Avainsana: tädittörkyilee

Tädit törkyilee ja mielensäpahoittajat!

Tädit törkyilee ja mielensäpahoittajat!

Nyt tupsahtaa ulos sellaista videomateriaalia, että jos sen rohkenee katsella, ei kannata syödä samaan aikaan, eikä syödä ennen videoita, koska tulee huono olo ja takaan ettei ruoka myöskään maistu videon jälkeen. Eli sellainen kaikin puolin laihduttava video. 

Kyseessähän on ihan BR-lelukaupoissa myynnissä ollut Speak Out peli, jonka Täti Maiju on nyt toimittanut jopa Riku Niemiselle eli ”Munamiehelle”. Speak Out on siis kova juttu ja Youtubessa pyöriikin jos jonkinlaista Speak Out videoversioita ja tädit tuumivat laittavansa oman henkensä ja pahoinvoinninkin uhalla itsensä likoon.

Video on hirveää katsottavaa, sitä oli ajoittain haastavaa tehdä, mutta harvoin tubettaessa on ollut näin hauskaa, joten kyllä vaan kannatti, koska saimme itse ainakin nauraa. Positiivista palautettakin on tullut, ”miten mahtavaa aitoa hulluttelua”, vaikka pelkäsin, että nyt lähtee kaikki seuraajat ja facebook-kaverit tämän törkyvideon nähdessään. 

Se että heti pulpahti mieleen, mitä muut tästä ajattelee, päätin ojentaa itseäni. Aina on mielensäpahoittajia, aina on ihmisiä, jotka eivät tykkää ja aina on ihmisiä jotka tykkää. Asia ei oikein ole edes tätien käsissä, mutta se seikka on meidän käsissä, jos alkaa elämäänsä miettiä vain mitä muut ajattelee, se on pieni kuolema ja oman valonsa hiljentäminen.

Tädit ovat saaneet jopa vauvapalstalla arvostelua siitä, että tädit on joka puolella, no kyllähän se minuakin ärsyttää, että ihmiset jotka ärsyttää on joka puolella. Myös käsite #aikuistubettajat on koettu kaksiteräiseksi miekaksi ja miekan toinen kärki osoittaisi nuoriin tubettajiin halventaen heidät lapsiksi. Näin ei ole kuitenkaan kyse, vaan aikuistubettajat käsite on luotu siksi, että saisimme myös aikuisia ihmisiä tubeen seuraamaan meidän videoita.  Missään kohdin ei ole haluttu halventaa ketään, mutta näin se maailma makaa, aina on joku joka lukee jopa sanan ”piip” omalla tavallaan, aina on myös tulkinnan vaihtoehtoja, koska me ihmiset ajattelemme niin eri tavoin. 

Joten tädit tekevät omaa juttua ja tädeille on tärkeintä, että tädeillä on hauskaa, se onko se muista hauskaa, sitä tädit eivät voi miettiä, tai sitten tätien jutut menee jo pakottaen miellyttämisen puolelle. Myönnän kyllä, että täällä bloginkin puolella olen joutunut miettimään, voinko vastata esim. haasteeseen 5 huonoa ja hyvää puolta itsestäni haasteeseen sillä jos sanon jotain hyvää itsestäni, on taatusti joku, joka haluaa tulla ampumaan alas. Näin ei voi kuitenkaan elää, vaan on valittava se omaa arvovalintaa noudattava linja, muita dissaamatta, muiden asioihin puuttumatta, tädit pitävät hauskaa ja siinä se.

Varoituksen sana, videoita katsellessa voi oksu lentää ja ne jotka omaavat samanlaisen huumorintajun, kuin me Maijun kanssa, saattavat tarvita Tenoja pöksyihin. 😉

Iloista sunnuntaita kaikille ja ilon kautta ja keskitytään omaan juttuun, eikä pahoiteta mieltämme mitä muut tekee. Jeps tämä täti on taas puhunut. 😉


”Kauneus lähtee siitä hetkestä, kun päätät olla oma itsesi” -Coco Chanel- Muuntaisin tämän, elämän kauneus ja oma hyvä olo lähtee siitä, kun uskaltaa olla oma itsensä. <3