Avainsana: tallinkhotelriga

Passi oli mennyt vanhaksi, mutta reissuun päästiin eli terkkuja Latviasta!

Passi oli mennyt vanhaksi, mutta reissuun päästiin eli terkkuja Latviasta!


Ei matkaa ilman pientä jännitysmomenttia. Matkaa edeltävänä iltana huomasin, että tyttären passi oli mennyt joulukuussa vanhaksi. Erheellinen muistikuva johtui kait siitä, että kaikille on mukamas hankittu samaan aikaan passit, no meni aika metsään.

Tyttären passi oli 10-vuoden passi ja meidän muiden viiden ja siinä tämä nolo urpousmoka pääsi tapahtumaan. Matkaa edeltävä ilta meni piloille ja yöunet karille, koska soijaa ja stressiä pukkasi, sillä mitä jos asiat eivät järjestyisikään.

Passin kuitenkin kuulemma peräti saa jokaiselta poliisiasemalta, mutta esimerkiksi Porvoon poliisiasema olisi auennut kello 09:00, kun taas Helsingin Pasilan poliisiasema aukesi jo kello 08:00 ja vieressä oleva Fotoyks kätevästi jo kello 7:45.

Ensin kuvat ja kappas pääsimme myös ihan ensimmäisenä passijonoon. Pikapassin olisimme saaneet, jos olisimme voineet odottaa kello 15:00 asti ja pikapassi olisi ollut voimassa vuoden. Koska laivamme oli lähdössä jo 10:30 jouduimme ottamaan 80e maksavan väliaikaisen passin, jonka voimassaoloaika on ajoitettu vain tämän reissun ajaksi. Huh onneksi vain yksi passi oli mennyt umpeen. 😉

Passi on siten tuollainen herkän vaaleanpunainen ja aika soma muutenkin, jokaisella sivulla vaeltelee suomalaisia kansalliseläimiä. Loppu hyvin, kaikki hyvin vaikka migreeniä pukkasi.


Ai niin kysyttiinkö meiltä passeja, no kysyttiin heti Silja Tallinkin autojen lippupisteellä. 

Lentoaseman passipiste on kuulemma vain lentomatkustajille, mutta korjatkoon joku, jos olen väärässä?

Kyllä maistui kuuma latte Silja Super Starin Comfort Class:ssa
 ja join kolme!




Comfort Class maksaa 20e enemmän, mutta on täydellinen rauha matkustaa, pientä purtavaa on tarjolla, limua ja aah sitä kuumaa kahvia, päivän lehdet ja hei wifi-yhteys, tuikitärkeä asia sekin.;)

Ajelimme noin 10-15 minuutin matkan satamasta Kalamajan alueelle ja herkuttelimme F-Hoone ravintolassa. Vaikka Viron osuus jäi tällä reissulla pieneksi, halusimme käydä syömässä Viron puolella.

Koko ateria neljältä juomineen ja vielä yksi jaettu alkupala, maksoi 44e. 

F-Hoonessa oli laaja valikoima erilaisia juomia ja myös islantilaista olutta. 



Jäi jäytämään, etten jotain näistä jaksanut jälkkäriksi puraista.
Erikseen oli vielä oma jälkiruokalista. 



Samaisessa rakennuksessa F-Hoonen kanssa on erilaisia liikkeitä, mm.kuvan sisustusliike ja ihana kauppa pullollaan luonnonkosmetiikkaa eri merkeiltä, joista moni oli  minulle aivan uusia.



Reissussa tarvitsee maistaa erilaisia herkkuja ja Lion King oli itselle uusi tuttavuus ja jäätelön kera sanoimme heipat tällä kertaa Virolle.



Olemme vuosia lentäneet Latviaan, mutta olipahan aivan mielettömän vaivatonta ajella taas pitkästä aikaa Latviaan.
Erityisesti Viron puolella tiet olivat loistavassa kunnossa ja oikein hyvät myös Latvian puolella verrattuna aiempaan.

Lisäksi bongailin matkan varrella paljon ”Luxusbusseja”, jotka olivat aivan toista maata verrattuna niihin, joilla minä ajoittain reissasin Riika-Suomi-Riika väliä.  Satamastahan lähtee suoraan bussit Latviaan ja olen kuullut, ettei bussilipun hinnat eivät ole juuri mitään, joten suosittelen myös sitä vaihtoehtoa autottomille.

Hotellilta lähdimme iltapalalle ja tarkistamaan vanhat tutut nurkat. Galerija Centrs on ollut  jo muutaman vuoden valtava ostoskeskus verrattuna aiempaan. Lähikauppamme oli kyseisessä ostoskeskuksessa ja muistan aina miten jouduin jauhattamaan sisäfileestä meille jauhelihat, koska se oli halpaa ja koska vuonna 2000 paikallinen jauheliha oli pelkkää valkoista korkkiruuvia.

Jauheliha latviaksi malta gala ja jauhaa samalt. 🙂



Heti ostoskeskuksen jälkeen oheisesta kulmasta oikealle ja saavutaan meidän vanhalle kotikadulla.



Siinä se on, vanha koti jossa asuimme kaksi vuotta ja joka oli ihana vanha talo ja täysin remontoitu.
Lisäksi silloin aulassa ainakin oli vartija ja myös itse vanhaan kaupunkiin pääsi vain luvalla ajamaan autolla.
Alimmat ikkunat meidän eli kaikki  nuo kuusi ja vasemmanpuoleinen oli keittiö, seuraava lastenhuone, sitten kolme ikkunaa olohuonetta ja oikean puolimmaisin vierashuone.
Makuuhuone oli toisella puolella ja parveke ja ikkunat ja kylpyhuone, eteistilat ja vessa sisäpihalle päin.

Iloista fiilistelyä kotikadulla.



Vanha kotikatu tulee suoraan tuolle kadulle missä nuo nätit talot ovat, eli aukiolle.



Oikeasta kulmasta tulimme kodikadun kulmasta ja siihen muistaakseni päättyykin Kaleju iela, joka tarkoittaa läkkisepän katua.



Iltapalaksi sellaista ruokaa joka kaikille kelpaa. Double Coffee ketjua on todella monessa kulmassa ja siellä olemme monesti käyneet nauttimassa myös aamupalaa.

Suosittelen paikasta erilaisia pannukakkuja ja aah mitä erilaisempia herkullisia kahvijuomia ja onhan siellä vaikka mitä hyvää.

Kaikki yllä olevat ruuat, juomat ja miehen iso olut, valkoviinilasillinen ja tee maksoivat yhteensä 34e.



Aukeamalta puiston kautta hotellille. Ihana ravintola puiston kulmassakin ja taustalla komeilee Latvian vapauden patsas uljaana.



Keskeisellä paikalla Oopperatalo ja esimerkiksi aikuisille suosittelen käymään Latviassa oopperassa ja liputhan taatusti ovat edullisemmat kuin Suomessa.



Vanhan kaupungin vierestä menee joki ja siellä on mahdollisuus mennä vaikka veneajelulle.
Lisäksi kaunis puisto houkuttelee piknikille tai aurinkoa ottamaan.



Kyllä Riika on kaunis, mutta osaa Riika myös olla ränsistynytkin ja
 huonokuntoisimpien talojen kauneus täytyy vain yrittää nähdä. 



Pian painan pääni tyynyyn täällä Tallink Hotel Riga:ssa. Meillä on kiva kaksio ja lapsilla on ns. väliovi. Palvelu oli respassa aivan huippuystävällistä ja huone on erittäin siisti.
On hyvällä keskeisellä paikalla ja wi-fi pelittää yhtä sukkelaan kuin kotona. 😉

Lisäkiitokset turvallisesta lukitusta autopaikasta sisätiloissa.

Mukavaa on, että ikkunamme ovat sisäpihalle, joten nyt tämä äänineurootikko voi vain huokaista aah, oli hyvä päivä tänään ja huomenna uudet kujeet.

Yksi asia täällä on muuten jännä, pystymme katsomaan Netflixiä, tosin enkun kielellä, mutta kuitenkin. En ole aiemmin törmännyt, että omaa Netflix tiliä voisi seurata muualta kuin omasta asuinmaasta?

Oletko käynyt Latviassa, olisko antaa Viron tai Latvian puolelle vinkkejä lapsiperheille tai ravintolavinkkejä tai mitä vaan kivaa, mitä haluaisit suositella meille muille?

Mukavaa lauantai aamua eiliseltä.

*Lauttamatkat yhteistyössä Tallink Silja