Uusi banneri, Me Naisten toimittaja viittasi kintaalla ja ajatuksia bloggaamisesta

Löysin tieni kauniiseen blogiin nimeltä ”Valmiiksi käytettyjä unelmia”.  Ihastelin blogin banneria ja huomasinkin blogin seinällä ilmoituksen ”Bannerit”,  kiinnostaako bannerit.

Arvontaankin eksyin ja taisin siellä blogin pitäjälle huikata, että sekametelisoppainen blogini kaipaisi kyllä uutta banneria. 🙂 En enempää asiaa ajatellut, enkä tohtinut asian tiimoilta enempää tykittää. Vaikka blogin pitäjä Maikki kertoo, että hän tykkää tehdä bannereita, kai se oli tälläisen kärsimättömän immeisen vaikea ymmärtää, koska itseäni bannereiden salat hieman ahdistaa ja kovin vaikealta tuntuu koko homma.

Sieltä se Maikki löysi minun blogini ja liittyi lukijaksi, huikkasi takaisin, että ota yhteyttä, jos banneri kiinnostaa. En vieläkään rohjennut vaivata Maikkia, tuntui myös siltä, että ei ole taitoa taikoa hänelle vastalahjaa.

Luin tällä viikolla Me Naisten jutun bloggareista, joka herätti ristiriitaisia tunteita. Osa jutusta käsitteli Maybellinen tilaisuutta, jossa olin itsekin Facebook-kisan kautta mukana. Kyseinen Me Naisten toimittaja lähestyi tilaisuudessa myös minua ja ystävääni, kysyi onko teillä blogi? Vastasin rehellisesti kyllä on, mutta en ole blogini puolesta täällä. Toimittaja totesi  että olette siis muuten vaan täällä heilumassa, juuri niin muuten vaan heilumassa mietin mielessäni… Toimittaja luonnollisesti kääntyi ja lähti haastattelemaan niitä oikeita bloggareita, nuoria ja kauniita varsoja.

Tilanne oli hieman hämmentävä, koska jostain kumman syystä toimittajan välinpitämättömyys tavallista ihmistä kohtaan oli jotenkin niin kovin välinpitämätön. Siinä sai tuta vertauskohtaa, jos et ole jotain, et ole mitään ainakaan hänelle, toimittajalle. Tomittaja joka oli itsekin kovin nuori, aiheutti lievän inhan tunteen, jollaista en enää tämän ikäisenä haluaisi itsessäni tunnistaa. Kiteytettynä tunne oli ”elefanttina porsliinikaupassa”. 🙂

Sorsat seurasivat eilen 10-vuotiasta tytärtäni, keski-ikäisenä on hyvä olla, voi jo kulkea omia polkuja. 
Seuraan, mutta vapaasta tahdostani. 

Ystäväni kanssa kuitenkin tuumimme, että toimittaja olisi voinut kääntyä takavasemmalle hieman sivistyneemmin, kenties kysellä jotain blogistani, ihan kohteliaisuuttaan, jotta minulle ei olisi tullut mitätön fiilis. Mutta toisaalta sehän olisi ollut ajan haaskausta. 😉

Vastaiskuna Maybelline tilaisuudessa, L’orealin henkilökunta, Krista Siegfrids ja pari bloggaria kohtelivat niin ihanasti ja lämpimästi, eli ei tarvitse olla kylmä, vaikka olisikin ”jotain”. Mutta ilman heitä olisin kokenut varmaankin olevani väärässä paikassa.

Luin kuitenkin tällä viikolla Me Naisten nettisivuilta kyseisen jutun, jossa eräs bloggari totesi, ettei edes halua katsoa/lukea blogia joka on sottuinen. Totesi hän kyllä korjaavasti, että jotkut varmasti haluavat lukea myös tavallisempia juttuja. Minä kuitenkin luin vain sanan sottuinen ja tuumin blogini on kyllä sottuinen, kuten käsilaukkuni ja pääkoppani ja kaikki muu.

