Ihana aurinkoinen viikonloppu ja upea Lierac!

Ihana aurinkoinen viikonloppu ja upea Lierac!
Mikä ihana viikonloppu, ei kiirettä mihinkään, ei mitään kummempaa ohjelmaa. Vain rentoilua kotona, lenkkejä ja kerrankin omalla pihalla ei niin kuuma, että siellä pystyi nauttimaan olostaan useamman tunnin ajan.

Eilen oli täydellinen päivä ja vasta säiden puolesta toinen kesäpäivä, että otin myös aurinkoa ja samalla nauttien ja lukien kirjaa. Mieli tyhjeni kummasti ja nukuin viime yönä kuin tukki, paremmin kuin naismuistiin.

Valovuosien päässä on ajat jolloin otin aurinkoa ilman aurinkosuojatuotteita. Sain kesän alussa Lieracilta Sunific aurinkotuotteita testiin ja täytyy kyllä sanoa, että Lierac on vienyt aurinkotuotteet uudelle tasolle.


Aurinkotuotteet jotka tuntuvat iholla selektiiviseltä kosmetiikalta ja itse asiassa ovatkin sitä myös laadultaan. Kannattaa lukea loppuun, sillä nämä ovat Lieracin edullisinta kosmetiikkaa ja vielä aivan mieletön alevinkki alempana. 😉

Lierac Sunific Solaire 2 on kasvoille sellainen aurinkotuote, että aiemmin olen törmännyt näin kevyeen koostumukseen ja nopeasti imeytyvään tuotteeseen vain Seinsain valikoimista. 

Olen niin markettiaurinkotuotteiden lapsi, eli jo lapsuuden vuosien tottumuksesta on aina käytetty muutamaa samaa markettimerkkiä ja hyviähän ne ovat ja ajavat asiansa, mutta kun saat laittaa kasvoille parissa sekunnissa täydellisesti imeytyvän aurinkovoiteen ja joka ei tuoksu perinteisille aurinkotuotteille, ymmärrän ettei vanhaan ole enää paluuta.

Aurinkosuojan lisäksi kosteuttaa ja edesauttaa hiljakseen rusketuksen syventymistä. Korjaa auringon aiheuttamia vahinkoja. Samasta sarjasta löytyy myös suojakertoimet 30 ja 50 ja olisi kyllä mielenkiintoista tietää, ovatko yhtä eleettömiä iholla myös nuo isommalla kertoimella varustetut aurinkotuotteet, oakko mennä itsekin apteekkiin testaamaan. 

Lierac Sunific Solaire kasvoilla tuntuu siltä, kuin aurinkosuojatuotetta ei edes olisi laittanut, kaukana on öljyinen ja rasvainen tunne. Iho tuntuu vain ihanan kosteutetulta. 

Minulle on uutta, että aurinkopuuterissakin voi olla suojakertoin ja Lieracin Sunific aurinkohohdepuuterissa on SK 30. Tätä olen sivellyt helposti palaviin poskipäihin ja eivätpä ole palanut. Varsinainen monitoimituote.

Saa iholla aikaan kauniin hehkun eli tätä voi ilolla käyttää ympäri vuoden. Mukana levittämiseen pehmeä tyyny ja purkin kannessa peili. Tätä on kiva kuljettaa vaikka käsilaukussa mukana ja auringon tullessa esille, sipaista poskille suojaa ja hehkua antamaan. 

Lierac After-Sun anti aging seerumi on auringonoton jälkeen jotain aivan ihanaa. Myönnän myös, että tätä olen käyttänyt muutenkin, sillä tässä on aivan huumaavan kaunis ja puhdas tuoksu, kosteuttaa ihoa ja kuivuu nopeaan. Oikein tuntuu, miten ihon kireys haihtuu.

Sisältää puhdasta hyaluronihappoa ja sinistä mikroleväuutetta. Tätä voisin kyllä ilolla käyttää ympäri vuoden ja tämä seerumi on taasen yksi niistä syistä, miksi Lierac merkkinä on yksiä lemppareitani apteekkikosmetiikan puolella. Yksinkertaisesti täydellinen seerumi joka auringonoton jälkeen tuntuu vielä erityisen kosteuttavalta ja jopa viilentävältä iholla ja pidentääpä vielä rusketuksen kestoa. Ihana!

Esimerkiksi täältä löydät seerumin peräti 23 euron hintaan alennuksessa, eikä seerumi muutenkaan kustanna kuin alle 30 euroa. Samaisesta linkistä kannattaa muuten kurkkia muitakin Lierac tuotteita alennushintaan. 

