Avainsana: yk

Ei kukkia minulle tänään kiitos

Ei kukkia minulle tänään kiitos

En ole romanttinen ihminen, joten en odota kukkia puolisoltani syntymäpäivinä, saatikka ystävänpäivinä. Vaikka toistemme huomioiminen on aina positiivinen asia ja huomaavaisuutta voi osoittaa niin monella tavalla. Vaikka esimerkiksi, että tein eilen miehelleni mansikkasalaatin ja hän vie autoni pesetettäväksi ennen maanantaista katsastusta. 

Kukkia on ihana saada, mutta en koe niiden saamista tarpeelliseksi, sillä osaan ostaa niitä itsekin. Rakkauden tekojen tulee muutenkin olla konkreettisempia tekoja, joskus kukkien antaminen voi olla vain pakotettu näytelmä, näytelmä joka ei lämmitä, jos uupuu ne arjen konkreettiset teot. Kukat voivat olla silkkaa sananhelinää. 

Mutta naisten tasa-arvonpäivänä, minä suorastaan hemmoteltu länsimaalainen nainen koen, etten ansaitse kukkia. Koen, että olemme unohtaneet miksi tätä päivää vietetään. Oli jo muutama vuosi sitten pieni nieleminen ystävänpäivän jenkkiläistyneestä kaupallistumisesta, mutta kyseinen päivä on kuitenkin rakkauden juhla monella tasolla, joten kukat sopivat päivän teemaan kuitenkin hyvin. 

Toki Suomessakaan naisen euro ei ole vielä sama, kuin miehen euro, mutta koen silti, että omalla kohdalla elän tasa-arvoista elämää, etenkin omassa perheessä. Minulle tasa-arvo ei ole edes vänkäämistä kaikista tiskeistä. Meillä minä pyykkään ja siivoan, mies hoitaa ruoan perheelle, koiran iltalenkit, pihan hoidon, auto-asiat jne. 


Meillä työt ovat jakaantuneet molempien toiveiden mukaan. Työt tekee ne, jolla on enemmän aikaa tai kummalle mikäkin työ on enemmän mieluisa, silti kummankaan epäröimättä tarttua ihan kaikkeen. No nyt huijaan, vältän autoteknisiä asioita, kuin ruttoa ja heittäydyn viheliäiseksi naiseksi. Joka kyllä osaisi, jos vaan haluaisi ja joka saisi tehdä ja toteuttaa, jos vaan viitsisi. 

Toki ymmärrän, että kaupoille business on business ja tämä päivä on kukkakauppiaalle hyvä päivä ja juurikin hyvä niin. Silti kokisin huonoa omaatuntoa juhlistaessani tätä päivää skumpalla, kukilla, konvehdeilla ja vaikka kasvohoidolla, sillä maailmassa on tavoittamattomissa vieläkin sukupolvien kestävä pitkä ketju todelliseen tasa-arvoon.

Kansainvälinen naistenpäivä on YK:n julistama päivä, jota on vietetty vuodesta 1975 saakka. Se perustettiin alun perin naisten oikeuksien huomioimiseksi. Tasa-arvon edistäminen liittyy myös alkuperäisiin teemoihin. Tasa-arvolla tarkoitetaan sitä, että naisilla ja miehillä on oltava samat oikeudet ja velvollisuudet. 

Naisten oikeudet

Naisten ja miesten välinen eriarvoisuus on maailmanlaajuisesti yhä voimakasta ja naisiin kohdistuu monenlaista syrjintää nimenomaan heidän sukupuolensa vuoksi. Monet kulttuuriset ja yhteiskunnalliset käytännöt sallivat eriarvoisen kohtelun, myös lainsäädännön kehittyminen on ollut epätasaista.
Monissa maissa naisiin ja tyttöihin kohdistuu laajaa syrjintää ja väkivaltaa heidän sukupuolensa vuoksi.
  • Maailman naisista 35 % on kokenut joko fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa.
  • Yli 64 miljoonaa tyttöä on avioitunut alaikäisenä, osa vasten tahtoaan.
  • Yli puolet ihmiskaupan uhreista on tyttöjä ja naisia, heistä valtaosa päätyy seksi- tai pakkotyöhön.
  • Maailmanlaajuisesti naisten palkka on yhä 60-80% miesten vastaavista tuloista, naiset myös tekevät huomattavan osan kaikesta palkattomasta työstä.
  • Noin 70 % maailman köyhistä on naisia.
  • Maailman omaisuudenhaltijoista naisia on vain 1 prosentti.
  • Kolme neljästä maailman lukutaidottomasta on naisia.
  • Vain joka viides maailman parlamentaarikoista on nainen.
Nämä synkät luvut osoittavat, että naisten oikeuksien saavuttamiseksi ja naisten aseman parantamiseksi on vielä paljon tehtävää.

Miksi minulla sitten täällä blogissa on The Mule leffan traileri ja astun hieman naisten oikeuksista sivuraiteille. Koska kyseisen elokuvan sanoma minulle oli, vanhusten hyväksikäyttö ja vähättely. Sanomattakin on selvää, että Suomessa vanhusten oikeudet eivät ole tasa-arvossa. Ei ole kattavaa tasa-arvoa ilman, kaikkien osa-alueiden tasa-arvoistumista. 


Mikä voisi vielä olla epäseksikkäämpää, kuin vanheneva nainen, miesten säilyttäessä vielä karismansa näin sivulauseena sanottuna. Todellinen tasa-arvo kattaa kaiken, iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen jne. muuallakin kuin länsimaissa.

Liitän tähän vielä Rahtikeskukselle tekemäni haastattelulinkin koskien vanhusten asioita. Tätä haastattelua tehdessä silmät kyllä kostuivat. Suosittelen haastattelun katsomista kaikille, sillä kertoo karua kieltään yksinäisistä vanhuksista. 

Naistenpäivänä naisten huomioiminen on mielestäni toki positiivinen asia, mutta niitä  kukkia vastaanottaessa toivoisin mietittävän, että mistä tästä päivästä on loppupeleissä kyse. En koe, että länsimaalaisen naisen saadessa kukkia ja hemmottelua juuri tänään, maailma muuttuu niin millään tavoin.


Se muuttuu vain, että miehet ja naiset samassa rintamassa ajavat yhteisiä tavoitteita todellisen tasa-arvon puolesta maailmanlaajuisesti. Tasa-arvoa ei ole ilman toista, eli jos jokin ryhmittymä jää tasa-arvon ulkopuolelle. 

On aika hieno oikeus, voida ostaa kukkansa itse ja vaikka arjen jokaisena päivänä. Ilahduttavinta myöskin olisi, jos mieheni haluaisi ostaa minulle kukkia tai jotain muuta, niin tuo päivä ei ole mainonnalla pakotettua ja muistutettua vaan se  huomio tapahtuu aivan tavallisena yksittäisenä arkipäivänä. Sillä silloin mies on ajatellut itse minua, eikä mainonnan tykittämänä. 

Siltikin minulle ne parhaat kukat ovat, kun mies vie autoni pesulaan, hoitaa nurmikon ja pihan, koska minulla on heinänuha, auttaa tytärtä matematiikan tehtävissä, koska olen matematiikassa surkea, vie illalla koiran ulos, koska en tykkää kylmästä enää iltaisin, kantaa aina sen painavimman kanssin. Kysyy minulta menoihinsa aina liittyen ”onko ok”, vaikka hän ei minun lupia tarvitse, kuten en minäkään hänen, sillä olemme molemmat tasa-arvoisesti omia yksilöitä tässä avioliitossa, jotka joka päivä sanovat mielessään ”tahdon”, joskus hampaat irvessä tai joskus hymy korvissa. 🙂

Olen onnekas, että saan elää näin tasa-arvoista elämää ja siksi koen, että juuri tänään en ole ansainnut kukkia. En ennen kuin maailmassa vallitsee todellinen tasa-arvo. 

Minua ei ole koskaan tytötelty, mutta nykyisen ikäni puolesta on tultu tänne blogiinkin sanomaan, että jotkut asiat eivät ole enää minua vaan nuoria varten. Tähän totean vaan, nainen, älä ole toiselle naiselle susi. Me voimme tehdä ihan mitä tahansa, älkäämme naiset minimoiko, jo meille naisille saavutettua tasa-arvoa. Vaan sanotaan, hyvä sinä ja jos sinäkin, niin kyllä minäkin. Ollaan rohkeita, kannustetaan.

Mitä mietteitä heräsi. Miten olet kokenut epätasa-arvoa, työpaikalla, kotona tai missä tahansa.

Mukavaa viikonloppua kaikille. <3 Tähän loppuun vielä se, että toisen huomioiminen ja kukkien ym. saaminen on aina iloinen asia eli jos saat tänään kukkia, niin ilman muuta nauti niistä koko sydämestä. <3