Avainsana: ystäväkirja

Avainhetki joka loi perheeni!

Avainhetki joka loi perheeni!

Luin Emman Harkittuja herkkuja blogista kivan mielenkiintoisen postauksen nimeltä ”Avainhetkiä” ja Emmalle kommentoituani tuuminkin, hei haluan kirjoitella samasta aiheesta. Aihe sopii myös hyvin eilisen ystävänpäivän vaaleanpunaisen hattaraisiin jälkilöylyihin.  
Pelonsekaisin tuntein on joskus hauskaa leikitellä ja pyörittää ajan kelloa taaksepäin ja pohtia, mitäs jos olisin mennyt onneni ohi. Mitäs jos minut olisi pienenä laitettu siihen ruotsinkieliseen päiväkotiin, josta hampaat irvessä kieltäydyin ja koko elämäni polut, ystävät, kenties työpaikka, koulut, kaikki olisi mennyt eri tavoin. Mieheni olisi eri henkilö ja olisiko minulla lapsia tai edes miestä, mitä olisi tapahtunut, ellei kohtalo olisi kuljettanut minua polkujaan, kuten kuljetti?

On hurjan pelottavaa ajatella, mitä jos lapseni eivät olisikaan syntyneet, asiaa ei lämmitä yhtään ajattelu, että sitten minulla saattaisi olla ihan toiset lapset. Tälläisiä aiheita on joskus elokuvissakin pyöritelty ja aiheena on suorastaan raastavaa ajatella, mitä jos minulla olisi ihan eri perhe, vaikka se eri perhe sitten oma perhe olisikin, enkä tietäisi muusta. Tämä ajattelu saa myös arvostamaan merkillisellä tavalla sitä omaa elämäänsä ja rakkaitaan lähellä. 


Meidän pikku tiitiäiset silloin joskus. <3
Koska perhe on selkeästi omalla kohdalla sellainen elämän leikkauskohta ja ehdottomasti niitä asioita, joita en vaihtaisi tietenkään. Onkin selvää, että oma avainhetkeni on ollut perheeni syntyminen, tämän nykyisen perheeni, mutta liitän tarinaan mukaan myös oman lapsuuden perheeni synnyn.  Pitkän kaaren mukaan oman avainhetkeni ympyrä sulkeutuukin välillisesti lapsuuteen ja ei olisi toteutunut ilman muita ihmisiä. Näinhän se aina näissä tarinoissa menee, tarinan sivuhenkilötkin ovat suuressa roolissa. Kun kaivaa jonkin syntytarinaa oikein pitkälle, on ällistyttävää miten ihmiselämän pieneenkin hetkeen vaikuttaa niin moni muu tapahtuma ja muut ihmiset. 

Törmäsinpä omaan mieheeni Ravintola Kaarlen portaikossa Helsingissä. Olin laittanut päälleni ”älä tule lähelleni nutturan ja paksut vihasilmälasini”, en ollut seuraa etsimässä, vaan uuden ystävän kanssa pitämässä hauskaa. Kompastuin Kallen portaikossa ja vieras mies koppasi minut kiinni, katsoi hymyilevillä silmillä silmiini takaisin. Ehkä tuo hymy ei ollut ihailua kuten luulin, vaan kenties toista nauratti verkkokalvoille iskevä koominen näky sekavine nutturoineen, valkoisine paitoineen, jossa oli kahvijuomaläikkiä etumuksessa ja siinä juomassakin oli lusikka ylösalaisin ja alkoholilla ei siis ollut mitään tekemistä asian  kanssa. 😉

Katseen kohtaaminen portaikossa oli kuitenkin rakkautta ensi silmäyksellä ja ellei rakkautta, niin ainakin ihastumista. Kuusi  kuukautta tästä kohtaamisesta, kun mieheni koppasi minusta kiinni, muutimme perheenä viideksi vuodeksi ulkomaille miehen työn perässä ja mukaan seikkailulle lähti mieheni kaksi lasta edellisestä liitosta ja minun kolme kissaa. Sain suurperheen suorastaan puolessa vuodessa ja elämäni mullistui eikä ollut enää entisellään. 

Muksut <3

On hauska miettiä tuota muistoa ja miten pienestä kaikki oli kiinni, satunnainen törmääminen, sekunnin murto-osa tai mitä jos en olisi kompastunutkaan.  Mutta paljon enemmän tarvittiin, jotta tämä kyseinen avainhetki otti kuitenkaan syntyäkseen. 

