Löysin tieni kauniiseen blogiin nimeltä ”Valmiiksi käytettyjä unelmia”.  Ihastelin blogin banneria ja huomasinkin blogin seinällä ilmoituksen ”Bannerit”,  kiinnostaako bannerit.

Arvontaankin eksyin ja taisin siellä blogin pitäjälle huikata, että sekametelisoppainen blogini kaipaisi kyllä uutta banneria. 🙂 En enempää asiaa ajatellut, enkä tohtinut asian tiimoilta enempää tykittää. Vaikka blogin pitäjä Maikki kertoo, että hän tykkää tehdä bannereita, kai se oli tälläisen kärsimättömän immeisen vaikea ymmärtää, koska itseäni bannereiden salat hieman ahdistaa ja kovin vaikealta tuntuu koko homma.

Sieltä se Maikki löysi minun blogini ja liittyi lukijaksi, huikkasi takaisin, että ota yhteyttä, jos banneri kiinnostaa. En vieläkään rohjennut vaivata Maikkia, tuntui myös siltä, että ei ole taitoa taikoa hänelle vastalahjaa.

Luin tällä viikolla Me Naisten jutun bloggareista, joka herätti ristiriitaisia tunteita. Osa jutusta käsitteli Maybellinen tilaisuutta, jossa olin itsekin Facebook-kisan kautta mukana. Kyseinen Me Naisten toimittaja lähestyi tilaisuudessa myös minua ja ystävääni, kysyi onko teillä blogi? Vastasin rehellisesti kyllä on, mutta en ole blogini puolesta täällä. Toimittaja totesi  että olette siis muuten vaan täällä heilumassa, juuri niin muuten vaan heilumassa mietin mielessäni… Toimittaja luonnollisesti kääntyi ja lähti haastattelemaan niitä oikeita bloggareita, nuoria ja kauniita varsoja.

Tilanne oli hieman hämmentävä, koska jostain kumman syystä toimittajan välinpitämättömyys tavallista ihmistä kohtaan oli jotenkin niin kovin välinpitämätön. Siinä sai tuta vertauskohtaa, jos et ole jotain, et ole mitään ainakaan hänelle, toimittajalle. Tomittaja joka oli itsekin kovin nuori, aiheutti lievän inhan tunteen, jollaista en enää tämän ikäisenä haluaisi itsessäni tunnistaa. Kiteytettynä tunne oli ”elefanttina porsliinikaupassa”. 🙂

Sorsat seurasivat eilen 10-vuotiasta tytärtäni, keski-ikäisenä on hyvä olla, voi jo kulkea omia polkuja.

Seuraan, mutta vapaasta tahdostani.

Ystäväni kanssa kuitenkin tuumimme, että toimittaja olisi voinut kääntyä takavasemmalle hieman sivistyneemmin, kenties kysellä jotain blogistani, ihan kohteliaisuuttaan, jotta minulle ei olisi tullut mitätön fiilis. Mutta toisaalta sehän olisi ollut ajan haaskausta. 😉

Vastaiskuna Maybelline tilaisuudessa, L’orealin henkilökunta, Krista Siegfrids ja pari bloggaria kohtelivat niin ihanasti ja lämpimästi, eli ei tarvitse olla kylmä, vaikka olisikin ”jotain”. Mutta ilman heitä olisin kokenut varmaankin olevani väärässä paikassa.

Luin kuitenkin tällä viikolla Me Naisten nettisivuilta kyseisen jutun, jossa eräs bloggari totesi, ettei edes halua katsoa/lukea blogia joka on sottuinen. Totesi hän kyllä korjaavasti, että jotkut varmasti haluavat lukea myös tavallisempia juttuja. Minä kuitenkin luin vain sanan sottuinen ja tuumin blogini on kyllä sottuinen, kuten käsilaukkuni ja pääkoppani ja kaikki muu.

Päätin rohkeasti ottaa yhteyttä varmaankin alemmuudentunteen potkimana Valmiiksi käytettyjen unelmien bloggariin Maikkiin ja kysyä, josko hän aikuisten oikeasti viitsisi auttaa bannerin teossa? Sieltä paljastui ihan mahtava tyyppi, jonka ilo tarttui ihan sähköpostien välityksellä. Maikki taikoi toiveitteni mukaisen bannerin minulle tunnissa ja auttoi vielä Instagram palkin asentamisessa. Tuli niin hyvä mieli, vaikka maailmassa on tylyyttä, on maailmassa myös niin suurta hyvyyttä, että eilen sydän läikehti ilosta tuhatta ja sataa.

Itsekkäästi omien polkujen kulkeminen ei ole aina hyvästä, voi saada köniin. 🙂

Bannerista sen verran, että sen on tarkoitus esittää järkyttävää aamuminää, normaalia meikattua minää ja ammattilaisen loihtimaa minää. Totuus, parannettu totuus ja epätotuus. Se kaiketi on blogini henki. Pieni sisäinen kapina, tai pikemminkin suuri riehunta, elämä ei ole aina täydellistä ja minä en halua sitä niin esittää. Luen kyllä sekä täydellisiä blogeja ja rehellisempiä blogeja, yhtä suurella mielenkiinnolla. Täydellinen vaateblogi ei mielessäni mitätöi toista, vaikkapa kaaottisesta elämästä kertovaa blogia. Kaikille on paikkansa, koska me kaikki olemme niin erilaisia.

Kiitos Maikki sinulle ja käykää kaikki kurkkimassa Maikin ihanaa blogia, siellä kirjoittelee täydellä sydämellä varustettu Maikki. <3

Nyt on blogini taas askeleen parempi, vielä uupuu Twitter palkki, ja miten liitetään nettiosoitteet niin, että suoraan klikkaamalla pääsee toiseen osoitteeseen. Pikkuhiljaa opettelen, minä keski-ikäinen. 😉

Hih, kyllä minäkin kimmellän, rakkaan, lasten ja ystävien katseissa.