ja tädit ajatteli kyllä lähteä reissuun mukaan. 

Arto Halosen ohjaama The Guardian angel leffa rantautuu elokuvateattereihin 9.3 ja tätä elokuvaa olen odottanut kuumeisesti siitä lähtien, kun olimme tyttären kanssa Rakkautta ja anarkiaa festivaalin tiimoilta, kuuntelemassa leffan tähden :n tunnin pituista haastattelua. Elokuvassa mukana myös isoja rooleja tehnyt jenkkitähti Josh Lucas, muistanette hänet vaikkapa roolistaan Kaunis mieli leffasta yhdessä Russel Crowen kanssa. Lisäksi leffaa tähdittää suloinen ja puoliksi suomalainen näyttelijätär  Sara Soulié. Elokuva kertoo 1950-luvulla Tanskassa sattuneista hypnoosirikoksista ja niiden tutkinnasta. 

Ennen leffalähettiläiden iltaa, kävin katsastamassa Southpark ravintolan brunssin ja voin sanoa, että hintaan 10,90 olipa todella hyvää ja runsasta. Kävin myös leffalähettiläänä katsomassa Jo Nesbon kirjaan perustuvan Lumiukko elokuvan, jota tähdittää mielettömän hyvä näyttelijä Michael Fassbender ja elokuvaa siivittää huikeat Norjan maisemat. Suosittelen, elokuva oli mielenkiintoisella tavalla hidas, murhilla ei mässäilty, vaikka järkyttäviäkin kohtauksia oli. Paljon surullisia ihmiskohtaloita, joita katseltiin hieman kuin utuisen lumipeitteen läpi, mikä toi leffalle mielenkiintoisen unimaista tunnelmaa. Piti tiiviisti otteessaan koko miltei parituntisen ajan ja pidin elokuvan ajoittaisesta pysähtyneestä tunnelmasta. 

Kuin kaksi marjaa, ei epäilystäkään ja sama mutru. 😉 Suosittelen katsomaan 19.1 elokuvateattereihin saapuvan Synkin hetki trailerin, Gary Oldman tekee Oscarpystin arvoisen roolityön ja hei uskoisitteko kukaan ylipäänsä, että tuossa kuvassa on Gary Oldman? Jos ette ole nähneet Lumiukko elokuvaa vielä, ehdottomasti kannattaa katsella Lumiukko traileri, naulitsevan hyytävää jännitystä on luvassa. 

Eilen oli silkkaa elokuvien huumaa koko päivä ja tänään aion paneutua Jo Nesbon Lumiukko kirjaan, sillä elokuva teki vaikutuksen ja haluan palata tuohon järisyttävään tarinaan vielä uudelleen. 

Onko joku siellä nähnyt Lumiukko elokuvan ja kiinnostiko joku näistä neljästä mainitsemastani elokuvasta niin, että aiot mennä katsomaan ja hei minkä elokuvan olet viimeksi käynyt leffateatterissa katsomassa? Mukavaa keskiviikkoa kaikille.