Vappuaatto yhdessä ”Nicolas Feuillatten” kanssa

Tästä se vappu alkaa.
Lakki on vuosien varrella jo hieman nähnyt elämää,
 mutta juomapuoli on tyylikkäästi kohdillaan.


klik

 Nicolas Feuillatte Brut Reserve.





Upeat hienon hienot pienet kuplat, joista tunnistaa laadukkaan samppanjan.

klik

YLE.FI Kuplat paljastavat samppanjan luonteen



Grilliruokaa päätin etten kuvaa tänne.
Ruokailu perheen kesken on ”pyhä hetki” ja grilliruoka ei ole
aina sitä kauneinta kuvattavaa.

Jouluiset paljetti Uggit muuttuivat loistavaksi vappu Uggeiksi
ja lasten ja mieheni kanssa viihdyimme ulkotakan lämmössä
terassilla ilta 23:n asti samppanjan kruunatessa
 yhteisen rentouttavan vappuaattomme.
Leppoisaa ja mukavaa.



Aidot hilpeyttäkin herättävät Uggit ja aito samppanja,
siitä oli täydellinen vappu tehty.



Illan päätteeksi avasimme vielä Brut Chardonnay pullon vuodelta 2006.
Oli hauskaa selittää tyttärellemme Sofialle, että joimme samppanjaa
joka on tehty samana vuonna kuin Sofia on syntynyt.

klik Brut Chardonnay 2006
maistui taivaalliselta.

Hauskaa vappupäivää kaikille ja olisi mahtavaa kuulla miten te olette viettäneet vappuanne?

Oletteko ollut kaupungilla humussa,
ystävien luona vai leppoisasti kotosalla?

”Champagne is for fun!” Tämä Nicolas Feuillatten lausahdus kuvaa hyvin hänen seikkailurikasta matkaansa New Yorkista Tunisian ja Australian kautta samppanjan synnyinseuduille Eperney´hin.
Historia
Nicolas Feuillatte syntyi Pariisissa 1928 vahvaan liikemiessukuun. Nicolas Feuillatte loi uransa alun perin pikakahvin parissa, erikoisosaamisenaan kahvin ja kaakaon tuonti. Feuillatte toimi myös diplomaattina Afrikassa ja hän oli tuttu näky New Yorkin seurapiireissä. New Yorkin jetset kokoontui mielellään hänen Central Parkin vieressä sijaitsevaan kattohuoneistoonsa. Mukana juhlivat muun muassa Sophia Loren, Jackie Kennedy-Onassis, Shirley MacLaine, Yves Saint-Laurent ja Lauren Bacall.
Nelikymppisenä Feuillatte halusi muutoksen elämäänsä, ja muutti Australiaan valokuvauksen innoittamana. Perintö Ranskasta muutti kuitenkin jälleen hänen elämänsä: vuonna 1972 hän peri 12 hehtaaria parasta maata Champagnesta, samppanjan tuotantoalueelta.
Feuillatte tuotti samppanjaa ensin vain ystävilleen. Vuonna 1976 hän perusti yrityksen, Champagne Nicolas Feuillatten, luottaen kuuluisien ystäviensä apuun markkinoinnissa. Vuonna 1986 Feuillatte ja viljelijöiden yhteenliittymä Centre Vinicole de la Champagne (CVC) yhdistyivät. Tämä takasi Feuillattelle laadukkaiden rypäleiden saamisen ja laajemmat resurssit. Feuillatten voittokulku samppanjamarkkinoilla alkoi.
Tällä hetkellä Champagne Nicolas Feuillatte on kotimaansa Ranskan myydyin ja suosituin samppanja, sekä koko maailman kolmanneksi suosituin samppanja. Suomessa Champagne Nicolas Feuillatten suosio on kasvanut huimasti viime vuosina.

*kiitokset Norex Oy:lle täydellisistä  upeista vappujuomista 





52 thoughts on “Vappuaatto yhdessä ”Nicolas Feuillatten” kanssa”

  • Ihanat nuo Sinun uggit ja upean väristä kynsilakkaa! Kaksin isännän kanssa vietämme puutarhatyönjuhlaa, emme ole oikein shampanjaihmisiä, kuohuviiniä joskus kyllä. Tänään paistoin munkkeja ja söimme niitä siman kanssa…aamulla oli perinteinen brunssi. Eilen nautiskeltiin saunan jälkeen salaatteja ja nakkeja. Mukavaa kyllä oli! Hauskaa vappupäivää!

    • Kaikki kuulostaa niin herkulliselta, jo sana brunssi kuvastaa lukuisia herkkuja. Munkkeja ihan kamalasti tehnyt mieli, mutta kovana olen pysynyt.

      Nakit ja salaatit kuuluu vappuun ja samanlaista täälläkin. Harvemmin tulee nautittua nakit samppanjalla, mutta vappuun se kuuluu.