Päätin rohkeasti ottaa yhteyttä varmaankin alemmuudentunteen potkimana Valmiiksi käytettyjen unelmien bloggariin Maikkiin ja kysyä, josko hän aikuisten oikeasti viitsisi auttaa bannerin teossa? Sieltä paljastui ihan mahtava tyyppi, jonka ilo tarttui ihan sähköpostien välityksellä. Maikki taikoi toiveitteni mukaisen bannerin minulle tunnissa ja auttoi vielä Instagram palkin asentamisessa. Tuli niin hyvä mieli, vaikka maailmassa on tylyyttä, on maailmassa myös niin suurta hyvyyttä, että eilen sydän läikehti ilosta tuhatta ja sataa.

Itsekkäästi omien polkujen kulkeminen ei ole aina hyvästä, voi saada köniin. 🙂

Bannerista sen verran, että sen on tarkoitus esittää järkyttävää aamuminää, normaalia meikattua minää ja ammattilaisen loihtimaa minää. Totuus, parannettu totuus ja epätotuus. Se kaiketi on blogini henki. Pieni sisäinen kapina, tai pikemminkin suuri riehunta, elämä ei ole aina täydellistä ja minä en halua sitä niin esittää. Luen kyllä sekä täydellisiä blogeja ja rehellisempiä blogeja, yhtä suurella mielenkiinnolla. Täydellinen vaateblogi ei mielessäni mitätöi toista, vaikkapa kaaottisesta elämästä kertovaa blogia. Kaikille on paikkansa, koska me kaikki olemme niin erilaisia.

Kiitos Maikki sinulle ja käykää kaikki kurkkimassa Maikin ihanaa blogia, siellä kirjoittelee täydellä sydämellä varustettu Maikki. <3

Nyt on blogini taas askeleen parempi, vielä uupuu Twitter palkki, ja miten liitetään nettiosoitteet niin, että suoraan klikkaamalla pääsee toiseen osoitteeseen. Pikkuhiljaa opettelen, minä keski-ikäinen. 😉

Hih, kyllä minäkin kimmellän, rakkaan, lasten ja ystävien katseissa. 

Valmiiksi käytettyjä unelmia löydät tästä linkistä, suosittelen, kaunis blogi ja blogissa häärää ihana ihminen. Ihana arvontakin sieltä löytyy, nyt kaikki liittymään lukijaksi.
http://kaytetyt.blogspot.fi/
Me Naisten juttu löytyy täältä 
http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/tallaista_on_bloggaajien_elama_oikeasti


6 thoughts on “Uusi banneri, Me Naisten toimittaja viittasi kintaalla ja ajatuksia bloggaamisesta”

  • Todellakin kohtaamisenne ollut hämmentävä. emmekö me "tavikset" ole todellakaan mitään?! Minusta moni tavis on kiinnostavampi, kuin moni julkkis. Iteasiassa huippubloggaajiin, joilla siis kymmeniätuhansia lukijoita, mahtuu paljon sellaista ylimielistä, itserakasta ja toisia vähätteleviä ihmisiä. Pikkubloggaajissa taas on lämpimiä ihmisiä, joilla on huumoria, omia mielipiteitä ja ajatuksia, lupa olla oma itsensä ilman trendejä ja pakko-ihannointia. No, jokaiselle löytyy haluamaansa.
    Itse sain vinkkejä blogiini Indiedaysiltä, mutta tokihan yhä puuttuu "se jokin" mikä saisi lukijat mainostamaan blogiani enemmän. sinulla näyttää täällä oikein hyvältä jo ja tekstejäsi on ilo lueskella.

    • Hei Viltsu, Täytyy sen verran pehmentää, että ainahan tilanteeseen suhtautuminen on omakohtainen. Eli minä koin tilanteen noin. Toimittaja ei varmastikaan pahuuttaan toiminut, kenties hänkin meni hämilleen, lukkoon mitä lie, nuori ihminen kun oli.

