Disney aamukahvihetki, helppo fetapasta ja LG G3

Kivaa perjantaita kaikille. Kehitinpä sitten uuden pakkomielteen… Parina kauniina kesäaamuna on ollut kiva kuvata aamuinen kahvikuppihetki ja mieluusti ulkosalla. Ei kauaa enää näitä sumppihetkiä ulkosalla voi viettää.

Disney klassikkomuki vuodelta 2010.

Seuraavaksi iski ajatus Disney klassikkomukieni ympärille, jotka kaapissa lojuvat lohduttoman hylättyinä. Joita kuitenkin rakastan ja joita olen kerännyt 90-luvun lopulta asti. Enää Disney Store ei valmista juuri kyseistä mallia, joten siihen loppui keräilyinto-paitsi vanhoihin malleihin, joita epätoivoisesti metsästelen Huuto netistä ja kirppareilta. Mukien visuaalinen ilme hieman floppasi jo siinä kohtaa, kun Disney Store siirsi mukien valmistuksen Thaimaahan Englannin sijaan. Mukien lasitus oli aiemmin todella kaunis ja laadukas, nyt sellainen pistetyöllä tehty ja mattainen.

No pakkomielteisenä tänä aamuna päätin, että kehitän aamukahvihetken Disneymukien ympärille ainakin näin aluksi. Mieli alkoi kyllä jo heti laukkaamaan, mitä lasten lelujakin voin liittää mukeihin ja aamukahvihetkeen. Eikö järjetöntä! Eli pahoittelen, joudutte joka aamu ainakin instaseuraajat Disney hyökkäyksen kohteeksi, sillä mukeja on peräti noin 70! 😉

Eilisestä sen verran, että tein pientä aikamatkailua nuoruusvuosiin ruuan suhteen. Illalla ennen 23 iski kurniva nälkä, sellainen jota leipä ei peittoa. Kurkkasin jääkaappiin jo tietäen, ettei siellä mitään ole. Mutta olihan siellä avaamaton fetapaketti, pastaakin oli ja herkullista pastamaustetta. Mieli alkoi muistelemaan erinäisiä erittäin edullisia ruokakokemuksia. Söin Latviassa ravintolassa (hinta tuolloin alle 2e annos) todella usein fetapastaa, jossa oli vain yrttejä, fetaa ja Latvian versiossa kermaa. Tätä mielettömän edullista ruokaa tein eilen, rumaa, mutta hyvää tuli.

Voi kuinka samea kuva, anteeksi.

Simpukkapastasta pidän siksi, että simpukan uumeniin kätkeytyy usein herkkuja. 

Ai kauhea miten rumaa, kyllä nyt kaikki ruokamestarit häipyvät täältä hyvinkin liukkaasti. Kunpa olisi ollut edes yrttejä kotona..

Meiran suolaton tomaattinen pasta-ja yleismauste on erittäin maukasta ja tuo riittävän twistin pastaan tilanteessa jolloin kotona ei ole mitään!

Samalla siinä syödessä muisteloin nuoruuden aikoja, olin muuttanut kotoa ja kaikki rahat menivät vuokraan ja ”baariin” ja todella usein tuli syötyä pastaa tomaatikastikkeella ja jos oli juhlaviikot, oli myös parmesania päälle. 🙂 Ruokapöytänä toimi silityslauta! Kerran kaverillenikin kokkasin kyseistä tomaattipastaa ja upea kattaus silityslaudan päälle, pöytäliinana toimi pyyhe, sen verran minäkin älysin, että lauta piti suojata tomaattiräiskeiltä.

Painoa tuli kuitenkin silityslaudalle liikaa ja koko komeus rämähti lattialle. Silloin nauratti, nykyään olisin pehmustetussa huoneessa vuorokauden moisesta.

Kohta imurinvarteen, taasen jaksaa kun sää hieman viilentynyt. Siivoamisen jäljiltä eilen pesty tukka kenties sen verran ”likainen” että testailen kuivasampoota, siitä pukkaa raporttia huomenna.

Batiste XXL volume, en pelkää sinua! 🙂 Kyllä sinut tukkaani valjastan!

Iloista perjantaita teille ihanaiset. <3

p.s  pääsin testaamaan LG G3 älypuhelinta, LG:n lippulaiva puhelinta ja tästä testauksesta tulee testirapottia myös tänne. Upeaa tässä puhelimessa on megaluokan kamera, kuvantarkkuus tarkempaa kuin mediaprintti. Saan kenties aamusumppikuvista vieläkin aidompia ja tarkempia.

 Testaamaan pääsi siviiliminäni, vetosin, että valitkaa nyt kerrankin keski-ikäinen ihminen eikä aina vaan nuoria. 😉 Kenties se tehosi. 🙂 Varmastikin myös se, että on blogi, insta, twitter ym edesauttoivat luonnollisesti asiaa. Mutta ihanaa saada kunnon kamera, esim.nuo ruokakuvat niin sameita, koska valo ei illalla riittänyt. Adios, nyt imuri laulamaan!



2 thoughts on “Disney aamukahvihetki, helppo fetapasta ja LG G3”

    • On hirmuisen hyvää. Yrttejä suosittelen ja vaikka paistettuja kirsikkatomaatteja, paahdettuja pinjansiemeniä. Oli hätämix, mutta hyvää ja halpaa.

      Iloisin terv. Tiia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud