Värihaasteessa mukana, päivän väri on punainen!
Haasteet ovat kivoja ja ilahduin kovasti, että Marika’s KLIK https://marjakuja.blogspot.fi/ blogista haastoi blogini värihaasteeseen mukaan. Eritoten sielua lämmitti, että pääsin mukaan, koska blogini ei kuitenkaan ole sisustusblogi vaan no sillisalaatiksihan minä tätä kutsun.
Infona pläjäytän päivien sisustuksen värit jo tähän, mutta en postausjärjestyksessä, ei voi tietää mikä väri huomenna kotonani inspiroi, mutta tulevat värit ovat nämä:punainen, vaaleansininen, tummansininen, ruskea ja valkoinen. Näillä väreillä periaatteessa päästään hyvinkin pitkälle tutustumaan kotiimme tai oikeastaan pieniin sisustusyksityiskohtiin.
Jotkut saattavat jo matkan varrelta muistaakin näitä sisustuesineitä joita täällä esittelen, koska jossain kohti olen postaillut pienehkön sisustuspostauksen. Pahoittelen toistoa, mutta koska kodissa jo roinaa niin, että hyvä ettei tarvitse polkuja asetella jotta mahtuu kävelemään, niin eipä ole tullut uusia juttuja hankittua.
Tänään flunssasta hieman vironneena haluan esitellä lempivärinini punaisen, joka saattaa joillekin olla se kamalin inhokki. En kotiamme ole vuorannut punaisella, mutta piristysruiskeita on ja paljon. Punainen on minulle piristävä väri joka saa sielun iloiseksi. Ei sitä turhaan kutsuta rakkauden väriksi.
Ideana on esitellä viitenä päivänä viisi eri väriä. Ja haastaa muita mukaan ja sen teenkin tämän haasteen aikana. 🙂 Tämän kuvausession jälkeen tuumin, että on todellakin aika pyyhkiä pölyt ja laittaa joululahjat kaappeihin. 🙂 Kämppä on turkasen törkyisessä kunnossa ja näitä kuvia ajatellen esineet ovat juuri niin sotussa ja sellaisilla paikoilla kuin ovat siihen sattuneet jäämään. Eli stailattu ei ole ei, mutta sehän kuvista näkyykin ja tarkkasilmäiset saattavat erottaa ne pölypallerotkin. 😉
Supemood arvonnan voittajan ilmoitan tänään tai viimeistään huomenna, hieman riippuen saanko lapsityövoimaa mukaan askartelemaan arvontalirpakkeita, niitä tuli meinaan mielettömän paljon, iso kiitos runsaasta osallistumisesta. <3
![]() |
| Ja keittiön kaappien päällä on niitä purkkeja… |
![]() |
| Yksi kolmesta lempiesineestä isältä saatu aito 1950-luvun Cocis peltitaulu. |
![]() |
| Meikäläisen vaatekaappeja ja Mariskoolit ei mahtuneet kaappeihin, siellä ne joka päivä ilahduttaa kun kiskaisen vaikka paitulin päälle. Käyttöarvo tosin nolla. |
![]() |
| Ukon golfinkatseluhuoneessa on Mummin ikivanha Singeri ja tällä mummeli ompeli minunkin Barbeille vaatteita. 🙂 On tullut myös kerättyä hieman cocispulloja… |
![]() |
| Ukon golfinkatseluhuoneessa on myös parvi, jossa kukaan ei nuku. Parvella on meriaiheisia juttuja. 🙂 |
![]() |
| Meidän makkarissa on aina talvi. Typyjen huoneissa onkin sitten hempeämpää, jopa kukkaa ja vaaleanpunaista. |
![]() |
| Makkarissa vanha lämpömittari, Pinokkio ja tädiltä saatu lankkutaulu joka kuulemma maksoi Sokoksen alessa 6 euroa! |
![]() |
| Tämä ihanuusloota on Tanskan sisustusreissulta ja tietenkin sisustuslehtiä tursuaa yli, ei mitään rotia taas tässäkään hommassa… |
![]() |
| Takka jota ei koskaan polteta, kun en tykkää kärystä… Takkakasetti olisi varmaan viisas ratkaisu. Mutta kivaa on että talon ulkopuolella on ulkotakka samassa hormissa. |
![]() |
| Jösses alkoi ahdistamaan kun nämäkin ihan sikin sokin. Nämä on siis niitä ei juurikaan käytössä olevia astioita. 🙂 |
![]() |
| Sottua piisaa, joululahjat kaikki vielä senkin päällä. Saako syyttää flunssaa… Meikäläinen aika rähjääntyneenä aamuhemmona kuvaan päässyt mukaan. |
![]() |
| Pikkuvessassa kaikkea pientä punaista. Lemppariyhdistelmät ovatkin raikas valkoinen, vaaleasininen, punainen ja tummansininen. |
![]() |
| Pikkuvessa ja purkkeja purkkien perään, mutta näissä purkeissa on kyllä tavaraakin. 🙂 |
![]() |
| Eteinen ja niinpä, on siis nalleja tullut keräiltyä. Lisäksi olen kerännyt aimo kasan Burberry nalleja…. Kääks… |