      Bloggaus on siitä hauska muoto, että meillä taviksillakin on ääni ja moni hauska "tavis" ei oikeastaa ole lainkaan tavis, sen heidän lämpöiset, rehelliset blogit osoittaa. Kuten sinun Viltsu. <3

      Tavis saattaakin olla peräti huippubloggaaja tai julkimo, mitä ikinä nyt taviksella haetaankaan. Mielenkiintoinen ja sielukas, se voi olla kuka tahansa, mutta harvemmin ylimielinen, itserakas ja toisia vähättelevä henkilö.

      Tavikset siis kunniaan ja pikkubloggarit. Kenties maailmassa vielä tapahtuu murros ja käänteinen ilmiö, aito eletty elämä alkaa kiinnostaa, eikä kiiltokuvat. Eritoten niitä, joilla on jo oma tyyli ja tyyliä ei tarvitse hakea blogeista.

      Mutta on hyvä, että on kaikenlaisia blogeja, kaikille on kysyntää ja tilaus. Kunpa vain suosittua blogia ei pidettäisi sillä tavoin parempana, että voi dissata pikkublogeja.

      Pienestä alusta jokainen ponnistaa, eikä tiedä minne. 😉

      Lämpimiä ajatuksia Tiia

  • No joo, totta turiset. 🙂 Enkä minäkään tarkoita, että kaikki huippubloggaajat olisivat töykeitä. Ehei. Osa on ja se on sitten sitä "julkisuuden tuomaa haittapuolta" heissä. Osa enkeleitä.

    Kiitos, ilo lukea välillä noin kaunista palautetta.
    Rohkaisevaa ja kannustavaa.
    Liian usein sanotaan se negatiivinen ja unohdetaan kiittää tai kehua. Etenkin anonyymeinä, mutta myös nimimerkkien takaa.

    Meillä jokaisella on se oma makumme, mitä halutaan lukea ja sallittakoon siis se.
    Minun blogini ja minä itsekin olen niin tavis esimerkkinä, kuin itse sen ymmärtäisin. En seuraa muotivirtauksia, en bloggaa huippukakkuja tai esittele luksuskotia. Minä kerron vain ja ainoastaan minun omasta elämästäni. Jos se jotakuta kiinnostaa, niin hyvä niin.

    On äärettömän vaikeaa alkaa kirjoittamaan omaa henkilökohtaista elämäänsä julkisesti. Kertomaan omista sielun syvimmistä saloista. Vuodattaa kyyneleet muistoista ja vapista. Sitä toivoo kuitenkin, että samalla se möykky sisältä pienenisi ja katoaisi lopulta kokonaan. Sitä toivoo, että avoimuuteni pysäyttäisi jonkun ajattelemaan ja kiittämään omasta hyvästä ja kauniista elämästään. Sitä toivoo, että joku, joka on nyt samassa tilanteessa, kuin itse olin silloin, huomaisi kirjoitukseni ja saisi tukea, voimaa, uskoa, rohkeutta, apua… että edes jollekin voisin olla avuksi ja iloksi. Hyödyksi tässä yhteiskunnassa.

    Valitettavasti se negatiivinen palaute on, mitä mieluiten jaetaan. Jollei suoraan kommenttilaatikkoon omalla nimellä, niin ainakin anonyyminä tai yksityisesti meilillä.
    voit uskoa, että se sattuu, kun on juuri purkanut tuntonsa, olkoon se surua tai iloa, ja ihan omaa elämääni joka tapauksessa, niin joku laittaa viestiä, että Kirjoitan liian ahdistavista aiheista tai että eihän näin voi sanoa ja tehdä ja olla. On minulle toivotettu jopa kaikkea pahaakin tulevaan. MIKSI?! Koska elämäni on ollut minulle epäreilu ja kerron siitä?!

    Usein törmään siihenkin, että ajatellaan minun kirjoittavan lukijoistani. Joku bongaa "aivan selvästi hänestä kirjoitettuja asioita". Siitähän se syyttely alkaa! mutta eikö kuka tahansa voi samaistua teksteihini saman kokeneena?! Mistä minä voin tietää kenenkään tuntemattoman ihmisen menneisyydestä, tulevasta tai edes tästä hetkestä?! Olen onnistunut bloggauksessani, jos joku tosiaan "löytää itsensä" ja havahtuu, mutta ei minulla kristallipalloja täällä ole sentään. 🙂

    Onneksi toisinaan tulee myös tätä positiivistakin palautetta, minkä ansiosta sitten jaksan jatkaa. Enhän voi muuttaa menneisyyttäni, en terveydentilaani tai varallisuuttani, mutta jokainen voi itse valita, mitä blogia haluaa lukea, mitä ei.
    Onneksi!

    Minun mielipiteeni vain, joku toinen voi olla toista mieltä.
    Jatka samaan malliin! Ja voi minulle halutessaan laittaa meiliäkin. 🙂

    Terkuin Tavis-bloggaaja 😉

    • Olet niin oikeassa, että on äärettömän vaikeaa aloittaa kirjoittamaan julkisesti blogissa Ja miettiä missä raja menee, ettei satuteta ettei joku pääse sieluun kiinni.
      Ilkeämieliset kuitenkin tarttuvat kiinni varmasti vaikka nenän muotoon ja olen kuullut erään söötin bloggarin purkavan tuntojaan, koska hänen lapsiaan on haukuttu rumaksi.

      Mitä enemmän lukijoita, sen enemmän negatiivista palautetta, varmasti tilastollisesti näin. Omaan sähköpostiini ei ole kilahtanut mitään, kerran päivässä sen kurkin ja aina pelonsekaisin tuntein odottaen ensimmäistä anonyymin haukkuvirtaa. Tiedän myös, että koska sähköposti ei kilahda, blogini ei ole ns. suosittu. Jotenkin tuntuu, että mitä suositumpi tai suosittu noin ylipäänsä, niin ihmiset kokevat, että tuota on varaa mitätöidä ja nimitellä.

      Ymmärrän, että on ihmisiä joilla mielenterveydellisiä ongelmia ja jos heidän hampaisiin jää, voi olla pitkäaikainen ongelma. Mutta en ymmärrä, että lukijat kokevat asiakseen antaa todella ilkeää palautetta. Senkin ymmärrän, että heillä on mahdollisesti itsellä kurjaa tai taustalla voi olla kateutta. Mutta jos itseäni jotkut bloggarit ketuttaa, en lue heidän blogejaan, niin yksinkertaista se on. En voisi olla itseni kanssa, jos lähtisin jotain ihmistä arvostelemaan. Esim.nuoret bloggarit ehtivät vielä kasvaa, käydä läpi epäonnistumisia, suruja, taisteluita ja ne kasvattaa ja auttaa myötäelämään muiden suruissa.

      Kerran taisin antaa palautetta eräälle suositulle bloggarille siitä, että hän niin kovasti valitti, että hukkuu kosmetiikkaan jota hänelle syydetään. Taisin kirjoittaa jotenkin näin, että en yrityksenä kokisi kovin mukavaksi lähettää hänelle kosmetiikkaa, jos kosmetiikan tulvinta on noin iso rasite.

      Se että annoinkin noinkin rumaa palautetta, johtui varmaankin jostain kateudesta, että lähettäisipä joku minullekin vaikka huulipunan, niin ilomielin testaisin. 😉 Tai jonkinlainen kunnioituksen puute ja kiittämättömyys vaan jotenkin hiersi. Ja kai sitten sisäinen rankaisijattareni koki tarpeelliseksi häntä jotenkin ojentaa..

      Ikävintä on vääristely eli sinäkin vertaistukena ja myös omien fiilisten purkamisena jaat ajatuksiasi ja niitä sitten väännellään ja luetaan rivien väleistä synkkiä. Eipä ole minulle tullut mieleen minkäänlaiset negaatiot juttujasi lukiessa, päinvastoin rehellisyys on rohkeutta ja pidän sinun rehdistä blogistasi.