Samana päivänä juttelin työpaikalla Nina ystäväni kanssa, joka ei tuolloin vielä ollut ystäväni, mutta tänä päivänä on erittäin rakas ja hyvä sellainen. Heitin sitten Ninalle torstai päivänä, joka ei ollut tuolloin minulle mikään normi biletyspäivä, että ”josko lähtisimme baariin” ja siihen Nina vastasi, että ”lähdetään vaan”. Jos Ninalle ei olisi  tuo ilta sopinut, olisi tämä tarina täysin toisenlainen. Samana iltana löysin itselleni hyvän ystävän ja myös mieheni. Sanoisinko, että nyt aletaan jo puhumaan totisesti todellisesta onnenpotkusta. Mieheni kautta sain vielä neljä upeaa lasta, joten tuo ilta todellakin toi monta ihmistä elämääni ja kasoittain rakkautta. 

Sattuipa sitten vielä niin, että Nina tiesi mieheni edellisestä työpaikastaan ja kun treffien aika oli ja varmistelin vielä Ninalta, että oletko varma, ettei kyseinen mies ollut joku hullu, Nina vastasi ”trust me, ihan täyspäinen mies on, mene treffeille vaan”. Luultavasti olisin mennyt treffeille joka tapauksessa, mutta kivan säväyksen tarinalle antaa tämä Ninan ja mieheni yhteinen vanha työpaikka. 

Nina&minä
Mutta miten sitten Ninaan tutustuin ja päädyin samaan työpaikkaan Ninan kanssa. Tästä päästäänkin jo lapsuuteen ja kaikkein pitkäaikaisimpaan ystävyyteen ystäväni Sarin kanssa, jonka kanssa olemme olleet ystäviä jo 45-vuotta. Sarinkin tätini löysi minulle ystäväksi Töölön kerrostalon rapusta, joten tätiänikin tarvittiin tähän tarinaan. Sari ja myöhemmin elämääni ystäväksi tullut Sarin sisko, ovat minulle kuin siskoksia ja olen erityisen otettu, että he kutsuvat meitä kolmea siskoksiksi ja meidän Whatsapp ryhmänkin nimi on ”siskot”. 

Rakas tätini Tuula ja minä <3
Se, että päädyin Ninan kanssa samaan työpaikkaan johtui siitä, että Sarin sisko oli ja on tänä päivänäkin töissä kyseisessä työpaikassa töissä ja Sari neuvoi ottamaan siskoonsa yhteyttä, jos sieltä löytyisi minulle parempipalkkaista työtä. Niinpä otin Sarin siskoon yhteyttä ja päädyin samaan työpaikkaan Sarin siskon Kikan kanssa ja tapasin lopulta myös Ninan. Työpaikalla näin myös Sarin siskosta Kikasta tuli minulle rakas ystävä. 

”Siskojengi”
Eli jos tätä tarinaa oikein miettii, niin loppupeleissä on tätini ansiota, että hän poimi minulle rapusta minun ollessa 5-vuotias ystäväkseni Sarin (kohtaloni mieheeni oli tuolla hetkellä sinetöity) ja Sarin sisko taas vinkkasi keneen ottaa yhteyttä, jotta sain työpaikan, jossa tapasin kaverini Ninan, jonka kanssa lähdimme baariin ja tapasin mieheni.

Loppupeleissä kuitenkin kait on kiittäminen isovanhempiani, jotka kasvattivat minut tuossa kerrostalossa, jossa tapasin ystäväni Sarin. Kiittäminen myös vanhempiani, että he antoivat isovanhempieni kasvattaa minut, kun itse olivat niin nuoria ja erosivat nuorena. Koska jos olisin asunut isäni ja äitini kanssa tai toisen heistä, niin tämä mieheni ja minun rakkaustarina ei olisi koskaan sinetöitynyt.

No miten sitten isovanhempani tapasivat, pakkohan se on tähän vielä kertoa, sillä ihan loppujen lopuksihan ympyrä sulkeutuu heidän rakkaustarinan avainhetkeen. On kaunis kesäpäivä ja Hietaniemen hiekkaranta Helsingissä, jonne on päätynyt kotkalainen mummini ja helsinkiläinen vaarini samaan aikaan. Vaarini näkee kauniin mummini menevän uimaan ja  se oli vaarin sanojen mukaan rakkautta ensisilmäyksellä. 

