Edes tämä kahvikupillinen Hattivattien hyökkäystä
 ei auttanut täräyttämään aivoja hereille.

Eipä siinä mitään, oli kiva päivä tulossa,
 olin menossa nimittäin ripsipermanenttiin,
 mikä on vallan uutta minulle.
Tästä tulee myöhemmin lisää, mutta kyllä jo nyt voin paljastaa,
että elämäni ensimmäisen kerran minullakin on kutsuvat
”tule luokseni räpsyttimet”.

No ei siinä mitään latasin navigaattoriin koordinaatit
ja lähdin matkaan.
Matkan kohde oli Kauniainen Tunnelitie 4
ja navigaattorihan sinne päin ohjasi kovin pitkään.
Yritti kyllä kehä 1:llä tunkea Helsinkiin päin,
 mutta niinhän navigaattori aina tekee,
aina yrittää tunkea Helsinkiin.

Leppävaaran kohdallakin pyysi kääntymään
 ja tekemään u-käännöstä ja mietin sopukoissani,
että onko se Kauniainen kuitenkin
 lonkeroitunut jotenkin kaistaleikkain Helsinkiinkin,
 kun navigaattori aina vaan Helsinkiin yritti ujuttaa.
Eli tuli tehtyä muutama u-käännöksen u-käännös
ja kuljettua aina uudelleen lähtöruutuun…

Päätin hetkeksi sulkea korvat navigaattorilta
ja jatkoin matkaa kohti Kauniaista omin neuvoin.

Kauniaisissa käski kääntymään vasemmalle
 ja taas olin matkalla kohti Helsinkiä ja Leppävaaran kohdalla.

Olin kiertänyt ympyrää ja ympyrää ja lukemattomia u-käännöksiä
ja tuumin, että miten olen näin latvasta laho.
Hieman jo itkettikin, aloin olla myöhässä ja olin aivan kuutamolla.

Suhasin Mäkkylän koulun parkkipaikalle ja katsoin navigaattoria
ja niinhän minä olin laittanut määränpääksi
Tunnelitie 4 Helsinki, eikä Tunnelitie 4 Kauniainen…

Voi apua…
Omaan pienen eksymisen kammon,
sillä ainahan minä eksyn.
Mitä voi odottaa supussa asustaneelta Helsinkiläislikalta,
 joka on kulkenut
laput silmillä raitiovaunuilla koko elämän.
Käy yhtäkkiä autokoulun Latviassa muuttaa Suomeen,
ensin Keravalle, sitten Porvooseen
 ja ihmettelee mikä on Kehä III ja mikä on Kehä I….
Aluksi ajokortin saatuani ja Suomeen muutettuani
 eksyin joka paikkaan
 ja ajoin aina lentokentän kautta kotiin,
oli ainoa paikka minne osasin…
Oli jo yleinen vitsi, kävitkö taas lentokentällä kääntymässä,
 kun matka kesti niin tuhottoman kauan….

Silloin itketti ja tänään itketti
ja kääk olen ihan loppu….

Aurinkoista keskiviikkoa ja nyt aion palkita kaikista
 ziljoonista u-käännöksien
aiheuttamista mielipahoista ja
elämäntaparempasta huolimatta itseni Kaktus Jättiksellä…
Tänään muuten mahduin farkkuihin,
joihin en ole mahtunut suurin piirtein sataan vuoteen…
Sekään ei lämmittänut ja se on varmaan lyhyt ilo,
 vyötärö varmaan taas kiristää kun nautin pian Jättiksen…

Alla pari kuvaa,
nassukuva juuri ennen ripsien taivutusta,
hei näkyykö epätoivo ja itkettyneisyys. 😉
Joku kiire käsilaukkukuvakin on matkalta tullut otettua….