Popcornjuustokakkua, ystäviä, paljuilua, jalkahierontaa ja kynsien lakkailua

Popcornjuustokakkua, ystäviä, paljuilua, jalkahierontaa ja kynsien lakkailua

Tässä käsketään ystävän miestä kuvaamaan toisesta kuvakulmasta eli oikea tilannekuva ja metsään muuten meni, siis meillä naisilla. Kamun mies oli oikeassa ja valo ja taustakin olisi ollut nätimpi yläkuvassa, eli kyllä ne miehet tietää mitä tekee, vaikka me naiset välillä luullaan tietävämme paremmin. 😉

Niin huisin kivat kuin blogin synttäriarvonnat olivatkin, niin kyllä on ollut ikävä päästä lätisemään omiani. Tuli jo ikävä kirjoittelua ja tunne, että aivoissa tuulee tyhjää vaan, koska ei minkäänlaista ajatustyötä ole joutunut toteuttamaan viikkoon. Välillä on toki hyvä tuuletella ja tuulettelun kruunasi eilinen päivä ystävien luona. Mojovat herkut ja peräti kolme tuntia paljuttelua, (paljuttelu, onko se muuten sana edes, no nyt on) ja vielä ennen lähtöä 45-min jalkahieronta, hyvä etten nukahtaa kuukahtanut ystävien soffalle. 

Jännä juttu muuten, että toisen ystäväni kanssa siivotaan aina käsilaukut ja taasen tämän toisen ystäväni kanssa lakataan kynnet. Viimeksi essien kokoelman lakoilla ja tällä kertaa L’orealin uusilla L’Oréal Paris Color Riche Le Vernis A L’Huile kynsilakoilla ja miksi niistä on niin monta kuvaa täällä, no koska rakastan kyseisiä lakkoja yli kaiken, ovat minulle kuin sormus eli ”my precious” Klonkulle. 

Niin ja lemppari Supermansukat oli tietty matkassa, jotta kavereillekin pääsin ”tyylittelemään” ja velourpöksyt, sillä eihän syömisestä tule muuten mitään jos ei pöksyissä ole joustoa ja vyötärössä kuminauhaa. Hyvien ystävien kanssa voi olla oma itsensä ja huomio velourpöksyissä!

Tarjolla oli raikasta salaattia, Moskovan pataa ja Popcornjuustokakkua ja kaiken päälle jäi niin hyvä mieli. Kyllä ystävien seura on vaan elämän sokeri!

Miten teillä on viikonloppu sujunut ja millä on tullut herkuteltua tai laihduteltua, uuh täällä remppailu pitäisi aloittaa, jos kaikilta popparikakuilta vaan malttaisi. 😉

Iloista sunnuntaita!


Popcornjuustokakun resepti löytyy täältä
Vaaleanpunaisessa hirsitalossa


71 thoughts on “Popcornjuustokakkua, ystäviä, paljuilua, jalkahierontaa ja kynsien lakkailua”

    • Kiitos kysymyksestä ja pahoittelen arvonnan ilmoittamisen viivästymistä. Huomenna ilmoittelen ensimmäisiä arvontojen voittajia, lukijatapahtumaan osallistui niin vinha määrä ihmisiä, että tämä päivä meneekin laskiessa näitä arvontojen osallistujien määriä. 🙂 Joskus elämä tulee vaan kaiken edelle. Mutta huomenna tulee ja yritän saada laskettua myös Lacoste tuoksuarvonnan voittajat.

      Mukavaa päivää. 🙂

  • Ystäviä tapasin viikonloppuna minäkin, on huippua kun voi olla yhdessä ihan rennosti vaan 🙂 Hyvännäköisiä kynsilakkoja.

  • Ystäviä tapasin viikonloppuna minäkin, on huippua kun voi olla yhdessä ihan rennosti vaan 🙂 Hyvännäköisiä kynsilakkoja.

    • Kauneimpia lakkoja ja marketeista ihan saa: 🙂 Ystävien kanssa tulee saada olla luonnollisesti, eikä pönöttäen. Aurinkoa päivään <3

  • Voi miten ihania kuvia ja nuo lasit!! Pop corn kakku, mitä siinä oikein on? Kuulostaa mielenkiintoiselta:)
    Meillä on usein ollut miehen kanssa keskustelua noista kuvauksista ja mistä otetaan ja miten. Miehet taitaa ymmärtää noita teknisiä puolia enenmmän kun taas me naiset usein päädytään miettimään tiettyjä kuvakulmia ja esteettistä puolta. Nykyisin minä kyllä meillä taidan tietää himpun verran enenmmän kuvaamisesta, no ainaski luulen niin.
    Kynsilakkaukset kuuluu niin naisten tapaamisiin. Meilläkin usein sukulaisnaisten kanssa nuorempi tytär tekee lakkauksia tädeilleen:)
    Tärkein taisi unohtua, eli paljon onnea blogisynttäreiden johdosta, vaikka facessa taisin onnittellakin jo! Huomenna nähdään?