Vaari lähtee uimaan mummin perään ja kysyy mummin puhelinnumeroa ja loppu onkin historiaa. Mummi on kertonut, että vaarin uskomattoman huonon muistin huomioiden on uskomatonta, että vaari muisti mummin puhelinnumeron. Mummi myös on kertonut tuosta hetkestä, kun vaari ui hänen peräänsä, että se oli heidän kohdallaan salamarakkautta, aivan kuten meillä mieheni kanssa, kun  hän nappasi minusta kiinni Ravintola Kaarlen portaikossa. Mummikin muuten aikoinaan antoi siunauksen mieheni ensimmäisen kerran tavatessaan ja kuiskasi korvaani ”komea kuin Gary Grant, pulloon laittaisin.”

Tätä tarinaa voisi jatkaa loputtomiin, jos tietäisin vielä enemmän isovanhempien historiaa, mutta loppupeleissä jo tämäkin tarina kertoo minulle kieltä, että kohtalon tarkoitus on olemassa ja on hauskaa ajatella, että ihmiset, niin ystävät, lapset kuin oma rakas, tulivat elämääni tarkoituksenmukaisen sattuman kautta ja tämä sattuma syntyi kenties silloin, kun mummini ja vaarini silmät kohtasivat salamarakkauden hetkessä. 

Miten mieheni sitten torstai-iltana sinne ravintolaan päätyi, kerrottakoon vielä se. Hänellä oli lapsivapaa ilta ja hän oli ollut liikeillallisella. Illalliskumppanit kuitenkin lähtivät arki-iltana aikaisin kotiin ja mieheni tuumi, josko käyn tuossa viereisessä ravintolassa nappaamassa yhden oluen, ennen kuin menen kotiin ja sittenpä hän törmäsi portaikossa erääseen tätä postausta kirjoittavaan ”hulluun” ja nämä  kaksi portaikossa kohdannutta toivottavasti elävät elämänsä onnellisena loppuun asti, sen pituinen se. <3

Avainhetket eivät synny tyhjiössä, ihminen ei ole mitään ilman toista ihmistä. <3

Miten siellä onko jakaa jokin oma avainhetkitarina, saa olla minkälainen vaan, eikä sen tarvitse kertoa rakkaudesta tai perheen syntymisestä. Avainhetki voi olla surullinen tai onnellinen. Olisi ihanaa kuulla tai vaikka jos lähtisitte muut bloggaajat toteuttamaan tätä Harkittuja herkkuja Emman kivaa postausideaa. 


Romanttista rakkauden- ja ystävänpäivää kaikille, sille ystävän-ja rakkauden päivähän on ihan joka päivä. 

*Riikka Hollon ja Mari Päiväniemen kirjan sain tänään Riikalta postitse ja kirja sopii niin  hyvin tähän rakkaus-ja ystäväteemaan ja siihen, että muista läheisiäsi ja muista rakastaa itseäsi. Siitähän kaikki suuretkin rakkaustarinat on tehty, kun rakastaa itseään, on helpompi rakastaa toista. <3


*Muistatko lapsuuden ystäväkirjat? Kuka oli sinun paras kaverisi? Entä nyt aikuisena, oletko ystävä itsellesi? Kädessäsi on erilainen ystäväkirja. Sen tarkoituksena on auttaa sinua tutustumaan elämäsi tärkeimpään ihmiseen: Sinuun itseesi. Voisitko olla itsesi paras ystävä? Kirja ei ole nopein tie onneen tai avain hyvään oloon. Se herättelee, haastaa ja tarjoilee asioille uusia näkökulmia. Kirja toimii kannustimena silloin, kun seuraavan askeleen ottaminen tuntuu hankalalta. Se lyö jarrut pohjaan liian kovissa kaarteissa. Uskalla heittäytyä tutustumisen suloiseen virtaan – löydä ystävä itsestäsi. Matkalla itseen voi väsyä ja ärsyyntyäkin, mutta anna tunteiden tulla sellaisina kuin ne tulevat. Anna itsellesi mahdollisuus kokea ja oppia uutta. Uskalla kaataa kuppi nurin ja tarkastella sen sisältöä. Tee rehellisiä valintoja ja rohkene luopua turhista uskomuksista sekä painolasteista. Sinä et tarvitse niitä.