Kyllä nyt alan jo vihaamaan itseäni pikkuhiljaa… Marraskuussa oli viiden viikon flunssa ja nyt kohta kaksi viikkoa kestänyt tämä uusin. 


Perjantaina ei tullut ääntä enää, joten sain kuin sainkin Terveyskeskukseen ajan. Ilahduin kun huomasin, että ajanvaraajalla on eri nimi ja tämä uutukainen oikein säälittävästi voivotteli kuntoani. 


Pääsin oikein pirtsakalle,  iloiselle ja erittäin nuorelle naislääkärille, voisikohan olla peräti oma lapsukainen ikänsä puolesta. Tutki korvan, joka on todella kipeä, ei kuulemma mitään, tutki poskiontelot ultralla, totesi että limakalvot ovat todella turvoksissa ja on poskiontelontulehdus, mutta ei bakteeriperäinen… Passitti kotiin ja antoi soittoajan ensi torstaille, jos tuolloin vielä nuhaa,  määrää antibiootit. 


Poskiontelontulehdus on kuulemma virusperäinen ei bakteeriperäinen. Nyt katsellaan miten homma etenee, mutta tänään olo on vielä huonompi, koko oikeaa puolta särkee ja tässä jorisen ja valitan kuin iäkäs ihminen konsanaan, jolla ei ole enää muuta puhuttavaa kuin kolotukset.


Olemme nimittäin ystävien kanssa jo huomanneet seikan, että kun kokoonnumme, kyllä siellä tarinoina pukkaa vaivat jo kolotukset ja niitä on jos jonkinlaisia.


Minipillerien lopettamiskokeilu jatkuu edelleen, onko mummovuodet alkaneet vai ei? Mutta tällä hetkellä päätelmänä on, että on…


Eilen huomasin myös, että kun partaa nyppii se palaa entistä eloisampana takaisin, odotan milloin parta muuttuu mustaksi. Viime yön pikkutunneilla mietin tätä parta-asiaakin ja päätin, että leuka on vahattava, sillä pääsen haituvista, jotka on sillä rajalla ovatko normaaleja naamakarvoja vai partaa… Ovat partaa, haluan vieläkin pettää itseäni, että hahtuvat ovat aina olleet siinä.


Tuo ukko se vaan talsii menemään yhtä komeana kuin ennenkin, hieman charmanttia harmaata hiuksiin pukkaa, mutta on jopa laihtunut 10kg ihan vain sillä, että on tehnyt pidempiä koiralenkkejä. Keski-ikäinen nainen ei laihdu pitkittämällä kävelylenkkejä, tämän ikäinen nainen tarvitsee järisyttävän ja ison täysrempan laihtuakseen.


Huomaa varmasti tekstistä, että pientä kriisiä pukkaa. Kriisiä lisäsi kun luin eilen Karkkipäivän Sannin blogia, jossa tuolla mukavalla kaunottarella on pieni nysä luomenalku naamassa, mutta ei muuta, kaikki muu on silkkisen sileää. Juu en tässä Sannia kadehdi vaan heräsin kauhulla tuijottamaan omia luomia ja tuota leuan noitaluomea, että tulisiko sillekin tehdä jotain.


Mitä tästä kaikesta oikein tulee, koko ajan pitäisi naamaa remonteerata ja vartaloa ja remontin tarve vain kiihtyy ja kiihtyy, eihän tässä enää pysy perässä. 


Mielialaa parantaakseni taidan mennä raidoittamaan harmaat pois, (tosin tukasta tulee kuitenkin pissinvärinen) ja pestä hampaita tunnin valkaisevalla ja puhdistavalla Yotuelilla, että ne pysyisivät edes valkoisena…


Kuuluuko sinne asti sniiiff, ihan kauheaa luettavaa itsellenikin….


Iloista viikonloppua kaikille, päät ulos, happea aivoille ja elämä näyttäytyy iloisena ja kauniina ja partakin on vain yksi merkki siitä, että kaiketi minusta on vihdoin kehkeytymässä aikuinen. 🙂


p.s. valittavat ihmiset ovat kertakaikkiaan ikäviä ja rasittavia, tätä inhotti oikein uudelleen lukea kirjoitusvirheitä tarkistaessa. Haluan takaisin sitruunasta omenaksi. 😉 Hehee taas uusi itsepetos, olen oikeasti sitruuna. 😉

Karvaiset olennot rakastaa ehdoitta ja onhan Niiskuneitikin varsin turhamainen. 🙂 Nyt ei muuta kuin sumppia huuleen ja harmaat piiloon, siitä se remontti alkaa. 🙂