Eräänlainen vankila, koska pakkomielle ja keventäjän herkkuaamiainen
Niinpä, tästä olisi voinut tehdä kaksi blogipostausta, mutta kun on kaksi asiaa mielen päälle, niin kaksi asiaa sitten olkoon. Onhan täällä blogissa ollut varmaan kymmenenkin asiaa kerralla.
No mutta, mietin tässä aamulla, että voinko laittaa Instatililleni tuon alla olevan kuvan, koska siinä on vielä unihiekkaa silmissä ja olen juuri herännyt ja ns. naturelli oma itseni. Eikä luonnollisuudessa ole mitään vikaa vaan, se on se omaan käteen kiinni kasvanut suurennuslasi, jolla tulee itseään tuijotettua.
Enkä nyt todellakaan väitä, että omaa nimeä kantava Instatili olisi sekään mikään tyylikäs tai hiottu, sillä sitä se ei ole. Tai no ehkä vähän omaan makuun hiottu juurikin, muttei yleismaailmallisesti katsottuna viilattu.
Pääinstatili on värikäs, lapsellinen, rouhea, ei hillitty, tyylikäs, kaunis, viimeiseen asti viilattu tai laskelmoitu. MUTTA eräänlaisessa vankilassa kuitenkin olen jo sen kanssa, sillä haluan värimaailman olevan yhtenäinen, kuvien olevan omaa silmää viehättäviä eli sisältäen asioita mistä tykkään.
Siinä päästäänkin niihin omiin meikittömiin kuviin, kun niistä ei ihan kympillä tykkää, ei omasta itsestään ihan sellaisena kuin on. Sillä ikää tulee, silmiä saa tikulla aamuisin kaivaa päästä ja naama on kuin traktorin alle jäänyt, niin oma suodatin ei vaan aina kestä katsoa tuota omaa nassua vaikka sen kanssa onkin elettävä.
Silti vähän harmittaa tälläinen pakonomainen viilaaminen, kun on sen aloittanut, siitä on vaikeaa pyristellä irti vai onko? Mitä jos vaan pyristelisi, mitä tapahtuisi? Olen ratkaissut tämän ongelman sillä, että on kaksi julkista tiliä, joita voi vapaasti kurkkia kuka vaan ja toisella tilillä nimeltä @varjoinsta mennään ilman käsijarrua.
Koen tämän kahden tilin pitämisen sellaiseksi, että voin toteuttaa molempia puolia itsestäni. Viilata niitä kuvia sävymaailmaltaan ja tykittää sellaisia kuvia @koivusalo tilille, missä oma silmä lepää ja sitten voin @varjoinstaan tykittää kaikki ne myös ihan kauheimmat ja myös totuuden mukaisimmat kuvat vapautuneesti.
Eli voin olla somehommissa kahdella tavalla, omana itsenä ja sitten harjoittaa sitä omaa visuaalista puolta. Enkä sano, että olen visuaalinen tai taitava, mutta sitä omaa juttua, jossa oma silmä lepää, asioita joista itse tykkään.
Nämä asiat saakin miettimään, että tuleeko toisille somesta ihan vankila, että ulosmennessäkin joutuu miettimään miltä näyttää. Olin esimerkiksi kerran eräässä yön yli kestävässä tilaisuudessa, jossa kaikki olimme rennoissa vaatteissa. Pari henkilöä kuitenkin kävi vaihtamassa hienot vaatteet illalliselle (joka oli siis rento), jotta saisivat hyvät kuvat.
Toki olen itsekin ottanut vastaavia asukuvia mm. Souliinan kanssa tai olemme lähteneet tietyissä asuissa liikenteeseen ja niistä on otettu kuvia. Toki nuo tyypit saivat aivan ihania kuvia illasta, kun asutkin kruunasivat illan. Mutta jotenkin se tuntui hassulta, jotenkin lavastetulta.
Sitten päästäänkin siihen asiaan, että tuleehan sitä lavastettua vaikka kuinka paljon itsekin. Käytän erivärisiä filttereitä eli muokkaan kuvia, teen kahvihetkikuvia ja lavastan niitä ja paljon muuta. Joten eihän tuo eroa millään lailla mistään.
Tuli vain sellainen kumma fiilis, että tämä kaikki lavastaminen on hieman kuin vankila, kun olet kerran aloittanut, et enää pääse irti siitä. Siksi omalla kohdalla kauhea @varjoinsta ja blogissa ja myös tubekanavalla luonnollinen minä mukana myös. Jotta pysyy kiinni siinä todellisuudessa, eikä luo epätodellisuuksia.
Epätodellisuudet ovat kauniita ja kivoja ja ihailen toisten ihmisten kauniita kuvia ja luomia tilanteita, mutta halua itse pitää koipeni kiinni totuudessa, muuten ei vaan ole hyvä fiilis, tuntuu etten ole aidoin minä.