      Kivaa viikonloppua Saila <3

  • Kuplivaa on nautittu täälläkin, tosin vain ihan kuoharia. Meillä on vappuna parisuhteen vuosipäivä. Tänä vappuna tuli täyteen 21 yhteistä vuotta. Toivottavasti tulee vielä monta vuosikymmentä, on sen verran mukavaa ollut.
    Munkkeja olen tehnyt ja niitä ollaan siman kanssa naamaan vetäisty useampia. Nakki lihapulla salaatti -painotteista on muuten ruokavalio ollut. Kaikkein parasta tässä vapussa on se, että sai yhden ylimääräisen vapaa päivän!
    Oikein hyvää vappuviikonloppua kaikille!

    • Oi te olette löytäneet toisenne ainakin omasta mielestäni vuoden hauskimpana juhlapäivänä. 🙂 Olet Marketta niin hauska ja postauksesi saa hymyn huulille, en lainkaan ihmettele että teillä ollut mukavaa. <3

      Eli teillä ollut jetsulleen aito ja makoisa vappu menu. Täällä samanlaista pöperöä syöty, tosin munkkeja olen vältellyt. Niitä tehnyt aivan hurjasti mieli.

      Tämä onkin oikea miniloma, upeaa viikonloppua! <3

  • Rennon mukavaa "juhlintaa" täälläkin, alkuillasta katseltiin kanalin Helmen lakitusta… Valokuvailtiin, ku en jaksanut "peikkomaskia" pestä pois naamiaisten jälkeen, maskit oli siis valmiina 😉 Iltaa vietin perheen kanssa kotosalla.
    – Oikein mukavaa vappupäivän jatkoa <3

  • Täällä unohtui kokonaan kuohuvat kauppaan mutta eipä niitä olisi ollut mitään iloa juodakaan kun siippa on koko vapun töissä.
    Tänään käytiin lasten kanssa kaupungilla korkkaamassa pehmiskausi ja katsomassa Vappuajot. Olipa kyllä kiva reissu. Ilmakin yllätti positiivisesti.

    • Kuulostaa jetsulleen ihanalta Nanni. Oli mahtavaa kun vappuna aurinko näyttäytyi ja sai olla ulkona. Tänään kun saa katsella ikkunasta sateista maisemaa.

      Oikein kivaa viiko loppua teidän perheelle. <3

  • Sain espanjalaiselta harjoittelijaltani ohjeet ja opastuksen espanjalaisen pyhämenun valmistukseen. Toteutimme sen vapun kunniaksi ja koko talo tuoksuu vieläkin yrteille, oliiviöljylle ja valkoviinille. Jösses kun oli taivaallista!!!! Illaksi lähdemme leffaan kera irtokarkkipussien. Mukavaa vapun jatkoa!

    • Oi että kuulostaa niin mielettömältä. Tuoksua tekisi varmasti mieli pullottaa. Espanjalaiset munakkaat ovat kyllä maailman maukkaimpia.

      Leffa ja irtokarkit ovat kyllä parasta, leffassa rentoutuu mieli. <3
      Yhtä upeaa lauantaita! <3

  • Ihan leppoisasti kotosalla on vappu mennyt. Grillausta oli tarkoitus harrastaa, mutta grilli oli toista mieltä eli uuniin meni ruuat. Ihanat nuo punaiset uggit ja varmasti lämpimät.

    • Varmasti ruoka ollut aivan yhtä herkullista. Hih Uggit ovat aivan aidosti saaneet jopa paheksuvia ja tuomitsevia katseita oman ikäisiltä porvoolais naisilta. Silloin on ainian kerran tullut mieleen, että olisi kiva asua kotikaupungissa Helsingissä, missä moiset kenkulit eivät loksauta kenenkään leukoja. Pukeudun muuten simppelisti, mutta nämä ovat minun hyvän mielen joulukengät. <3
      Ihanaa viikonloppua! <3

  • Näyttää kivalta perhevapun vietolta! Sään mukaanhan sitä pukeudutaan eli Uggit on just sopivat – ja söpöt.
    Ja sinähän tiedätkin minun blogissani käyneenä, että täällä on vietetty Espanjan aurinkorannikolla rantapäivää ja oltu illalla kansainvälisessä humussa.
    Täällä muuten naiset käyttävät paljon saappaita kesäkenkinä, pitempivartisina tai nilkkurimittaisina. Ne ovat ohutta nahkaa tai mokkaa tai jäljitelmää, eri ruskean sävyjä, joskus pitsimäinen koristelu varressa.

    • Espanjan aurinko, ah ihanaa Marjatta, Täällä taasen sataa, nyt on kyllä niin loistava hetki reissata aurinkoon <3

      Se on muuten jännä, silloin kun suomalainen kulkee siellä miltei kesämekossa espanjalaisilla on toppatakit päällä. 🙂 Meille hassua, mutta lämpöön tottuneita viluttaa eri tavalla.