    • Ihanat lasit <3 Reseptilinkki löytyy nyt blogista, en pönttö tajunnut laittaa sitä. Kyllä on suussasulava kakku, voi hyvät hyssykät sentään. Suolaisen ja makean liitto on täydellinen. <3

      Huomenna nähdään M ja kiitos onnitteluista <3 Kivaa päivää <3

  • Juu. Salaattia, Moskovan pataa ja paljuilua kiitos! Pannaan pakettiin. Ihana kyläily teillä, tuli ihan kade ja nyt muistin että hitsi mulla on myös jossain Moskovan padan ohje… Eiku kokkaamaan ja ihanaa sunnuntaita sinne<3

    • Moskovan pata, jestas sitä aion tehdä itsekin, mielettömän hyvää aijai. Nyt kuules vaan pata porisemaan Sari. Leppoisaa sunnuntaita <3

  • Voi ei, mäkin haluun paljuun! Mä voisin kevyesti lillua siellä tunnin jos toisenkin ja siemailla kylmiä virvokkeita. Tuo Dooley's näyttää niin hyvälle, lurps…mun on pakko päästä testaamaan tuo. Olikos tämä vaniljalla maustettu vai muistanko väärin? Kiva, kun pääsit herkuttelemaan popparikakulla! Se vaan on niiiin hyvää ♥

    • On muuten tänäänkin ollut kumman rentoutunut olo eilisen paljuilun jälkeen. Todella rentouttavaa hommaa. Dooley's maistuu oikeastaan Dumle liköörille, onko vaniljaa niin en ole varma. Maistamatta on kotona oleva Espresso Dooleys ja laivalta pakko ostaa valkosuklaaversiota. 🙂

      Popparikakku jestas, sehän vei palan sielua mennessään. 🙂

      Kivaa sunnuntaita <3

  • Ihanat kuvatja ihana olo: paljuilua, ystävä, hyvää ruokaa, kynsilakkoja! Täällä meni lauantai siivotessa (joo, taas kerran) ja ruutusämpylöitä tehden. No, sentään sen verran tuli irroiteltua, että ystävän kanssa kävimme katsomassa Stella Polariksen improvisointia.
    Mukavaa sunnuntain jatkoa! <3

    • Mutta hei olet ollut ahkera ja ihanaa kun on siistiä ja ruutusämpylät iso nam! No oli kuitenkin kamutapailua sielläkin.

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Ihania kuvia viikonlopun vietosta. Aivan liian kauniita kynsilakkojakin. Pitäisiköhän itsekin lakata kynnet ja hemmotella itseä naamiolla ja muulla 🙂

    • Joskus sellainen hemmotteluhetki on paikallaan ja ystävän kanssa aika kivaa hommaa, kun samalla voi höpötellä. 🙂 Kivaa sunnuntaita <3

  • Onpas teillä ollut hauskaa 🙂 Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo popparikakku, en ole ennen kuullutkaan.
    Viikonloppu on mennyt Riikan matkaa jännätessä ja matkalaukkua pakatessa 😉
    Ihanaa sunnuntaita <3

    • Oi että Riikaan, ihanaa ja aivan mahtavaa reissua teille. Nyt on muuten blogissa linkki, josta voi kurkkia kakun reseptin. 🙂

  • Jopas sinulla onkin ollut ihana rentoutumispäivä. Paljuun oliskin ihana pulahtaa ja juurikin ystävän kanssa.

  • Popparikakku näyttää hyvältä.
    Meillä on kanssa yhden ystäväpariskunnan kanssa tuollainen tapa, että kyläilemään mennessä vaihdetaan heti mukavampaa vaatetta päälle. Asumme nimittäin toisistamme laivamatkan päässä, joten kun tavataan niin ollaan aina toistemme luona pari päivää, eikä niin pitkää aikaa voi/halua olla "tönkkövaatteet" päällä 🙂

    Mukavaa sunnuntaipäivää <3

    • No se juuri ettei tarvi pönöttää vaan voi olla mukavasti, se on kyllä aidon ystävyyden merkki, sellainen, että saa olla oma itsensä. 🙂 Ihanaa sunnuntaita <3

  • Kiva päivä 🙂
    Minulla on vähän erilainen viikonloppu. Lauantain podin hirveää päänsärkyä ja sunnuntain vietän tehden rästiin jääneitä työ-töitä. Voihan plääh 🙁

  • Paljon kivoja kuvia!
    Tarjoilut näyttää hyviltä!
    Popparikakkua olisi kiva joskus kokeilla.
    Teillä on ollut mukava päivä!

  • Rentoa meininkiä teillä, kivaa! Täällä on tosiaan messuiltu tänä viikonlopuna. Tänään käytiin ystävän ja lasten kanssa Aboa Vetus & Ars Novassa Turussa katsomassa nukkekotinäyttelyä. Mukavaa on siis ollut täälläkin.

    Noista lakoista erityisesti tuo sininen näyttää ihanalta! Olisikohan sininen kausi tuloillaan… 🙂

    • Sinulla ollut mahtiviikonloppu ja aina kun näen nukkekodin tulee fiilis, että nyt minäkin alan! Sininen kausi muuten on ehdottomasti tuloillaan.

      Leppoisaa sunnuntaita <3

  • Vaikuttaa ihan huippuviikonlopulta ystävien kanssa. Olette saaneet mahdutettua siihen kaiken oleellisen <3. Minä sain vihdoin perheen Kokomoon syömään, ei ole tarvinnut sitten paljon muuta syödäkään 🙂

  • Vitsit minkä näköinen kakku. Poistun kuivaamaan kuolat tästä näppäimistöltä. 😀

    Ihanaa sunnuntai Tiia. <3

    • Kakku oli järisyttävän hyvää. Olisin saanut doggy bagiin ja arvaa olenko tänään katkerasti katunut etten ottanut!

      Ihanaa sunnuntaita Jonna <3

    • Suosittelen ja näitähän saa marketeista. Sinä kun essieta rakastat, niin uskon, että rakastat näitäkin. <3 Paljuilu on kivaa ja rentouttavaa puuhaa. .)

  • Tuli ihan pakko mennä lakkaamaan kynnet tuollaisiksi punaisiksi, aijaijai!!! Mut kun ei voi mun työssä…. yhyyy…. Mutta nauti sinä, olet lakkasi ansainnut <3

    • Mä keksin… mulle tulee opiskelija, mä laitan sen töihin ja elbailen lakattuine kynsineni vain tarkkaillen ja ohjaten. Käyks tää? 😉

  • Ihana kyläreissu! Palju, hyvää ruokaa, juomaa ja kakkua, nam! Hyvä seura tietty oli varmasti tärkee juttu <3 Mää oon kattonut futista ja myynyt kirpparilla ja ollut kotona <3

    • Kyllä vaan ja parasta on seura, jossa saa olla oma itsensä ja kukaan ei jäpitä eikä muuten myöskään kyräile vaan on mukava positiivinen vire koko ajan. Kivaa iltaa! <3

    • Sano muuta tuo popparikakku ja kysyttiin haluanko doggy bagiin, enkä täydellä masulla halunnut. Arvaa vaan onko tänään kaduttanut. 😉

      Kivaa iltaa Minna <3

  • Ihanalta kuulostava viikonloppu 🙂 Ite kävin tosiaan sen vampyyrien tanssin katsomassa ja siskolla yökylässä ja siinähän se viikonloppu menikin. Pitkästä aikaa herkuttelin nuudeleilla, jos ei maha inhoisi niitä niin varmaan eläisin pelkillä vehnänuudeleilla 🙂 Toi popcornjuustokakku kuulostaa muuten taivaalliselta♡

    • Kuulostaa ihanalta kaikki, paitsi se mahakipu. Niin totta, että vehnästä tulee kauheat vatsanväännöt. Tuo juustokakku on pala taivasta. <3

  • Ihanan rento viikonloppu! Ja nam, varmaan tuo kakkukin mutta lurps mun silmät alkoi kiilua ja kuola valua tuon kermaliköörin nähdessä ;D Paljussa kermalikööriä = istuisin varmaan koko illan. Mullakin mukavava viikonloppu josta enemmän blogissa. Mukava vaikka vuodet lisääntyivätkin taas mutta ei se tahtia haittaa ;D Kivaa alkanutta viikkoa <3

    • Kyllä ihan täydellistä paljussa toffeejuomaa. Käynpä pian kurkkimassa, mitä sinun viikonloppuun kuuluu ja jos vielä synttäreitäkin vietetty. <3 Ihanaa viikkoa <3

  • Ihania herkkuja ja muutenkin tuli hyvä mieli tästä postauksesta 😊 Löysin sivusi eilen ja ihmettelin, että onko tämä ihan arvontoihin keskittyvä sivusto, mutta tästähän se selvisikin, että synttärit kyseessä. Onnittelut!

    • Hih voi, että juu aika monta arvontaa oli ja tuleehan niitä toki jatkossakin, mutta ei sentään viikon putkea. Kivaa kuulla, että löysit tänne, lämpimästä tervetuloa ja kiitos onnitteluista. Aurinkoa viikkoon <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud