Täydelliset blogit pelottaa hieman ja joulun henki on taatusti käynyt meillä!
Enpä olisi voinut kuvitella sateesta näin ilahtuvan, mutta vaikka ukkonen tulitti taivaalta hurjia soundejaan oli aivan pakko mennä sateeseen seisomaan. Ihana fiilis ja miten happirikas ilma, ei vitsi mikä mummo minusta on tullutkin.
Kolmeen yöhön ei ole tullut uni linssiin, koska ollut niin turkasen kuuma. Kolmelta yöllä olen katsellut Netflixistä vielä ”Orange is the new black” sarjaa ja unettomuutta on edesauttanut sängyn valtaus eläinten ja lasten tahoilta.
 |
| Olen ihan umpiunessa. |
 |
| Ei parane käydä vessassa, koska äidin tila heti kaapataan! |
Mies meni eilen mökille yöksi ja pikku pirpanan maailman valloitus alkoi heti. Isin tavarat kaikkosivat kaikki yöpöydältä ja Littles Pet shop maailma asettui pöydälle, kuin olisi aina ollut siinä.
 |
| Isin kamat sai häipyä tieltä. |
Tänään perheemme isommat lapsetkin tulivat yökylään ja toivottu sade taisi lapsettaa koko pesueen, koska äsken täällä oli armoton vesisota. Puutarhaletkun sadetellessa vettä peräti sisälle, meinasin vetää armottomat lipat lattian ollessa litimärkä.
 |
| Sellainen vesisota |
Ruuaksi tänään en hitsi vieköön saanut himoamaani kinkkua vaan grillattiin hampurilaisia, joista tietenkään en ottanut kuvaa vaan ahneuksissani söin. Jouluna sitä sentään ymmärtää kinkkunsa kuvata. Tästä tuli mieleen sellainen ahdistava ajatuskin, että pitääkö vaikkapa kaikki ruokansa kuvata ja blogata. Kukaan ei saisi pöydässä syödä, ennen kuin olen ehtinyt aterian kuvata ja mahdollisesti vielä sommitella servetit ojoon ja kiillottanut aterimet. Tai ainakin ruokani ehtisi jäähtyä ja muut söisivät ensin.
Menee liian hankalaksi meikäläiselle, elämäni ei ole blogi. Eli pikemminkin nämä aihealueet syntyy sattumalta, eikä niin, että niitä synnytetetään. Silti rakastan ruokablogeja, joissa käytetty taikatemppuja, vaikka maalattu vihanneksia tai töräytetty salaatinlehtiin kastehelmiä vedellä, salaatin näyttäessä juuri pestyltä ja rouskuvalta. Tai kosmetikkablogia, jossa meikkien sekaan siroteltu ruusunlehtiä ja muuta mukavaa, niitä kuvia katson hartaudella ja nautinnolla. Sisustusblogit, joissa aina siistiä, listat ei repsota, matoissa ei koiran tassun jälkiä, kaapinovet puhtaita lasten sormien jäljistä. Ihanaa, nämä blogit antavat minulle toivoa paremmasta, mutta myös syyllisyydentunnetta repsotuksesta.
 |
| Ulkotakka on aika kiva. |
Huomasin tänään, että Indiedaysillä oli työpaikkailmoitus, bloggari Lahdesta ymmärtääkseni haki ammattilaisvalokuvaajaa, joka kuvaa päivan asun muutaman kerran kuukaudessa tai jotain. Ihailen aivan mielettömästi täydellisiä blogeja ja täydellisiä kuvia on upeaa katsella, mutta ahdistaa hirmuisesti ammattimaisuus ja se että blogeista katoaa kohta blogin henki. Blogeista tulee kuin aikakauslehtiä tai muotikatalogeja, viilattuja ja teollisia? Minä kun tykkään rouheista blogeista, ihan kai siksi etten itse osaa olla pikkutarkka ja kyllä vaan sellainen elämänmakuinen blogi tuo sen tunteen ihmisestä siellä blogin takana ja antaa pienen mikrosirun kyseisen ihmisen lämmöstä ja sielusta.
Nyt kai sitten arvostelen, edistyneet blogithan ovat nykyaikaa ja minä olen tälläinen perässä laahaava brontosaurus, joka takkuaa ja opettelee ja yrittää ottaa kauniita kuvia, kaiketi siinä onnistumatta. Hieman pelottaa blogien suuntautuminen kohti suurta täydellisyyttä, siinä jotenkin vertauskohdallisesti omat heikkoudet ja viat korostuu. Ja kenties omasta blogista tulee nolo kyhäelmä.
Kai jälleen kerran kaikki nämä mietteet johtuvat siitä, että haen vielä omaa suuntaa ja omaa paikkaa blogimaailmassa. Haluaisin blogini olevan täydellinen, mutta kun en osaa, en jaksa, on muutakin tekemistä kasakaupalla. Näillä mennään ja jatketaan ilolla tätä hommaa. Ei parane lukea ammattilaisblogeja, jos pää ei kestä, hih. Tätä blogia aloitellessani en osannut edes uumoilla minkälaisia itsetarkasteluja bloginkin ympärillä joutuu pyörittelemään. Ja miksi himskatissa itseään vieläkin vertailee muihin ja muiden juttuihin, kun täällä maailmassa on vain yksi ainutlaatuinen minä. Elämä ja kaiketi tämä blogin pito on jännittävä matka ja ilolla tässä matkaan nyt mukana.
 |
| Pihan kasvitkin nauttii sateesta. |
Täällä nyt sateen jäljiltä lämmitellään ja ulkotakassa poltetaan risuja. Ei ole pahemmin takan loimulle ollut käyttöä tänä kesänä, kuumotukset ja löylyt puskeneet ihan omasta takaa.
Lopuksi kevennys, tänään tein Latvian pannukakkuja, niistäkään en ymmärtänyt ottaa kuvia, mutta resepti tulee tässä, siis summittainen resepti.
Puoli litraa piimää
Puoli teelusikkaa suolaa, käytin merisuolaa
Kaksi teelusikkaa soodaa
Kaksi teelusikkaa vaniljasokeria
Ja apua vehnäjauhoja sen verran, että taikina ei ole juoksevaa vaan sellaista mukavan paksua, notkeaa mutta ei tymäkkää. Tästä voisin joskus tehdä oman postauksen, koska tämän ihanan herkun jaan ilomielin kaikille. Näissä ei voi ikinä epäonnistua.
Voita ja öljyä pannulle ja ruokalusikalla annostelen pikkulättyjä, jotka paistuvat sellaisella vauhdilla, että hyvä kun ehdit käännellä ja sooda tekee pannukakuista pulleita ja kuohkeita.
Tänään tarjottiin mansikkahillolla ja vaniljakermavaahdolla. Reseptien salat opetti lastenhoitajamme Latviasta, ihana Rita. <3
p.s. Sofia 8-vuotta sanoi, että tänään tekee joululahjalistan joulupukille. Olen turkasen varma, etten ole puhunut pihaustakaan joulukinkkuhimosta saatikka muustakaan jouluun liittyvästä. Tämä on taikaa, joulun henki on kaiketi vahingossa käväissyt meillä.