      Ihanaa reissua Marjatta <3

  • Hienot nuo sinun vappu-Uggit 😊 Meillä fillaroitiin tänään satamaan vappubrunssille ystävien kera. Siitä terassin kautta kotiin lätkän pariin. Sääkin suosi, kiva vappupäivä kaiken kaikkiaan. Mukavaa iltaa 💛

    • Heh hienot ja hienot, huumoritossut 😉 Ihanalta kuulostaa teidän vappu, fillarilla on kiva mennä ja voi ottaa pari lasia kuohuakin. 🙂 Oli kyllä mahtavaa kun katsoo tämänkin päivän säätä, että aurinko paistoi vappuna. 🙂 Kivaa viikonloppua Maarit! <3

  • Nami nami, shamppanjaa! Eilen herkuteltiin nakeilla, pestoperunasalaatilla, munkeilla ym kotosalla, tänään kaupungilla vappubrunssilla. Ja kivihommia, meni sitten vähän pieleen meikäläisen laskelmat… No, siitä lisää joku päivä 😉

    • Ne munkit Marika, ne kummittelee koko ajan mielessä. Kyllä olis kelvannut tuolla 2006 samppiksella ja munkilla kruunata vappu, mutta ei auta elämäntaparemppa sen kun jatkuu…

      Kiviraporttia jään odottamaan, mitähän siellä on tapahtunut? 😉

  • Sun kengät on tosi cool! Samoissa merkeissä on vappuiltu, syömistä ja shamppanjaa…

    • Hih niin minunkin mielestä, vaikka niitä ei taida kukaan ymmärtää, ei edes oma perhe. No minulla on sitten hauskaa ihan omaksi huvikseni hassuilla kenkuleillani. 😉

      Syöminen ja samppanja, voisiko olla sen parempaa. <3

  • Kuplivaa vappua! Eilen syötiin kotona hyvin samppanjan kera ja tänään oltiin vappulounaalla ystävien luona. Aikuismainen, hillitty vappu, jossa hyvä ruoka oli keskipisteenä.

  • Nuo sinun vappukenkäsi ovat kyllä ihanat – ja varmaan oli nuo juomatkin;)
    Kivaa viettää aikaa perheen kanssa ilman mitään kiirettä ja hälinää – ihan parasta!
    Kivaa vappuiltaa sinulle, ihaNainen <3

    • Hih sitä minäkin, kengissä on sopivasti iloista mieltä. 🙂 Juomat oli kyllä enemmän kuin kohdillaan, kuten seura eli oma perhe. <3

      Upeaa viikonloppua sinulle ihana Lady <3

  • Eilinen meni synttäreitä viettäessä naapureiden tältä puolelta ja toiselta puolelta jokkee kanssa! Tarjolla oli sekä shamppista että kuoharia 🙂 Tänään yllätysvieraita vuosien takaa, tulivat hyvään saumaan, päästiin eroon eilisestä katkarapu-simpukka piirakasta ja munkeista kahvin kera! Mukavaa viikonloppua <3

    • Aivan mahtavilta synttäreiltä kuulostaa ja on se vaan aivan huippua, että teillä on niin kivat naapurit. <3 Yllätys ja ex-tempore jutut ovat juuri parhaita, ei turhaa siivousta ja säätöä, herkut kyllä kuulostavat siltä, että olivat todella kohdillaan. 🙂 Nam, munkit ja katkispiirakka, välillä vaan iskee kova hiilarihimo. <3 Aina vaan. 😉

    • Oli kyllä molemmat todella hyviä, mutta tuo 2006 iski makuhermoon kyllä täydellisellä maullaan ja makeudellaan. <3 Oikein ihanaa viikonloppua!

    • Onko allergiaa, vai mikä on. Kohta alkaa siitepölyaika, mutta toivotaan että tänä vuonna on maltillinen…. Hih kiva että meikäläisen monot miellyttää, en ole tainnut tavata vielä ketään joka niistä tykkää. 🙂 Hih.

      Kivaa viikonloppua <3

    • Eikö vaan, vappuna oli kuitenkin sen verran kylmä, että joulumonot kävivät hyvin pirtaan. Kuplatkin olivat enemmän kuin herkullisesti kohdillaan. 🙂

      Kotosalla kuten täällä, eikös olekin mukavan rentouttavaa. <3

      Kivaa viikonloppua!

  • Grillattu on täälläkin – ja kuoharit poksauteltu(shamppanjaa en ole koskaan maistanut) – niin ja pihatöitä – pihatöitä :)) Mukavaa viikonloppua- kyllä toukokuu on ihana kuukausi.

    • Pihatyöt eivät siitepölyallergian takia vaan sovi minulle, mutta ovat varmaan terapauttista ja kivaa hommaa. Näkee käden jäljen. 🙂 No jonain päivänä sitten sitä samppistakin varmasti vielä maistat. <3

      Leppoisaa viikonloppua! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud