Avainsana: yvessaintlaurent

YSL Beauty Hotel ja vihaan sukkahousuja!

YSL Beauty Hotel ja vihaan sukkahousuja!

*Sisältää pr-näytteitä
Miten eilen saattoikaan olla karsea ilta (omasta syystä) ja niin hulppeassa ympäristössä. En kestä itseäni. Meikäläisellähän on tapana ostaa aivan liian isoja kalsareita ja sukkahousuja. En mitään niin inhoa, kuin kiristäviä vaatteita niin, että suolet on solmussa. 

Heti jo, kun jätin eilen autoni parkkiin ja kävelin metrolle päin huomasin, että sukkahousut valuu koko ajan alas. Olin ostanut omaa kokoani ainakin kaksi kertaa isommat sukkikset, sillä inhoan sitä toista ääri-ilmiöitä eli liian pieniä sukkahousuja, jotka pakenee vyötäröltä, mutta vaan päinvastaisesta syystä vaikka lopputulos on sama. Valuvat sukkikset on inha asia.
Eilinen ilta meni tukalissa oloissa koko ajan sukkahousuja nostaen ylös ja kuroen. Välillä piti poiketa vessaan kunnolla rullaamaan sukkiksia rintaliiveihin asti, jotta ne edes hetken pysyisivät korkealla. Mietin solmunkin laittamista vyötärön sivuun. 

Kaikkein kamalinta oli, kun kävelin YSL Beauty Hotellilta taasen metroasemalle, niin tuli jo tunne, että sukkikset valuvat nilkkoihin ja olivat jo tippuneet lanteille asti ja samalle vieden jättiksetkin eli kalsongit mukanaan, mummonkokoa XXL. Kyllä nyt niin opin, että pitää oikeasti ostaa oikean kokoisia vaatteita, eikä miettiä, että hirvittävän isot ovat niin mukavat. Tämäkin piti vielä tässä iässä oppia!
Souliinalle sitten veistelin jo epätoivoisimmillani, että nyt menen ja heivaan nämä jättimäiset sukkikset roskikseen ja menen metroon n. viikko sitten karvat ajelluilla koivillani ja paljain säärin. 

Leikinlasku sai jo siinä uusia muotojaan, kun alettiin nauramaan, että talvikengät, valkoiset koivet joissa kynnysmattoina säärikarvat ja mekko. Jos joku tuijottelisi, olisi voinut veistellä, että ”ettekö ole ennen sääriä nähnyt ja nämä säärikarvat ovat kuule luonnon omat villasukkahousut ja olen ylpeä omista kynnysmatoista ja luonnon luomista lämmikkeistä. ”
Kotiin kun pääsin pelastukseen ja piiloon, niin heivasin heti sekä jättikset, että sukkikset roskiin. Miestä nauratti. 


Yllä olevassa kuvassa muuten, jos katsotte tarkemmin, on Muumeja ja Muumimajakka. On Ivana Helsingin joskus yli vuosi sitten yhteistyönä saamani mekko. Joka muuten kiristi eilen mahan kohdalta, talvi on taas tehnyt heikolle mielelle tepposet. 
YSL Beauty Hotel bileet oli kyllä hienot. Yhden vuorokauden ajaksi nähty suuri vaiva luoda kokonainen hotellitila YSL henkeen ja tyyliin sisustettuna. Kannattaa katsoa video, sillä siellä näytän kaikki paikat. Välillä oikein mietin, miten paljon vaivaa ja aikaa tälläisen suunnitteluun on käytetty. Saa olla nöyrän kiitollinen tälläisistä kutsuista. 

Helsingissä ei ollut lainkaan keväinen tunnelma eilen vaan oikein jäätävä. Eläköön siltikin, että kevättä kohden mennään, sillä kohta voin taas luopua naisten kidutusvälineestä eli karmaisevista sukkiksista, jee!

Samalla ajattelin vinkata vielä upean sinisessä tuoksupullossa tulevasta Black Opium Intense tuoksusta, koska tämä tuoksu tuolla videollakin kovin on esillä. Kyseessä on hyvin erilainen ja herkullinen tuoksu, joka sopii täydellisesti iltajuhliin ja iltatilaisuuksiin tai aavistuksen tummempia tuoksuja rakastaville. 


Black Opium Intense


Alkutuoksu absintti ja boysenmarja


Sydäntuoksu jasmiinin-ja appelsiininkukkaa ja kahvi. Aah kahvin tuoksu näissä Black Opium tuoksuissa on fantastinen.


Lopputuoksussa Santelipuuta, vaniljaa ja lakritsia


Kotiin viemisiksi YSL-tilaisuudesta saimme uusimman Mon Paris Parfum Floral tuoksun, josta heti tuli Mon Paris tuoksuista suosikkini. Kepeä ja kukkainen tuoksu. Souliinakin totesi, että rakastui tähän, ettei alkuperäinen ole taas hänen juttu vaikka toki alkuperäinenkin tuoksunuotti siellä kaiken kukkaisuuden keskellä ihanan kepeästi tuoksuukin tässä uudessa kesäisessäkin versiossa. 


Ensituoksussa sitrushedelmiä ja persikkaa

Sydäntuoksussa valkoisia kukkia, ruusua ja pionia

Lopputuoksussa kashmir, patsuli ja puiset nuotit

Mukana oli myös uusi ruusunkullan sävyinen valohohdepuikko, jolla saa kauniin pronssisen hohdon iholle. Etenkin päivettyneelle iholle ihan mieletön sävy tuo ruusukulta. 

Lisäksi mukana oli aivan uusi Touche Eclat High Cover Radiant Concealer. Peitepuikko/valohohdepuikko, joka toimii hyvin myös luomiväriprimerina. 

Aivan mieletön uutuus kaikille huulipunia rakastaville on Volupte Plump in Color huulipunat. Eli tuo puna, jossa on sydän keskellä. Täytelöittää huulia ja aikuisten oikeasti huulista tulee täyteläisemmät. Tämän voitin huulipuna-automaatista, josta lisää videolla. 


Oli hauska nähdä miten mallille laitettiin kyseistä punaa ja huulet turposi kauniisti siinä silmien edessä. Omat huulet ovat varsin kapeat, joten tämä on tervetullut huulipuna minulle. Ylellinen painava hylsy, vesimelonin ja marjaisan tuoksuinen puna, joka antaa vielä kaunista kiiltoa, täydellinen puna omaan makuun.
YSL Beauty Hotel ilta oli elämyksellinen kokemus ja minne vaan katsoit, näit kaikkialla kauniisti sisustetun ja ajatuksella koristellun YSL henkisen hotellihuoneen. Tämä elämys oli ihana kokea ja ilta olisi ollut täydellinen, ellei olisi ollut tuota kiusallista sukkahousuprobleemaa.

Miten siellä, löytyykö suosikkeja Yves Saint Laurentilta? Onko sinulla ollut joskus juhlissa vastaavia tai minkälaisia tahansa muunlaisia sukkisongelmia, nyt saa avautua. 


Te jotka tänään menette juhlimaan, muistakaa oikean kokoiset ja napakat laatusukkikset jalkoihin. 🙂 Eikä mitään Cittarin löytökorista ostettuja, nooh kun on halvat, niin koolla ei niin väliä. 😉

Iloista ja kaunista perjantaita kaikille. <3


Vauhtimimmit YouTubessa klik