Jos aiemmin täällä olen neuvonut, että kannattaa sanoa kaikkeen ”kyllä.” Niin ei kannata uskoa kaikkea mitä on tullut sanottua. Meno ja meininki on suorastaan ollut läkähdyttävä ja sitä on elänyt siinä luulossa, että kyllä ihminen jaksaa sauhuttaa menemään vaikka kuinka.

En nyt pidä ns. intorvertti ja extrovertti määrittelyistä, mutta suhausten jälkeen kaipaan aina lepoa, mutta kun käy ylikierroksilla, ei tule levättyä ja kirsikkana univaikeudet vaan jatkuu, joten mahdoton suhaus joka paikkaan ja ei unta, ei ole koskaan hyvä yhtälö.

Enkä voi väittää ettei hauskaa olisi ollut ja energisoivaa, mutta kun ne kököt yöunet.

Joista kirjoitin Instagramiin viime viikolla näin:

Nyt olen sitten varannut ajan yleislääkärille näistä univaikeuksista, johan tässä on ravattu terveyskeskuksen yleislääkärit, psykologit, gynekologit ja aika yksin sitä jää. Kaikki haluaa tunkea Mirtatsapiinia vai mitä lie, yhden kokeilin ja olin sekaisin kuin käkikello seuraavan päivän iltaan. Mirtaan kuulemma sopeutuu, mutta ei tässä perheellisenä ruveta kahden viikon testijaksoa titityynä olemaan. Toisille sopii hienosti, itselle ihan kauhutroppi. Vihaan vaihtareita!!!

Perästä kuuluu mitä yksityinen yleislääkäri ja suositeltu sellainen neuvoo, laitan nimittäin kaikki toivon kannikkani häneen. Odotukset on korkealla, josko se pelastusrengas vihdoin kietoutuisi ympärille ja pitäisi pinnalla.

Noh tämän lääkäri hommelin kanssa kävi sitten niin, että lähdin täältä Porvoosta Helsinkiin ja wow muistin vielä ajan, mutta kun saavuin paikalle, ei mitään aikaa ollutkaan. En ollut painanut aikaa varatessa ”vahvista” kohtaa. Meinasi kyllä itku tulla, latasin kaikki odotukseni tuohon hetkeen, että nyt koittaa pelastus. Lähdin lääkäristä pää painuksissa ja huikkasin ”tätä se unettomuus teettää.”

Ensi viikolla uusi yritys.

Lisäksi kirjoitin Instaan näin:

Vitsi mikä viikonloppu. Missasin rakkaan ystävän pojan lakkiaiset, koska viime perjantaina iski virtsis vaihteeksi (samperin vaihtarit) ja kaikkeen ei sittenkään pidä sanoa kyllä, koska soijaa pukkaa ja krempat iskee. Pe-la yö meni valvoessa, niin kuin nyt en valvoisi muutenkin.

Eilen sitten iski peräpuksut, näistä ei kukaan puhu somessa, mutta Whatsapp on laulanut koko viikonlopun ja on tullut jaettua kokemuksia kamujen kanssa. Häpeän itsekin tätä asiaa valtavasti ja pelkään, jos joudun asian tiimoilta menemään lääkäriin näyttämään peffaani. Tämä on ihan pahin pelko. Mieli meni matalaksi ja mietin, että vanheneminen on niin hanurista.

Aloin miettimään miten vanhukset pärjäävät kaikkine vaivoineen ja kipuineen, kuka hoitaa heidän hanuri asiat. Pelottaa palvelutaloelämä, jos ei vaikka pysty muodostamaan lauseita ja kertomaan mihin sattuu.

Viime sunnuntaina ja maanantaina sitten hulluna Ikeassa, uutta sohvaa, 4 putelia rapsumehua, korituolia sun muuta ja kun niitä painavia soffia kanneltiin, naurettiin ukkelin kanssa, miten mun hanuri huusi hoosiannaa ja vähän väliä piti sanoa ”missä on vessa.”😂

Hankittiin myös uusi ruokapöytä ja ruokapöydän tuolit ja vaikka on aivan ihanaa uusia asioita vuosikymmenien jälkeen, näin voisi ajankulun tässä yhteydessä meinaan ilmaista, sillä meillä on tuo ruokapöytä ollut 23 vuotta ja sohva no ainakin 10 vuotta. Ruokapöydän tuolit saatiin mökiltä ja ne ovat nähneet elämää n. 70 vuotta.

Nyt vaan oli aika uusia ja saada kodin ilme kohenemaan. Lisäksi yritettiin metsää meidän Ikean keittiöön uusia kaapinovia ja se osoittautui hankalaksi. Yrityksiä kyllä on, jotka tekevät Ikean keittiöihin erilaisia ovia, mutta olisi ollut kiva päästä tässä hieman edullisemmalla.

Huomenna sitten Ahvenanmaa kutsuu eli tarkoittaa sitä, että kotoa pitää lähteä ennen viittä, mikä tarkoittaa sitä, ettei ensi yönä nukuta lainkaan, eikä varmaan laivalla kotiin palatessa nukuta, koska käydään taas ylikierroksilla.

Mutta ihan pian alkaa kesäloma ja sitten levätään. Kyllä tämä tästä ja kivaa on ollut vaikka krempat eivät ole olleet niin kivoja.

Ihan parasta muuten oli, että sain Instagramin puolelle paljon kommentteja näistä vaivoista, tuhannet kiitokset kaikille niistä. Sen verran paljon olen estrogeenista saanut myös puhtia, etten ala kuuntelemaan mitään hössötyksiä, että hyi kamala, jäi aamupala kurkkuun, kun tällaisista kauheuksista täällä kirjoittelen.

Se on meinaan niin, että kaikilla meillä tosiaan on peffa ja asioiden häpeäminen tai myötähäpeä liittyy aina johonkin omaan häpeän tunteeseen, mikä voi olla hyvä selvittää. Tätä samaa asiaa työstetään täällä, sillä pääsääntöisesti mietin, olenpa ällöttävä, ei kiva tunne lainkaan ja mistä tämä tunne kumpuaa? Yhteiskunnan, mainonnan ja somen tuomista paineista.

No mutta nyt toivotan oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua ja jahka Ahvenanmaalta kotiudun, niin raksterin kanssa vietetään vielä hääpäivää. <3