      Se että joku löytääkin piilotettuja viestejä, että kirjoitat heistä kertoo joko perin narsistisesta persoonasta tai vainoharhaisuudesta. Mutta silti ne negatiiviset jutut satuttaa, koska ihmisiä olemme.

      Olen miehellenikin sanonut, että jos alkaa tulla todella paljon lokaa niskaan ja yöunet menee niitä miettiessä, silloin on syytä sulkea blogi, koska ilokseni tätä teen, en surukseni. Vaikkakin periaatteeni on, ettei pahalle anneta periksi, tälläisenä 45 vuotiaana ei myöskään jaksa enää taistella. Taisteluita on ollut ihan riittämiin. Hyvän olon tavoittelu ja mielen hallinta on pikemminkin toivottuja olotiloja. 🙂

      Täältä taas tälläinen tavis antibloggaaja lähettää voimallisia ja iloisia ajatuksia.

      Tiia

  • Mistäs aloitetaan. 🙂 Banneri tosiaan kuvastaa monimuotoisesti miltä kulloinkin voi näyttää. 🙂
    Me Naisilta aika tylyä käytöstä,voi laittaa nuoruuden piikkiin mutta tilannetajua tosiaan oisi voinut käyttää kyseinen toimittaja.Tekstistä tuli ainakin itselle sellainen fiilis että toimittaja nostaa kyseiset bloggaajat ykköspallille..kumpaankaan blogiin en ole aiemmin tutustunut ja taidan kauempaa kiertää jatkossakin.
    Minä tykkään tästä blogista juurikin sen "tavallisuuden" vuoksi,tilannekomiikkaa ja normaaleja juttuja. 🙂
    Jatkahan samaan malliin tavallisista aiheista..(olen vieläkin sanaton tuosta painottomasta lentämisestä). 😀

    • Olen samaa mieltä, että kovin yksipuolinen tuo Me Naisten juttu. Olisivat voineet tehdä jutun, erilaisista bloggaajista, eri ikäisistä, aloittelevista, suosituista jne. Mutta tässä selvästi oli määreenä valtaisa lukijamäärä. Totuus bloggaajista jäi juttuna ohueksi, mutta toisaalta oli jopa provosoiva ainakin minulle. 😉

      On jopa luonnollista, että nuoret bloggaajat saavat kasakaupalla lukijoita ja varmasti paljon juuri nuoria lukijoita. Moni nuori hakee vielä itseään ja varmaankin peilaa itseään bloggareihin, haluaa asioita joita juuri bloggarilla on. Tässä kohtaa bloggaajien villissä lännessä toivoisin nuorilla bloggareilla olevan vastuu lukijoistaan. Toisaalta ei eroa hirmuisesti filmitähtien ihailusta, mutta toisaalta eroaa, koska bloggari voi olla kuka vaan.

      Tälläiselle keski-ikäiselle ei löydy niin kovin helposti markkinarakoa, koska lukijat ovat päällisin puolin saman ikäisiä ja ovat jo löytäneet itsensä.

      Oli kuitenkin todella kiva, kun 22-vuotias tyttäremme tänään rämpäytti ja kertoi, että tykkäsi todella paljon tästä postauksesta ja muistakin jutuista, ironiasta ym.. En ole häntä yhyttänyt lukemaan vaan saa ihan vapaasti lukea tai olla lukematta.

      Varmastikin vielä sinulta löytyy sananen painottoman lennon suhteenki, vaikka se ei oikein sovi tavallisen blogini pirtaan, on jotenkin mielipuolinen juttu minustakin ja vielä se, että menossa ollaan leijumaan. 😉

      Kiitos lämpimistä kommenteista, niitä on ihana lukea. Hyvä jos tämä blogi pysyykin näin pienenä, kun lukijat kerran noin ihania. <3

      Kauniita unia!

      Tiia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud