Avainsana: tubeconfi

Tubecon ja essence syys 2017

Tubecon ja essence syys 2017

Järisyttävän hieno Tubecon 2017 takana. Mikä hype ja pöhinä (inhoan sanaa pöhinä, mutta sitä on kuitenkin nyt tullut jankattua) olikaan erityisesti sunnuntaina. Hartwall Areenan energialataus oli käsinkosketeltava ja Pinkit korkokengät Täti Maijukin niin energisoitunut, että sai minutkin mukaan aivan uusille tasoille. 

Läppä lensi, huikeita ihmiskohtaamisia. Miten mielettömältä, jännältä ja oudoltakin tuntuu, että Riku Nieminen ”Munamies” huudahti ruokalassa ”Tädit tubettaa” ja että on katsonut meidän videoita! Riku myös vierailee Tädit tubettaa kanavalla ja pian matskua Munamiehen tiimoilta luvassa ja saatte mm. kuulla miten se Munamies oikein aikoinaan syntyi. 

Tai miltä tuntuu, kun Hanna Pakarinen hyökkää kaulaan ja toteaa, että teidän näkemistä olen odottanut koko päivän! Onko tämä unta vai totta. Hannahan on myös aikuistubettaja ja kuulutaan samaan porukkaan. Kaiken kukkuraksi Riku ja Hanna on ihan mielettömän aitoja ja mukavia tyyppejä. Tuosta välittömyydestä tuli extrahyväfiilis, ihmiset ovat toisille ihmisiä, eikä sellaista julkimostatusta olekaan, heitä ei tarvinut pelätä tai jännittää. 

Mieleenpainuvaa oli myös nousta lavalle Vuoden aikuistubettaja ehdokkaana ja nähdä Tätien videota pyörimässä isolla kankaalla. Ehdoton kerran elämässä tähtihetki on nyt koettu ja tätä jos mitä on kiva mummona muistella.

Muissa kuvissa kaikille tuttu Marco Bjuström, Iskelmä Radion Sampsa Simpanen, tubettajat Naag ja Mariieveronica. Meillä oli paras Tubecon ikinä ja olen niin otettu, miten hienosti aikuistubettajat oli huomioitu ja otettiin vastaan. Saimme jopa yhteiskuvatoiveita ja haleja pikkutytöiltä, en unohda noita hetkiä ikinä. 

Toivon, että jonain päivänä tulee päivä, että aikuistubettajuus on yhtä tavallista, kuin nuorten tubettaminen ja painimme kaikki samassa sarjassa, sitä ennen aikuistubettajat tekevät kovaa työtä, jotta aikuisetkin huomioitaisiin ja ikärajat tubettamisen suhteen murrettaisiin.

Meikin kulmakivet Tubeconiin syntyi syksyn uusilla essence metallinhohtoisilla meikeillä. Metal Shock luomiväri sävyssä 04 Supernova oli täydellinen tuomaan hohtoa silmämeikkiin. Nestemäinen koostumus, mutta huikean hyvä pysyvyys, ei sellainen nestemäinen luomari, joka pakenee silmävakoon, vaan yllättävän mattamainen.

Brushed Metals kynsilakka 05 I’m cool with it, taittaa kivasti metallinhohtoisesta vihreästä tummansiniseen, todella rock kynsilakka. Joukon suosikki metal chrome blush, joka antaa samalla persikkakullan sävyistä lämpöä poskille, mutta tuo kuulto ja hohde poskipunassa on pala taivasta. Täydellinen poskipuna juhliin ja erikoistilanteisiin, kun kaivataan extrahehkua kasvoille. 

Kannattaa näidenkin suhteen olla nopea, pelkäänpä, että tämä upea sarja myydään hetkessä loppuun ja sarjaanhan kuuluu niin paljon muutakin. 

Viikonloppuna sain myös pörrätä Mikki-lakanoissa yhden parhaimmista ystävistäni luona Käpylässä. Lauantain ukkosta emme huomanneet lainkaan, koska meillä oli niinkin raju meininki, että joimme peräti yhden lonkeron puoliksi (jäi siitäkin osa juomatta) ja mittailimme toistemme verenpaineita ja paljon tuli juteltua muutenkin erinäisistä vaivoista, tähän on tultu. 

Erinomainen viikonloppu takana ja eilen ei pystynyt hyvä kun kissaa sanomaan, mutta nyt taas uusin energioin uuteen nousuun ja todella hyvä fiilis Tädeistä. 🙂

Olitteko Tubeconissa tai seurasitteko televisiosta. Kiinnostiko essencen uudet metallihohtoiset meikit? Onko ihana Käpylä tuttu paikka? Aurinkoa kaikkien päivään. <3

*essence meikit pr-näytteitä