Lierac After-Sun voide ei häviä joukolle vaan on niin hyvän ja puhtaan tuoksuinen after sun, että tätä myöskin tekisi mieli käyttää muutenkin vartalovoiteena. Aivan superhyvin kosteuttaa ihon ja jättää ihon kimmoisaksi ja joustavaksi. 

Pidän after sunia vielä jääkaapissa, niin tuntuu iholla mukavan viilentävältä auringonoton jälkeen. 
Lieracin Sunific tuotteet eivät tunnu iholla klähmäisiltä, eivätkä tuoksu aurinkovoiteelle. Korjaavat ja kosteuttavat ihoa ja syventävät rusketusta. Voisi sanoa, että Lierac on vienyt aurinkotuotteet uudelle tasolle, tasolle jossa tuntuu ettei käyttäisi aurinkotuotteita lainkaan. Niin kevyitä, puhtaan raikkaan tuoksuisia nämä iholla on.

Lieracilla on edullisemmasta hintavampaan ihonhoitotuotteita, mutta Sunific tuotteet ovat Lieracin tuotteista edullisimmasta päästä. Kävisin ehdottomasti testailemassa apteekissa, jotta saisitte tuntuman miltä nämä tuntuu iholla ja tuoksuu. 

Olen muutamia Lieracin ihonhoitotuotesarjoja päässyt blogini puolesta testaamaan ja täytyy sanoa, että yhteenkään epämiellyttävään tai jollain tavalla negatiiviseen tuotteeseen en ole Lieracin osalta törmännyt. Päinvastoin, koko sarja on kattavasti ylellinen ja hieno.

Nyt kaiken viikonlopun ulkoilun ja auringonoton jäljiltä voisin miltei todeta, ellei ikää olisi mittarissa jo jonkin verran, että olo on kuin Ruususella. Ei palanutta ihoa vaan kaunis hehku. 

Viikonloppu on ollut rentouttava ja rauhoittava ja tuntuu siltä, että nyt olen oikein kunnolla lomaillut. 

Onko Lierac tuttu merkki, miltä aurinkotuotteet kuulostavat ja mitä olet touhunnut tänä viikonloppuna?

Kaunista sunnunta-iltaa kaikille!



*Lierac Sunific tuotteet saatu blogiin testiin


50 thoughts on “Ihana aurinkoinen viikonloppu ja upea Lierac!”

  • Noi puuterimaiset aurinkotuotteet on ihan huippuja, tätä Lieracia en ole kokeillut, mutta Jane Iredale on ollut pari kesää käytössä ja on kyllä pitänyt kasvot kiillottama ja samalla taannut hyvän suojan. Meillä käytetään tätä myös miehen ajattuun kaljuun, paljon parempaa kuin aurinkorasva. 😀

    • Vitsi niin totta, eipä puuteriset klähmää. Kaljulle suosittelen hattua, mutta paistaahan se aurinko esim. reissussa sinne kaljuun muualla kuin rannalla, joten aivan loistava vinkki. En oikeasti aiemmin tiennyt, että puuterimaisiakin aurinkotuotteita on, huippua!

      Ihanaa päivää Jonna <3

  • Ihana metsäkuva kukkakimpun kera <3
    Täällä on nautittu myös rennosta viikonlopusta ja viime yönä oon nukkunut myös todella hyvin… ja aamulla viel tosi pitkään 🙂
    – Oikein suloista sunnuntai-iltaa <3

    • Kiitos kovasti Marru ja sen muuten jakoikin Instassa Dabba kukkaisvesi, olin otettu. <3

      Nukkuminen on ihmeellistä, sillä korjaantuu kaikki negatiivinen. Mutta aina vaan ei saa nukuttua.

      Ihanaa päivää <3

    • Ylellisiä aurinkotuotteita ja eivätpä kovin paljon hintavampia, kuin markettituotteet. Olen myyty. <3

      Aurinkoisia kesäpäiviä Katja <3

  • Lierac on ihan vieras merkki, mutta mahtavan muhkea aurinkopuuterivippa kuvassa komeilee. Tekisi mieli painaa poskelle. 🙂
    Eikö muuten ole kummallista, kuinka iltalkuemisella saa tyhjennettyä aivot? Itse jos en iltaisin lue kirjaa, on unenlaatu yöllä huono.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa<3

    • Se onkin kovin pehmeä tyyny <3

      Juu vilkkuvaa valoa ei kannata katsoa, tulee huono uni, mutta kirjat, paitsi jos on hurjan jännät juonen käänteet, nukuttaa ihanasti.

      Aurinkoa päivään Mannilainen <3

  • Olen huono käyttämään aurinkosuojia, kun niistä tulee joka kerta kasvoille näppylöitä, muutenkin rasvaiseen ihooni. Oliskohan tässä ratkaisu tähän ongelmaan?

    Viime yönä nukuin pitkästä aikaa tosi huonosti. Uskon sen johtuvan taas siitä, että olin töissä iltavuorossa, eikä työvuoron jälkeen pysty rauhoittumaan nukkumiseen kuin vasta monen tunnin päästä. Onneksi noita työvuoroja ei ole kuin silloin kun itse haluaa niitä tehdä.

    • Sama ongelma, jos on liian rasvaisia tulee näppyjä ja myös kaulaan ihan kamalia. Mutta näistä ei tule, tuo aurinkosuoja on aivan ihmeellisen kevyt, sellaiseen en ole aiemmin törmännyt kuin Sensailta. Sanotaanko, että mullistava. Sitten on tuo aurinkopuuteri jossa suoja, se jos mikä ei klähmää. 🙂

      On niin kurjaa jos nukkuu huonosti ja ylikierrokset juuri tekee sen. Jos on iltavuorossa töissä ei vaan pysty rauhoittumaan. Täälläkin silmät ihan ristissä. Anopilla oli murtunut ranne ja myös sijoiltaan ja mies oli yötä myöten sairaalassa.

      Ihanaa viikkoa ja parempia unia <3

  • No kylläs olet hyvä kehumaan noita tuotteita, pitäisipä kokeilla. Olen kanssa etsinyt kasvoille jotain kivaa ja kevyttä aurinkotuotetta, ne perinteiset ovat niin ällön paksuja ja niistä saa helposti finnejä.

    • Hih kiitos, mutta asiasta kehun. En ole ikinä kokenut noin kevyttä aurinkosuojaa kasvoille, paitsi Sensailta. Imeytyy heti eikä ole ällörasvainen, ihan uskomaton. Myös tuo aurinkopuuteri, sehän ei klähmää lainkaan. 🙂

      Täällä tulee helposti finnejä kasvoille ja kaulaan, kroppa kestääkin sitten niitä rasvaisempia versioita.

      Kivaa päivää Matkatar <3

  • Teilläpä on ollut ihanan aurinkoista – siksi sitä ei tänne riittänytkään 🙂 mutta lämmintä on ollut. Melkein heräsi uteliaisuus tuohon aurinkotuotteeseen , vaikka tykkäänkin olla enemmän varjossa 😀 Ihanaa tulevaa viikkoa sinulle <3

    • Hyvä aurinkosuoja on silti tarpeen aina ulkoillessa. Nämä ovat kyllä iholla erittäin kevyen tuntuiset aurinkotuotteet. Inhoan sitä tunnetta, jos kasvoilla oikein kiehuu voide. 😉

      Mutta tuo seerumi on vienyt totaalisesti sydämeni ja sitä on apua enää puoli pulloa lisää, täytyy itse tilata tuolta alesta. 🙂

      Ihanaa viikkoa Anne <3

  • Lieracia en ole vielä kovin kokonaisvaltaisesti kokeillut, Hydragenist-sarjan seerumi ja SOS-voide ovat ihanat! Hyvien aurinkovoiteiden löytäminen kyllä muuten melkeinpä käy kokopäivätyöstä, hahhaa 😀 No okei, kropalle on suht.helppo löytää mutta kasvot..olen ehkä liiankin kranttu ^_^ No, tänä kesänä ei kyllä ole niinkään aurinkovoidetta edes tarvittu 🙁

    • Rakastan Hydragenist sarjaa ja se sarja on oma Lierac lemppari. Tuo Sunific seerumi tuoksuu aivan Hydragenist tuotteille, joten tiedät miten ihanasta tuoksusta puhun. Kostetuttaa jumalaisesti ja imeytyy iholle. Rakastan sitä Hei täytyypä tehdä testi, on näytetuubi Hydragenist seerumia, laitan toiselle poskelle tuota Sunific seerumia ja toiseen SHydragenist seerumia ja testaan eron. 🙂

      Kasvoille on todella vaikeaa, mutta nyt olen löytänyt kaksi täysin eleetöntä, hetkessä imeytyvää, Lierac ja Sensai jota en siis omista. Mutta hintaero on aika mittava niissä. 😉

      Ihanaa päivää <3

  • Meillä päin ei auringonsuoja tuotteita tarvita näköjään, kun joka päivä jaksaa sataa vaan. Sais jo loppua.

