Glade salainen aseeni kodin raikastukseen ja tunnelman luontiin!
Mieheni kutsuu minua ”hajuneurootikoksi” tarkoittaen, että haistan hyvät ja pahat tuoksut herkästi. Oiva taito muuten jos olisi kivakaudella elävä ja pitäisi nuuhkia ravinnosta, onko myrkyllistä vai syötävää? Toteanpa vaan, ettei ukon tarvitse hih vinoilla tätä tuoksuhörhöhommeliani.
Koska pidän hyvistä tuoksuista, raikkaasta ulkona kuivatun pyykin tuoksuista ja puhdas pyykki ylipäänsä on mieluisaa tuoksuteltavaa, pyrin saamaan myös kotiin raikasta tuoksua monen tuoksuttimen kautta.
Meillä on esimerkiksi koira jonka hajuun olemme itse jo tottuneet, mutta fakta on, että meillä taatusti tuoksuu koiralle ja koiran turkin uho ei ole aina se mieluisin tuoksu.
Molempiin vessoihin olen ostanut Gladen raikastimet joissa on liikesensorit, wau eikö kuulostakin mielettömältä. Eli kun joku menee vessaan, ymmärtää Glade pihauttaa ilmoille raikasta tuoksua. Kyseisissä raikastimissa on 20-minuutin aikalukko, joten jos vaikkapa juhlissa ihmisiä laukkaa ahkeraan vessassa, niin Glade ymmärtää aikavälin eikä koko ajan pöhäyttele menemään. Nerokasta eikö vaan, ketkä ovat Gladen raikastimia meillä nähneet, ovat suorilta käsin menneet markettiin hankkimaan omansa. Tuoksuissa on kovasti valinnanvaraa ja valikoimissa on mm.ihania kausituoksuja.
![]() |
| Salainen aseeni, ilmiömäisen kätevä ja vessan nurkkaan kätkettävä raikastin jossa liiketunnistin. Tästä ovat menneet ystävänikin varsin villiksi. |
![]() |
| Myös yhden kosketuksen raikastimet ovat käteviä. Lapsille tulee vaan painottaa etteivät intoile painelemaan liiian kanssa. Raikastaa sillä yhdellä painalluksella. |
![]() |
| Warm Spice tuoksun ostin joulun tienoilla tuomaan lämmintä tuoksutunnelmaa vessaan, lisäksi tätä on muutama ampulli varastossa ja parasta aikaa automaattisessa raikastimessa sisällä. |
Lisäksi olen ostanut jo vuosia Gladen ihania erilaisia tuoksukynttilöitä, spray-raikastimia ja yhdessä Glade vessaraikastimen kanssa ostin myös töpseliin laitettavan raikastimen. Raikastimeen asennetaan itse valitsema tuoksutyyny, joka päästää ilmoille raikasta tuoksua noin 4-viikon ajan. Murrosikäisen huoneeseenkin oiva valinta, vink vink.
![]() |
| Lisää salaisia aseita. 😉 Tuo n.4-viikon ajan raikasta tuoksua asuntoon tai sinne murrosikäisen huoneeseen. 😉 |
Tämä suitsutus on osittainen yhteistyöjuttu, joka alkoi lämpimissä ja hauskoissa merkeissä. Otin Transmeriin yhteyttä ajatuksena päästä Transmerin bloglistalle ja vaikkapa joskus toiveissa saada blogiin Transmerin mm.ihania Clean tuoksuja, niistä mm. Puhdas pyykki on yksi lemppareista, kuinka ollakaan.
No minäpä olin ottanut yhteyttä henkilöön joka hoitaa Gladea ja vastaa monista siivoustuotteista. Siivoustuotteista kevätsiivouksen tiimoilta lisää. Mutta kappas hajuvedet muuttuivatkin Gladeksi, mikä ei ollut laisinkaan hassumpi juttu, sillä niin kova Glade fani olen muutenkin ollut jo vuosia. 🙂
![]() |
| Hunaja Suklaa tuoksukynttilä matkalla avotakkaan tuoksua tuomaan. |
![]() |
| Tuoksukynttilöiden tuoksut ovat ihanat. Monesti poltan näitä meidän avotakassa ja ihana tuoksu leviää ympäri olohuonetta ja avokeittiötä. |
![]() |
| Relaxing Zen tuoksuu niin puhtaalle ja raikkaalle, että tekee mieli käpertyä peiton alle ja tarttua kirjaan ja ah vaan rentoutua. |
*Blogiyhteistyö Transmerin kanssa, osa tuotteista hankittu itse, osa saatu blogiin














