Kuukausi: lokakuu 2014

Kauhia kaaos, mie romahan! Ja Yotuel-avontamuistutus.

Kauhia kaaos, mie romahan! Ja Yotuel-avontamuistutus.

Tämän bloggauksen aloittaessani olen matkan varrella yllättänyt kärsimättömän minäni, kuinka usein olen ilomielin halunnut postailla. Mutta nyt täytyy kyllä todeta, että hui kauhistus olen aivan raatona täällä. 

Olen elämäni aikana muuttanut hirmuisen monta kertaa, myös ulkomaille ja sieltä toiseen maahan jne. Muuttamisen tembo alkoi oikeastaan kotoa muutettuani, oli mukavaa aina noin kolmen vuoden välein vaihtaa kotia, aloittaa kaikki alusta, siivota ja järjestää ja heittää rojut roskiin. Muutto voi olla niin tavarallinen kuin henkinen puhdistuskokemus.



Mistä nämä ovat tulleet ja minne nämä mahtuu! Nyt ei kuulkaas jaksa kuviakaan muokata, antaa salaman ja valon ja kaiken vaan valoittaa kuva. Hieman sumuefektiä sopiikin pehmentämään tätä rajua siivoa.



No nyt täällä vain vaihdellaan huoneita, niin ei kiesus, ihan on mehut loppu. Kyllä se nyt niin vaan on, että meikäläisen muuttokiintiö on tullut täyteen ja jopa jo hieman traumaattinen ajatuskin tuo tavaroiden pakkaaminen. Ja en kyllä enää ihan  heti vaihda kenenkään huoneita, kenenkään toiveiden perusteella, en edes omani. En nimenomaan omani, minä höperö levoton sielu, joka keski-ikäisyyttäni olen kai nyt sitten rauhoittunut, koska niin ottaa voimille.



 Olkkariinkin on vaeltanut kaaos. Ei hitsi tuo Kaaos olisi hieno nimi, täältä tulee Kaaos vaikka Harjula. Olisipa jylhä ja sellainen hieman pelottavalla tavalla aseista riisuva nimi… (miehelle)
Kofeiinikaan ei eilen auttanut, tästä Halloweenmukista ryystettynä…
Väsyttää…Pupu Villeroy Boch

Sumppi sai eilen iltapäivällä jo jotain ahkeruutta aikaiseksi, vaikka ramaisikin kuin kuvan pupua.
Jahka tässä muutama tunti vielä touhua, niin palkitsen itseni hampurilaisella ja leffalla sillä aikaa kun muksut tekevät kotiin lisää roinaa askartelukerhossa.


Sleepy Time teetä eilen illalla huuleen, jotta sain ylikierroksilta nukuttua. 


Ja muistuttaisin Yotuel arvonnasta, jos joku ei kivaa hammastahna-arvontaa ole vielä huomannut, niin kaikki mukaan, kolme voittaa tuotepaketit. 🙂 Ohessa linkki ja klikkaa itsesi arvontaan. 🙂




Tällä jättikupillisella ja sukulaatikekseillä olisi pitänyt saada tulta peppuun ahkeroinnin suhteen…

Ja tänään taas hurjana kahvia huuleen, jotta jaksaisi huoneita vaihtaa, mutta ei oikein auta, koska nytkin istun tässä ”lepäilemässä” koneella…

Kivaa päivää kaikille, niin odotan että istun siellä leffassa..