Synttäreitä ja hääpäivähumua, vai oliko sittenkään?

Insta ihmisille tulee nyt hieman kystä kyllä…
Pahoittelen…

Tiitiäinen tänään 9-vuotta.
Hauskasti syntynyt samana päivänä
kuin avioliittomme siunattiin 14.06.2003
Latviassa.
Juhlapaikan päällä oli enteilevästi
haikaranpesä ja pesässä  kaksi haikaranpoikasta.

Krista syntyi 2004 ja Sofia 2006.

Pikku veijari joka on taitanut viihdyttämisen taidon jo pienestä pitäen.

Häähumua kerrakseen oli vuonna 2003, mutta oliko sitä tänään,
no ei ollut, synttärihumua oli kyllä senkin edestä.

Mies on perhokalassa Norjassa
ja virallinen vihkimispäivä on 11.6,
joten silloin juhlitaan aina kun siltä tuntuu.

Tänä vuonna ei kummemmin juhlittu,
mutta tykkäämme mieheni kanssa siitä,
että asioiden suhteen ei ole koskaan pakkoa,
eikä myöskään syyllistämistä.

Sofian valitsema leffa ”Vihdoin Kotona,
oli ihana.

Nauroin ja itkin ja viihdyin.
Tosin vanha kun olen,
taisin torkahdella jossain välissä,
mutta se ei johtunut elokuvan tylsyydestä.

Törmäsimme myös Nilsson Shoessa Big Footin jalkineeseen,
aikas iso, himppasen on kasvunvaraa. 

Sattuipa somasti, Ikeassa lapset syövät ilmaiseksi,
aikuisen kanssa joko lihapulla tai jauhelihakastikeannoksen.

Söimme tänään ruhtinaallisesti 11:lla eurolla.
Sydänvohvelit toivat vielä juhlantuntua hieman arkisempaan
ruokailupaikkaan.

Kaikille IKEAN  kantisasiakkaille vink vink,
lapset syövät tosiaan ilmaiseksi
muistaakseni heinäkuun loppuun.

Tänään on satanut kaatamalla koko päivän,
miten siellä ja mitä olette touhunneet sunnuntaipäivän ratoksi
ja juhlitteko te aina hääpäivää?


Related Posts

Cilla’s arvonta, KÄSI JA TISKI!

Kävin eilen tapaamassa Jurliquen Maria Norrmania kivassa Cilla’skivijalkaputiikissa Helsingissä Viipurinkatu 8:ssa.Linnanmäki on lähinaapuri, joten liikkeeseen on helppokaikkien löytää tällä tiedolla.Jos minäkin löysin eksymättä, löydätte tekin. 🙂Jos ei tule Helsinkiin mentyä tai Linnanmäkireissullatäsmäiskua Cilla’s:in tehtyä, aina on Cilla’s nettikauppa.Alhaalta löytyy linkki nettikauppaan.Cilla’s ihanuuksia löytyy mm.tämän kuukaudenAVOTAKASTA. […]

Arvonta ja blogin 1-vuotissynttärit ovat tänään! Varoitus postaus sisältää ihka ensimmäisen postauksen vuoden takaa…

Arvonta ja blogin 1-vuotissynttärit ovat tänään! Varoitus postaus sisältää ihka ensimmäisen postauksen vuoden takaa…

Törmäilyni ikäviidakossa! Tässä olen minä keski-ikäinen, 163cm pitkä ja kiloja niin paljon, että kerron niistä enemmän jahka lukumäärä on pudonnut kymmenyksen. Eli mitä todennäköisimmin en koskaan. Päätin osallistua ylläolevalla kuvakollaasilla Vichy Dermablend kisaan, koska Dermablendin tulisi olla se kaikkien aikojen peittävin meikkisarja, joka taikoo ihoni […]



55 thoughts on “Synttäreitä ja hääpäivähumua, vai oliko sittenkään?”

  • Onnea teidän Tiitiäiselle <3 ja ihania nuo teidän hääkuvat <3 Meillä jää useimmiten hääpäivä juhlimatta, oikein kaksi umpiromantikkoa…

    • Marika kiitos <3 No kuules, mussa ei ole romantiikan hippustakaan. Toki nautin reissuista ja jos tehdään jotain kivaa, mutta se ei ole lainkaan välttämätöntä ja väkisin en ainakaan tykkää pykistää. Ne arkiset teot ja arjen suukot ovat monesti paljon romanttisempia. <3

  • ♫~♫~♪ Paljon onnea Tiitiäiselle ja myös ♫~♪~♫~hääpäivä onnittelut kauniille morsiusparille. Sataako riisiä vai ihan vettäkö ?☺☺
    Ihanat kuvat Tiitiäisestä vauvana ja nuorena neitona leffailtana ☺

    Juu tääläkin on satanut. Kasvimaan kerkesin just perkaamaan loppuun kun alkas satamahan.
    Mutta teinpä sateessa 10 kilsan pyörälenkin ja kyllä "hipiä" tykkäs.
    Tosin olin kuin uitettu kissa kun kotiuduin ☺

    Juu hääpäivänä mieheni tuo aina kukkapuskan ja laulaa onnittelulaulun ♫
    Mukavaa alkavaa juhannusviikkoa ♫~♥♥♥

    • Sataa kasakaupalla riisiä. 🙂

      Jestas, enpä ole ikinä tainnut pyöräillä sateessa, saatikka noinkin pitkää lenkkiä! Hyvä sinä ja ihan parasta iholle. <3

      Ihana mies, kuulostaa romanttiselta. <3

      Kivaa alkanutta viikkoa ma-te <3

  • Meidän hääpäivän juhlinnat ovat yleensä kotona oloa ja leffan vuokraamista. Kakkukin ostetaan kaupasta valmiina. Ensi vuonna meinattiin repäistä ja lähteä vaikka Tallinnaan, häistä tulee silloin 20 vuotta. Viikonloppua ollaan vietetty jalkapallokentän laidalla niin, että nyt on mies vilustunut 🙁
    Hyvää syntymäpäivää vielä tätäkin kautta Sofialle ♡

    • No mutta kuulostaa niin kivalta ja kotoisalta. <3 Tärkeintä että ollaan yhdessä. 🙂 Tallina on kovin romanttinen kaupunki, sinne ehdottomasti. <3

      Kiitos kaunis Outi ja toivottavasti miehesi voi jo paremmin. <3

      Kivaa alkanutta viikkoa <3

  • Hyvää juhlapäivän iltaa teille!

    Kyllä me jotenkin hääpäiväämme juhlistamme. Yleensä syömällä jotain spessua, yleensä kotona. Mutta joskus repäistään ja lähdetään oikein ravinteliin! Viime vuonna kun tuli kymppi täyteen, käytiin sisävesiristeilyllä Päijänteellä. Ollaan käyty myös melomassa ja taidenäyttelyissä ja sen sellasta. Katotaan mitä tänä vuonna keksitään. Heinäkuussa olis taas…

    • marketta kuulostaa kivalta ja hääpäivään ehdottomasti kuuluu hyvä ruoka. 🙂 Päijänteen sisävesiristeily kuulostaa kovin romanttiselta ja on varmasti ollut hieno kokemus. Teillä tuntuu olevan todella kivat ja monipuoliset hääpäivät, aina jotain erilaista. 🙂

      Kivaa alkanutta viikkoa marketta <3

  • Onnea kuopukselle <3 Ei mekään erityisesti hääpäiviä juhlita. Lasten synttärit sen sijaan on Juhlia isolla J:llä =)

    • Sama täällä, lasten synttärit on se juttu. <3 Ollaan tosin välillä lähdetty reissuun hääpäivänä, silloin hääpäivään saa ladattua extrafiilistä. 🙂 Kivaa alkanutta viikkoa <3

  • Sohville onnittelut tätäkin kautta! 😘 Uudenvuodenaattona vietetään hääpäivää… Menee skoolaukset uuden vuoden kunniaksi siinä samassa 😀

    • Jonna kiitos niin paljon, olet niin elegantti, että sinulta tuo on aivan erityisen hieno kohteliaisuus. Kiitos Jonna ja aurinkoa viikkoon <3

  • Onnea Tiitiäisellesi ihan hurjan paljon <3
    Ja hääkuvissa olet kyllä kaunis, pukusi on upea ja sulhosi komea – onnea ja iloa edelleenkin teille <3

    • Kiitos kaikista kauniista sanoista. No tuolloin oltiin vielä suht nuoria, eikä kroppakaan ollut vielä venynyt ja paukkunut raskauksien myötä. 😉

      Upeaa alkanutta juhannusviikkoa <3

  • Onnea Tiitiäiselle ! Ei juhlita millään "nyt on pakko juhlia " tyyliin – vaan inspiksen mukaan 🙂 jokainen päivä tavallisessa arjessa teoilla ja sanoilla. Elämä on lyhyt ja toinen ihminen ei ole itsestäänselvyys – sen olemme oppineet <3

    • Anne kirjoitat juuri niin, kuin täälläkin on. Toinen ei ole todellakaan itsestäänselvyys ja niin yritämme toisiamme kohdella. <3 <3 Jos ei hääpäivänä tunnu juhlalta, ei ole pakko juhlia. Väkipakot eivät ole meidän juttuja, vaikka on ihanaa miten toisilla juuri luonnistuu tuo hääpäivän muistaminen luonnostaan. 🙂

      Ihanaa viikkoa Anne <3

  • Onnittelut pikkuneidille! 9 vuotta on aivan ihana ikä!
    Ei meilläkään tehdä mitään suurta numeroa hääpäivästä,
    joka oli tasan viikko sitten 8.6. Mies halusi viedä mut
    kesken työpäivän pihvilounaalle, täts it! Itse olin
    poikkeuksellisesti tehnyt siipalle aamulla aampalan valmiiksi,
    pieni toisen huomioiminen on paikallaan hääpäivänä.

    Ihanaa juhannusviikkoa! Miten aiotte juhannusta juhlistaa?

    • Teija kuulostaa niin kivalta, hyvä aamupala ja pihvilounas, aivan juhlaa kerrakseen. <3 Välillä ollaan menty suurella kaavalla eli reissuun, välillä leffaa ja ravintolaa ja välillä sitten hyvää ruokaa kotosalla. Fiiliksen mukaan. 🙂

      Juhannus on ensimmäistä kertaa outo. Mies on Norjassa perhokalassa, oli hieman vahingossa valinnut viikon tammikuussa, ajattelematta etukäteen että siihen osuu Juhannus sekä Sofian synttärit. Juhannusta olemme kotosalla ja jos on nättiä saatan ajaa tästä 20min päähän Sipooseen mummin mökille, siellä sukua on juhannuksena aina. 🙂 Riippuu säästä.

      Te varmaan nautittekin mökillä?

      Upeaa juhannusta Teija <3

  • Onnea suloiselle Tiitiäiselle ♥
    Nolottaa myöntää, mutta viime marraskuussa sekä mieheni että minä unohdimme hääpäivämme kokonaan!!! Hah, varsinaisia romantikkoja olemme siis kumpikin 😉

    • Ei niin mitään noloa, vaan huojentavaa tietoa. Sen verran tynkä meidän viime viikkoinen hääpäivämme oli. Romantiikka ei ole minun juttu, ei sitten millään. 🙂 Tuntuu kummalta, vaikka onhan se ihanaa, jos toinen huomio ja itse myös. <3

      Ihanaa juhannusviikkoa Ansku <3

  • Onnea, onnea näin jälkikäteen! Meillä on hääpäivä itsenäisyyspäivänä, joten sitä ei voi unohtaa. Lapset uskoivat pitkään, että joka ikkunalla on kaksi kynttilää, koska isillä ja äidillä on juhlapäivä!
    Mukavaa juhannusviikkoa täältä kastosateen keskeltä Oulusta. Mulla on luvassa tänään optikko ja uusien lasien sovittelu. Jee!

    • Teillä onkin erittäin juhlava hääpäivä, arvokas tunnelma ja kenties saattaa mennä Linnan juhliakin katsellessa. 🙂 Ihanat lapset, lapset näkevät maailman niin mielettömällä tavalla. <3

      Täälläkin eilen satoi kaatamalla ja äsken näytti perin synkältä, kenties täälläkin kohta sataa…. Jee uudet prillit, onnea uusille prilleille ja kivaa juhannusviikkoa. <3

  • Onnea Tiitiäiselle, synttärit on iso juttu tuossa iässä. Meillä ainoa ja paras lapsenlapsi täyttää 10 heinäkuun eka päivä 😀
    Ei tule juhlittua hääpäiviä, eikä omia synttäreitä :-DD. Jokainen tavallaan. Iloista viikon alkua 🙂

    • Niin on ja haluankin, että ilman sanotaanko nyt älytöntä häslinkiä, synttäreistä tulee kuitenkin ikimuistoiset. Saa lempiruokaa, valita lempileffan ja sellaista. Kaverisynttärit jo olikin ja sukulaisille omat. Eilen olikin sitten vain Sofian päivä. <3

      Nimenomaan jokainen tavallaan, mikä tuntuu omimmilta. Välillä täällä juhlitaan, välillä ei.

      Oikein mukavaa juhannusta Maahinen <3

  • Paljon onnea. Meillä on heinäkuussa hääpäivä tänä vuona ei sen kummemmin juhlita ehkä ensi vuonna on vähän suuremmat juhlat. ♥

    • Ritva onkos teillä tulossa ensi vuonna pyöreitä hääpäivävuosia? Mekin juhlimme 10-vuotishääpäivää reissulla, mutta nyt oikeastaan vaan yhdessäololla ja se juuri riittää. <3

      Oikein mukavaa juhannusta Ritva <3

    • Kirsi kiitos kovasti ja on huojentavaa kuulla, sillä tänä vuonna meillä oli kyllä aika onneton hääpäivä. 😉

      Mukavaa juhannusta <3

  • Olemme kyllä aina juhlineet hääpäivää jotenkin, yleensä menemällä ulos syömään samana päivänä tai seuraavana viikonloppuna. Tänä vuonna varsinainen 10. hääpäivän juhlistaminen siirrettiin suosiolla myöhempään, kun isäni hautajaiset olivat hääpäiväämme seuraavana päivänä. Toukokuun lopussa kävimme sitten syömässä hyvin.

    • <3 Lumo<3 osanotto, sinulla on suuri suru. <3

      Sama juttu, yleensä syömään ja välillä reissuun, 10s oli Lontoossa. Tänä vuonna ei juhlittu oikein mitenkään, suukkojen kera vaan. Hyvä ruoka kruunaa hääpäivän ja kuuluu siihen, jos ei muuta tule touhuttua.

      Oikein mukavaa juhannusta <3

  • Ihania kuvia! Hääpäivää ei mulle ole koskaan suotu (ainakaan vielä) joten sitä ei tartte juhliakkaan 🙂 Sunnuntaita vietettiin sateessa suolla (josta tulee varmaankin postaus) ja kotoillen kaikenlaista. Mukavaa juhannuksen odotusta!

    • <3 <3 kenties sekin päivä vielä koittaa <3 <3 Eikä se ole elämässä tärkeää. Naimisissa monet asiat, paperi/lapsiasiat ovat monella tapaa mutkattomampia. 🙂

      Sateessa suolla, olet niin mahtava pakkaus ja postauksesi uskomatonta elämää täynnä. 🙂

      Oikein ihanaa juhannusta <3

  • Aivan ihania kuvia!! Ensimmäisen kuvan pikkuihminen tietysti valloittavin:) Meillä juhlitaan hääpäivänä, mutta ei pakolla eikä aina samalla tavalla. Joskus mennään ulos syömään, joskus olen minä kokannut ja joskus haettiin koko porukalle mäkkäristä ateriat;)

    • Niin ikävä tuota ensimmäisen kuvan tiitiäistä, kunpa olisi aikakone ja siihen saisi asettaa matka-ajaksi edes yhden päivän vuoteen 2006. <3 Teidän hääpäivät kuulostavat jetsulleen samanlaisilta kuin meidän. <3 Mäkkäri eri hyvä, pääasia ehkä ettei tarvi kokata, ainakaan minun, ei ole lempipiuuhia. 😉

      Ihanaa juhannusta Satu <3

    • Hääkuvissa on aina sitä jotain, tykkään hirmuisesti katsoa ihmisten hääkuvia. 🙂 Kiitos ihanainen Maiju, sitä toivotaan itsekin. <3

      Mukavaa maanantai-iltaa! <3

  • Mä olen nauranut tuota Ikean tarjousta, että pitäisiköhän lähteä joka päivä sinne syömään. Tämän katraan kanssa tulisi varmaan edullisemmaksi syödä siellä kuin tehdä ruokaa kotona 🙂 Ja onnea vielä tätäkin kautta 🙂

    • Ehdottomasti ja katsos jos asuisi lähellä, niin joka päivä. Sitähän sitten jäisi niin paljon rahaa, että voisi tehdä vaikka reissun niillä säästetyillä ruokarahoilla. Hih. 🙂 No toki limu maksaa ja nuo vohvelit maksoivat, mutta oli silti halpaa kun saippua. 🙂

      Kiitos kaunis ihanainen PauMau <3

  • Entisessä elämässä ei juhlittu ei…. nykyisessä 😉 ei edes kihloja vielä vaihdettu… mutta tuntuu että yhtä juhlaa ( lue =ihana arki <3 )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud