Kansainvälinen epäonnistumisen päivä, kyllä minä vaan olen niin mokaillut!

Kansainvälinen epäonnistumisen päivä, kyllä minä vaan olen niin mokaillut!
Kansainvälinen epäonnistumisen päivä laittoi miettimään, että tulisiko lukittautua sisälle, mutta kotihan on se vaarallisin paikka, toisaalta kotona saa ainakin hävetä tekemisiään ihan rauhassa. Ei tarvitse ottaa pulttia rehukasvustosta hampaiden välilöissä, roikkuuko kilometreittäin vessapaperia pöksyistä tai mekot itse pöksyissä…

Tässä otos ryydittämään sitä seikkaa, että kamerastahan löytyy
potenssiin sata tälläisiä kuvia…
Luontaisesti valokuvauksellinen on omalla kohdalla täyttä harhaa..

Olenhan minä mokaillut läpi elämän, en tiedä onko mokailut kasvaneet ekspotentiaalisesti iän ja latvan lahouden myötä vai oliko kaikki nähtävissä jo lapsuuden mustikkareissuilla, joilla päivän juhlan aihe oli, etten kaatunut pöpelikössä kertaakaan.  
Elämä on kaatumista ja sieltä nousemista… Silloin kun puhutaan materialistisista kompastuksista, kuten auton ajaminen betoniporsaaseen, ymmärtämättä mikä on teiden tukki ja jatkamalla vimmaista kaasun painamista, tai saatuani ajokortin (autokoulun auto oli huomattavasti pienempi kuin perheen farkku) ja siinä naarmutettiin sekä pihaporttia että autoa..  Kaivoonkin on törmätty, parkkihallin seinää kulutettu, kaikenmoista kukkaroa rasittavaa, viimeisimpänä viime perjantain sumppien holahtaminen näppikselle. 
Kait tämä kömmähdysten virta on siivittänyt koko aikuiselämää, kun en parikymppisenäkään voinut vielä luopua avainnauhasta. Aina avainnauha ei sopinut asuvalintoihin, jolloin kotiavaimen vyötin housunlenksuihin tai vyöhön, aina pääsin kotiin mikä oli loppupeleissä tärkeintä. 
Elämässä on tapahtunut toki kaiken ilveilyn lisäksi mittavia epäonnistumisia, ihmissuhteita on mennyt rikki, kissa on karannut eikä koskaan palannut, hometaloa, parisuhdekriisiä, lukemattomia alkaneita elämäntaparemontteja ja katteettomia lupauksia suusta, jossa samalla on heilunut kilon suklaapötikkä. Äitiyskään ei ole ollut sellaista hiljaista kuiskailua vaan on tullut välillä huudettua ja kunnolla, ostettua purkkiruokaa ja käytettyä niitä muovisia vaippoja. Visualisoin esikoista odottaessani itseni jaksavaisena äitinä, joka harjoittaa lastensa kanssa kilometrin pituisten satujen luentaa, puristaa tuoremehuja, liottaa linssejä, harjoittaa kiinalaista paperintaittelua ja leipoo pullaa ja sämpylää kaiket päivät pakkaseen asti. Ei tullut sellaista vaan välillä on tullut vedettyä sieltä mistä aita on matalin, mutta vaikka on niin monesti kompastuttu, nauravaisia ja iloisia lapsiahan kaikista on tullut.
Elämä on jokapäiväistä taistelua vastaavien pötkylöiden kanssa.
Välillä onnistun  hyvin, mutta eritoten kun on stressiä huidon huuleen mitä sattuu…
Voisiko siten todeta, ei täydellinen vaan epätäydellinen tai epätäydellisen täydellinen… Jos jotain mokailusta oppii, niin ainakin voi saarnata lapsilleen, mitä lasten ei kannata tehdä… vaikka aivan välttämättömyys on heidän toki mokailla itse, sillä miten sitä muuten oppisi tietämään mistään yhtikäs mitään tai iloita onnistumisista. Joten eläköön epäonnistuminen, sinä olet kompuraisen elämäni jalostava suola. 
Lamppu on syttynyt ja kompuroivat ajatukset kiteytyneet valaistumisen siemeneksi,
 elämä on jalostumisen matka, vanhana olen niin zen niin zen…

Miten siellä, kompuroitteko koskaan vai onko elämä silkkitietä?
Epäonnistumisen päivä on kansainvälinen kampanja, jonka tarkoituksena on tuoda ihmiset yhteen jakamaan epäonnistumisensa ja niistä syntyneet oppimiskokemukset. Päivän tavoitteena on luoda avoin ja hyväksyvä epäonnistumisen kulttuuri. Epäonnistumisen pelosta irti pääseminen ja epäonnistumisista oppiminen ovat avain menestykseen elämän jokaisella osa-alueella.

”Epäonnistuminen mahdollistaa sen, että uskaltaa yrittää. Vain rohkeasti yrittämällä voi onnistua!”



66 thoughts on “Kansainvälinen epäonnistumisen päivä, kyllä minä vaan olen niin mokaillut!”

  • Hei Tiia,
    Kiitos kivasta..kivoista kirjoituksistasi. Olen lueskellut niitä jo jonkin aikaa. Itse olen epäonnistumisten mestari ja revin ihokkaitani päivittäin milloin syystä ja milloin syyttä. Mukavaa, että kerroit tällaisesta teemapäivästä. Tänään voi siis epäonnistua ihan viran puolesta. Olen tulossa iloveme-messuille – nykäisen hihasta, jos satutaan kohdakkain.
    t Imme

    • Ihana Imme, on aina niin kivaa kuulla ihmisestä joka täällä käy, mutta ei ole aiemmin kommentoinut. Kivaa että kommentoit ja kyllä niin kovasti ilahduttaa että tykkäät käydä täällä. Ehdottomasti nykäiset hihasta, muistan kyllä nimesi. <3

      Messuilla nähdään ja lämpimiä terkkuja lähettelee toinen tunari, hih. .)

  • Tänäänkö se epäonistumisien päivä on?? O-ou – olisi varmaan pitänyt jäädä kotiin… 😀

    Eivais, mielestäni epäonnistumiset kuuluvat elämään – eihän ilman niitä voisi sanoa eläneensäkään. Siksi en itse juuri jaksa omia mokiani muistella.

    Enää ei kirvele kuin oikeastaan se kerta, kun yhden ison seminaarin aloituskahvitilaisuudessa kailotin suureen ääneen: "jaa, onko mulla karvoja pepussa!?" (työkaverini yritti diskreetisti huomauttaa, että olen tainnut istua kissankarvaisella tuolilla ennen seminaariin tuloa) Voin kertoa, että siinä meinasi muutamallakin mennä kahveet väärään kurkkuun.. 😀 😀

    Ihanaa mokien ja onnistumisien täyttämää päivää! <3

    • Se tuli ja meni ja ei se kovin hyvin mennyt, kun vasta ehdin vastailemaan, sen voin kertoa. 🙂

      Voi että oot hauska ja aivan ihana, kiito näistä, arvaa vaan, helpottaa. <3 Muiskuja <3

  • 13. päivä, eli just sopivasti!
    Ehdottomasti sitä kompuroi, mutta sillä on suuri merkitys miten niihin asennoituu. Ei kannata jäädä murehtimaan 🙂

  • Voi Tiia<3. Kyllä täällä asuu toinen täysi mokailija… Ai tänään on tällainen päivä, uskaltaiskohan paljastaa…

  • Mahtava tämä epäonnistumisen päivä. Juuri sieltä se suola löytyy vaikka joskus niin karvaalta maistuukin 🙂 En se minä vaan ikinä mokaile vaan pehmeällä silkkitiellä kuljetaan 😉 Ei vaan samassa veneessä ollaan sinä ihanan täydellinen nainen 🙂

  • Kaikki on suhteellista. Parikymmentä vuotta sitten eräs 27 vuotias kykeni saattamaan konkurssiin epäonnistunella arvopaperispekulaatiolla Englannin vanhimman pankin. Se on jo aikamoinen saavutus se! Olisin halunnut nähdä hänen naamansa ilmeen silloin, kun se hänelle selvisi. Eli ei kannata välittää omista pienemmistä kömmähdyksistä, kun joku muu kykenee suurempiinkin..

  • Noh, siis mä olen sellanen kävelevä katastrofi. Kertoilen sitten mokani pikku huumorilla höystettyinä niin nehän naurattaa silloin jo itseänikin. Toisin on monesti tapahtumahetkellä!

  • Onko tällainenkin päivä?! Onneksi osaa olla itselleen armollinen;) Elämän karikot kasvattaa ja parhaat mokat naurattaa vielä vuosienkin päästä. Onneksii on itselle nauramisen taito. Kaikilla sitä ei välttämättä ole. Ja sekös onkin homma yrittää peitellä kaikki mokansa…
    Mukavaa viikonjatko Tiia. Tuo lehtijuttu täytyyy vielä metsästää;)!!

    • Niin totta ja viisaasti sanottu, on varmasti hurja paine sellaisessa elämässä, jossa lakaistaan maton alle, parempi on vaan tunnustaa ja nauraa hörähtää.

      Ihanaa viikon jatkoa hyvä mieli ja mahtavaa jos luet Annan <3

  • Melkoista tasapainottelua tämä elämä on! Ja lohdullista se että kliseisesti kyllä se aurinko joka aamu nousee ja paistaa meille jokaiselle. Mahtavia juttuja tälle viikolle tulossa ja käynpäs moikkaamassa teitä ILove-bloggajakirppikselläkin. Tsemppiä & voimia valmistautumiseen kaikkiin viikon haasteisiin. Ja mahtavasti niitä onnistumisiakin <3

  • Eiköhän suurimalla osalla mene tuon saman kaavan mukaan. Minäkin muistan, mitä kaikkea ajattelin tekeväni, kun jäin ekaa kertaa äitiyslomalle. Mutta onhan tuo elämä kuitenkin ihan mukavasti mennyt kaiken kaikkiaan, nyt kun jälkeenpäin ajattelee, mokineen kaikkineen. Viimeks pari viikkoa sitten aika kelju moka 😉 Siitä ekasta äitiyslomasta on nyt 35 v. Tsemppiä jatkoon 🙂

    • Jetsulleen näin ja olisi se aika rankkaa, jos täyttäisi kaikki toiveensa ja unelmansa, ei taitaisi tulla mitään sellaisesta. 🙂 Kurjaa se kelju moka <3 Vuodet ne vierii ja kiihtyy vaan…

  • Oi joi, olen syyllistänyt itseäni siitä, etten kauheasti leivo tai askartele lapsen kanssa (luen kyllä loputtomiin), mutta olen epäonnistunut tuon kiinalaisen paperiaskartelukin suhteen. Nyt ei auta kun purra hammasta ja mennä epätäydellisenä eteenpäin! 😉

    • Hih epätäydellisen täydellinen eikö vaan <3 Tärkeintä on rakkaus ja se että osaa sanoa ei. 🙂 Muutoin pärjää todella pitkälle. <3

  • No hemmetti. En ollut moisesta päivästä kuullutkaan, mutta onneksi jokainen päivä on uusi mahdollisuus epäonnistua :D.
    Ja voi että mutta olen aina vaan kateellinen kaikille, joilla oli avainnauha kaulassa. Ja siinä ABLOY-avain, eikä sellainen vanhan mallin iso ja ruosteinen, joka mun olis pitänyt ripustaa kaulaan, JOS olisin saanut sen avainnauhan niin kuin kaikki muutkin. Mutta kun talossa oli vaan yksi avain ja sekin aina ovessa, koska äitipuoli oli aina kotona vaikka kuinka muuta toivoin, niin jäin paitsi siitä ilosta. Nyt voisin tietty käyttää, mutta en muista 🙂

    • Voi että ensin sait ensimmäisellä lauseella niin nauramaan, jonka jälkeen puristi rinnasta sen pienen tytön puolesta jolla ruosteinen avain. <3

      Olet niin sielukas ja super, että tässä halausrutistus <3

  • Hah! No aijaa vaa..päivittäin sitä "epäonnistuu" ja putoo noihin kuoppiin!! ;))

    nim. lauantaista lähtien syoty makaroonia, nakkeja ja kaupan lihapullia ;D!

  • Tekevälle sattuu, eikä epäonnistumisia olisi ilman ihanteita. Lasten kasvatuksessa ei muuta voisikaan kuin aina parantaa. ; ) Mahtava teemapäivä!

    • Hienosti todettu, eikä epäonnistumista olisi ilman ihanteita, näin juuri 🙂 Näin on, aika harva on varmaan täydellinen vanhempi, mutta tuota voi joka pv tavoitella. <3

  • Sinä olet ihana juuri sellaisena kuin olet <3 Liian täydelliset naiset ovat
    kerrassaan tylsiä, elämänmakuiset ladyt ovat sata kertaa kiinnostavampia.

    • <3 ihanasti sanottu, näin tuumin itsekin, tosin en itsestäni, mutta ihmisistä. Ihmiset joilla on kuori tai esittävät jotakin, noh aitous on mun juttu sanotaanko näin. 🙂

  • Näitä juttuja viimeaikoina pohtineena, olen tullut siihen päätelmään, että ne repsahdukset ja muut eivät ehkä olekaan epäonnistumisia, vaan osa tätä elämää. 🙂 Ja niistä nouseminen se vasta hyvältä tuntuukin. Oli kyllä ihana ja aito postaus. <3 Jos alkaisin listaamaan omia mokailujani, siitä tulisi blogiin aikamoinen mammuttisarja. 😀 Mukavaa viikon jatkoa Tiia!

    • Tuo sai miettimään uudella tavalla, niinpä ja koska niitä on niin paljon niin eikö olekin selvää että onkin niin. Hih taitaa tämä oma blogi ajoittain ollakin aikamoinen mammuttisarja. 🙂 Kivaa loppuviikkoa <3

  • Kyllä on tullut kompuroitua ja välillä kun ylös pääsee niin taas on turvallansa – eikä ALKOlla ole osuutta asiaan =D
    Elämä itse on kampittanut ja pitänyt mudissa, mutta kyllä sieltä on noustu..

    • Juu hieman kyllä se ALKO vaikutti silloin nuorena, että ne avaimet roikkui siellä vyössä ja varmisti kotiinpääsyn. 😉 <3 Sama täällä mudissa on ryvetty, mutta myös auringossa. 🙂

  • Oi Sua ihanuuden ihanuus, kuinka hauskasti kerrot elämän totuuksia ☺☺
    Niinhän se on, että tekevälle sattuu ♫~♥~♥~♫
    Ja hei tuo toffee/kinuskileivos olis nyt poikaa ☺ja ☺kuurit☺huissin nevadaan ☺
    Joka, tai ainakin joka toinen päivä pääsöö ärräpäitä, kun ei mee niinku strömpsöös. Tänään ja eilenkin neuloon mustalla langalla silimäneulalla ja puhuun ittekseni isoolla kiriaamilla, ukkeliki on siihen niin tottunu, eikä kovin useen kysy "puhutko mulle vai.."

    Ihanaa tiistaita Sulle Tiia ♫~♥~♥~♫

  • Ihanasti kerrot asioista, kuten aina 😀
    Kaikki on tosiaan osa tätä elämää, kuten joku jo edellä totesikin.

    Toki, kompurointia on itselläkin koko elämä, milloin nyt minkäkinlaista. Onneksi aina jostain älyää myös ottaa opikseen:) Ei muuta ko etiäpäin sano mummo lumessa!

  • Kompuroinko? Aina ja joka päivä, mutta olen vain nostanut pääni pystyyn ja ollut välittämättä. Kompuroimiset huomaa itse, harvoin muut. Eteenpäin vain ilman liiallista itsekritiikkiä.

  • No se selittää sit eilisen melkein kolarin kohdaltani.
    Tuli tuosta sun mustikkaretkestä mieleeni oma retkeni mummun kanssa navetan takametsään. Liukastuin pikkusillalla joka ylitti virtsaojan (jep luit oikein, eli sinne ojaan meni lehmien virtsa navetasta) humpsahdin suoraan sinne virtsaojaan yltäpäältä tietädvarmaanmissä… Ei muutakuin suihkuun ja uusi yritys mennä mummun kanssa metsään.

  • Puutarhailu opettaa kestämään elämän epätäydellisyyttä!!!! Mietin tässä jo kirjoittaa kääbnteisen matkajutun, mutta teenkin siitä joulupöyädn hauskuutuksen jälkiruoalle, sillä se, että Puolan pooliisi voi olla yhden maksamattoman parkkimaksun takia perässämme on niin vähän verrattuna siihen kaikkeen ei niin kuvattavaan, jota on tapahtunut. Usko tai älä, meidän joulupöydässä nauretaan meidän reissulle!

    Tosin makea auttaa, sillä olen jokailtapäivä nautinut Apfelstrudelin teellä ja etenkin kujlutuani, miten nuorisomme syysbileet kotona olivat sujuneet…;)

    Täydellisyys helvettin!

    Sydän….

    • Iik oot niin ihana, että nauroin ja kiitos suorasukaisuudesta, ihan parasta ja sitä mistä sussa niin paljon tykkään. Olet sielunsisko vaikka ei ikinä olla nähtykään. <3

  • Se, ettei koskaan mokaisi, olisi minusta kamalaa ja epäinhimillistä-olemmehan me vain ihmisiä 🙂 Moat kuuluvat elämään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud