Avainsana: yökyläily

Siivouskilarit, meidän ja muiden lapset, voi elämän kevät!

Siivouskilarit, meidän ja muiden lapset, voi elämän kevät!

Nyt kirjoitan sellaisen postauksen, jota ryydittää siivousraivo kaiken alla. Blogin alkumetreiltä olen ajatellut jo asiasta postailla, mutta en ole rohjennut, en millään. Olen pohtinut ja pähkäillyt, että tähän asiaan iskee kipinä aina ajoittain, oikeastaan vain silloin, kun olen saanut lasten huoneen siivouskilarit… Postausta kun lähtee takomaan kilarien pohjustamana, ei tule aina niin siivoa jälkeä ja tulee kirjoitettua ehkä liikaakin ja asioita joita ei normi zen tilassa edes ajattelisi.


Kun lapsi leikkii, mielikuvitus on vain rajana.

Olen kokenut myös asiasta kirjoittamisen pulmalliseksi, miten osaisin ilmaista itseni niin taiten, etten kirjoittaisi aivan läpiä päähäni ja samalla loukkaisi muita. 

No niin, sain siis siivouskilarit siivotessani 9-vuotiaan tyttäreni huonetta ja voi kuinka monet samanlaiset raivot on näiden vuosien aikana takana. Huoneestahan toki tulee siistein raivon ryydittäminä, kun savu nousee korvista ja teho on ylimmillään.

Tunsin jälleen hirveää epätoivoa, miten toimia jatkossa, ettei huone pääsisi tuohon kuntoon, miten olla järkevä viihdekeskus myös muiden perheiden lapsille.

Meillä käy paljon lapsia ja meillä on joka päivä lasten ystäviä. Mielestäni se on ihan kivaa, vaikka toki aina ei jaksaisi, välillä on kiva olla perheenkin kesken, mutta pääsääntöisesti meillä on avoimet ovet.
Juu pakkaa sotkee kyllä perheen karvatitkin,
 niistä lähtee nimittäin paljon karvaa!

Sitten on se puoli, että niitä lapsia tosiaan voi saman päivän aikana käydä useampikin ja vaihtua jopa lennossa. Usein heille tulee soitto, että nyt heti kotiin ja mitä täällä päässä sitten tapahtuu. Oman lapsen huone jää karmaisevaksi sottuläjäksi ja tyttären siivottaviksi. No nyt olemme päässeet jo askeleen eteenpäin, olen pakottanut tyttäreni sanomaan, että ystävät eivät lähde, ennen kuin ovat auttaneet tytärtäni siivoamaan. Pyrin vanhempana siihen, että kun oma lapsi menee kylään, sovitaan tietty kellonaika, jolloin lapsi haetaan tai tulee kotiin ja siihen aikaan varataan se siivousaika eli tyttäreni siivoa jälkensä myös muiden kotona. Näin ainakin omissa illuusioissani toivon asioiden tapahtuvan….


Koskaan meillä ei ole mikään näin ojossa,
mutta jos olisi, ehkä sekin olisi hieman hassua.

Nooh nyt kun on meillä sitten siivottu kiireellä, niin mitä silmäni näkevätkään, lelulaatikot ovat kirjaimellisesti aivan sekaisin, on vain hutkittu sinne päin menemään ja vaikka pikkulegolaatikot ovat täynnä sukkia, lapasia, roskia, papereita, kirjoja, pehmoja, räkärättejä, keksejä, hyvä ettei lihapullia eli aivan mitä tahansa! Olen yrittänyt tyttärelleni selittää, että hänellä on vastuu silloin, kun ystävät ovat kylässä, että siivous tapahtuu hyvin, mutta tytärkin on pieni ja suurpiirteinen eli tässä on tulos. Meillä on aina jumalaton sotku!


Normimeininki!

Toinen seikka johon olen yrittänyt saada jotain tolkkua, jottei koko ruokahommelimme mene aivan sekaisin, on nämä jokapäiväiset meillä syöjät. Toki tyttäreni saa kavereillaankin ruokaa ja välipalaa heillä ollessaan, mutta jos kavereilla ollaan suhdanteessa 1:7, homma ei ole kovin tasapuolista. On toki perheitä joiden kanssa kaikki menee fifty fifty ja se tuntuu hyvältä, mutta sitten on lapsia, jotka tulevat meille miltei joka päivä koulun jälkeen, syövät välipalaa, jäätelöitä ja ruokaakin välillä. Kun lapsia vaihtuu vielä lennossa, niin tuntuu, että pöydän ääressä on koko ajan joku nälkäinen toisen perheen kasvatti. 

Tavallaan kaikki tämä on kivaa ja mukavaa, on mukavaa, että meille halutaan tulla, että muiden lapset ovat pääsääntöisesti aina meillä yökylässä jne.. Mutta välillä kuten tänään, kun teen tuntien suursiivousta siivoten ”päiväkerholaisten” jälkiä ja kun taas on paahtoleipä, leikkeleet, maito, kaakoa ja jädet loppu, niin välillä asia penteles vieköön ärsyttää. 


Ei kukaan voi olla täydellinen.

Miten olette ratkaisseet nämä ongelmat, jos teillä kyläillään siivoaako vieraat jälkensä vai pyydetäänkö heitä minuutin varoitusajalla kotiin, miten huolehdin taasen ja saan varmuuden, että oma lapseni siivoa myös muiden kotona? Entä ruokapuoli, saako kavereiden lapset aina teillä välipalaa tai ruokaa, vai onko politiikka, että menevät ensin kotiin tekemään läksyt ja syömään ja sitten vasta leikitään? 

Luultavasti jatkan vain hampaiden puremista, aikansa kutakin, pian muistelen tätäkin elämänvaihetta lämmöllä, aikana jolloin elämä oli täyttä ja mikä parasta lapset viihtyivät meillä. Auttoi jo tämä kirjoittaminen, tuli ikään kuin ulos, eikä tarvitse yksin asiaa mielessään pyöritellä. Todella mielenkiintoista olisi kuitenkin kuulla muiden perheen tapoja? Varmasti olen ollut itsekin ajattelematon ja kaikkea mahdollista. Oma tyttäreni on varmasti sotannut kylässä lattiasta kattoon ja syönyt perheen kaikki juustot ja keksit.  Sitten on toki se toinen puoli, joka joskus ottaa kupoliin, poloinen tyttäreni, joka aina elää jälkikaaoksessa, minä joka pyykkään aina niiden yökyläläisten lakanoita ja raijaan kaupasta tonkkatolkulla sitä maitoa ja kaakaota, kivaa ja ei kivaa, riippuu ihan minkälainen päivä minulla on ja se sellainenhan ei ole kovin loogista, ei ainakaan lasten näkövinkkelistä? Toisaalta miehelleni ja minulle on todella tärkeää luoda lapsille ja lasten ystäville se tunne, että ovat aina meille lämpimästi tervetulleita. 😉 Eli kunhan nyt tänään vähän kriisittelin, kun oli sellainen ärripurripäivä. ;)Äsken tuli tieto, että oma lapsi pääsee kaverille yökylään ja tuli hieman huono omatunto tästä kaikesta ripityksestä, olenko yksisilmäinen ja kelju äiti… Nooh faktahan on, että ihminen on välillä pienempi ihminen, kuin toisina päivinä..  Mööh olen puhunut…


Mukavaa sunnuntai-iltaa <3