Sitten toki päästään vielä siihen faktaan, että on aivan järkyttävän pinnallista jotenkin miettiä tälläisiä asioita, koska kyseessähän on virtuaalitodellisuus. Todellisessa elämässä laitan itseni, kun lähden jonnekin, muuten kuljen luonnollisen ja vaikka aamutossut jalassa missä vaan. Tästä seuraa se harmi, että harvemmin sitten saa kivoja kuvia, koska olen rönttäpullana. Mutta elämä on tehty myös elettäväksi eikä pelkästään kuvattavaksi. Vai olisiko ne rönttäpullakuvat just kaikkein kivoimpia?
Väkisinkin näitä kuitenkin tulee mietittyä, koska niinkin hassu tilanne on päässyt käymään, että somesta on tullut työ ja kyllä sitä työtä pitää miettiä ja minkälaisen käyntikortin itsestään antaa. Jos ottaisin vain @varjoinsta tyylisiä kuvia koko ajan, olisiko lainkaan töitä? En tiedä, mutta jos johonkin uskon, niin siihen, että ihmiset kaipaavat nimenomaan aitoutta, mutta paikkansa myöskin on kaikelle kauniille ja viilatulle, niitä kuvia katselemalla voi rentoutua.
Tiedostan myös etten ole kumpaakaan. Kuten tuossa paria postausta aiemmassa postauksessa juttelinkin, en ole klassisen hillitty, tyylikäs beige vaan olen raameista pursuava lapsenmielisistä asioista tykkäävä viiskymppinen nainen, mikä tuo myös omat rajoituksensa.
Kyllä huonoina päivinä jopa mietin, että nauretaanko meikäläiselle, kun tässä ”nuorten” maailmassa yrittää pinnistellä ja vielä omaan tyyliinsä ja vahvoina itsetuntopäivinä ajatellen olevansa samalla viivalla kuin muut. Ihan kauhean absurdi yhtälö vai onko? No mutta on aina syytä nähdä kaikki se hyvä, eikä ylikuvitellakaan kaikkea negatiivista vaikka sitäkin on.
Kun kirjoitin täällä blogissa ”Uuden vuoden ehkä lupauksista” ja miten en lupaa mitään, niin sitten kuitenkin vähän innostuin. Eli tämä viikko on mennyt suklaattomalla, karkittomalla ja tärkkelyksettömällä. En ole siis ketodieetillä tai dieetillä vaan olen vähentänyt vehnää ja sokeria, koska olen aina niin väsynyt ja ahdistaa ja on turvonnut olo ja huonot unet.
Olen lisännyt 2xpäivässä kunnon pitkät lenkit ja myös venyttelyt ohjelmaan. Kaiken oikeastaan siksi, että haen parempia unia näillä keinoin ja yritän lievittää alakuloa, joka aina tammi-helmikuussa iskee. Eli yritän ihan parantaa mieltä, koska sellainen pieni ahdistuksen tunne kolottaa aina sielun nurkassa.
On muuten toiminut, pitkien lenkkien voima on uskomaton mielelle ja se happimyrsky. Lisäksi on ollut mukavaa kuitenkin vähän herkutella, mutta ilman vehnää ja suklaata. Eli tässäpä teille luxusaamiainen (tosin ruma sellainen), mutta joka maistuu herkulliselta ja jota voi nauttia hyvällä omallatunnolla.
Video hieman pätkii, koska ladatessa pätki taas nettiyhteys. Meillä on täällä todella huono nettiyhteys, eikä edes kilpailuttamalla toisella operaattorille, olla saatu asiaan parannusta. Tämä on fakta, jonka operaattorit tietää ja avoimesti tunnustaa.
Tiedän ettei tämä someaihe avaudu kenties ihan kaikille vaikka moni Instassa tai Facessa onkin. Mutta kysymys voi kuulua jo sinällään, että uskallatko mennä kaupungille ilman meikkiä vai pitääko olla meikit nassussa? Mitä sinulle merkitsee luonnollisuus ja voiko sitä tasapainotella kauneuden tajun ja luonnollisuuden välimaastossa? Voiko somesta tulla vankila, jos alkaa liikaa viilata elämäänsä tai voihan tälläinen vankila syntyä ilman someakin.
Ihan mitä vaan aiheesta tulee mieleen, olisi kiva kuulla ja lisää vehnättömiä vinkkejä otetaan ilolla vastaan. Kivaa viikonloppua kaikille pöljien pähkäilyjen keskeltä, mutta välillä on pakko pähkäillä vähän kaikkea.
Tubekanavan voi halutessaan tilata täältä ja seuraava aihe on Samun ja meikäläisen lenkkimaiset. 🙂