  • Terveisiä Kalajoen hiekkasärkiltä! Suomi road trip jatkuu! Itselleni tuntematon sarja, mutta näyttää niin laadukkaalta, että on pakko tutustua tuotteisiin! Aurinkosuojaa (niin ulkoista kuin pillereitä)käytän ihan huhtikuusta syyskuun loppuun : ) Nyt luvattu loppuviikosta hellettä joten suojat tulevat tehokäyttöön!

    • Tämä on selektiivisen kosmetiikan laatua ehdottomasti. Olen ollut aivan täpinöissäni ja ollut tunne, että hei näinhän sen pitää olla, eikä enää tahmaisia voiteita ainakaan missään nimessä kasvoille. 🙂

      Suojat tappiin, asia joka monen suomalaisen on välillä vaikea muistaa. 🙂

      Ihanaa lomaa Heli ja seuraan instassa teidän lomareissua <3

  • Nuo Sun ihanat kukkakimput kylpee auringossa, eivätkä tarvitse suojaa , mutta iho palaa ellei sitä suojaa ♫
    Lierc ei ole tuttu, eikä ole tullut käytettyä tänä kesänä aurinkovoiteita, syystä varmaankin noiden sateiden ☺
    Mustikkamettäs sitä on viikonloppu hurahtanut, niin etten muistanut mikä päivä tänään on ☺
    Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle Tiia ~♥~♥~

  • Ensinnäkin ihanat kukkakimput!!
    Ihan uusi tuotemerkki on tuo, en ole kuullutkaan. Kuulostaa hyvältä, etenkin tuo ettei jätä ihoa öljyisen klähmäiseksi, vaan on kevyt eikä edes tuoksu aurinkovoiteelle. Nuo on tärkeitä pointteja. Mulle on nyt käynyt niin että ostin keväällä jostain marketista "ihan hyvää" aurinkovoidetta mutta en ole kertaakaan sitä vielä käyttänyt. Miten lie tämä kesä mennyt niin että hupsista vaan..
    Nyt olen uudessa työpaikassa, jossa ei enää ole viikonloppuisin töitä! Joten lauantaina käytiin shoppailemassa, ostin uuden telefoonin ja ihanan ikioman tuolin olkkariin missä on sitten talvella hyvä istua ja neuloa.
    Ja tänään kävi pikkuinen ihana tyttärentytär vanhempiensa kanssa ♥ ♥ ♥
    Sinulle ihana Tiia hyvää alkavaa viikkoa !

    • Niin se kesä vaan viuhahtaa. Niin me suomalaiset käytämme tunnetusti vielä ihan liian vähän voiteita ja luulemme olevamme suojattuja. Mekin lähdimme kahdeksan päivän reissulle viisi henkeä ja yksi voidetuubi.. Juu 10 tuubia pikemminkin olisi oikea määrä ja koko ajan tulisi lisätä, etenkin uinnin jälkeen. Aurinkoahan saa heti kun kasvonsa ulos laittaa. 🙂

      Oi onnea Tuulikki uudesta työpaikasta, uudesta tuolista tietenkin ja telefoonista. 😉

      Tyttärentyttären vierailukin on ollut kivaa, ihania asioita ja niin kivaa kuulla.

      Yhtä mukavaa tätä viikkoa Tuulikki <3

  • Täytyy tunnustaa, että mä en vieläkään ole oppinut käyttämään
    aurinkosuojatuotteita täällä kotosuomessa vaikka etelän auringon
    alla niitä käytänkin. Täytyypä tutustua tarkemmin tähän suosittelemaasi
    sarjaan, josko olisi aika ryhdistäytyä ja ruveta hoitamaan kesäihoa
    paremmin.
    Rento viikonvaihde kuulostaa ihan parhaalta. On ihana olla vaan ja
    köllötellä, kun ei ole kiire minnekään.
    Aurinkoista uutta viikkoa, nautitaan!

    • Kyllä vaan kannattaa käyttää Ihan se aurinko paistaa mm. kasvoille, kun kasvonsa ulos näyttää. Hyvää on myös kasvovoide jossa on suoja. 🙂

      Kyllä näiden käyttö voi sitten vanhempana ryppyjen suhteen antaa lisäaikaa, vaikka niinhän sitä sanotaan, että kaikki nuorenakin saatu säteily, sille ei enää voi mitään. Mutta kuitenkin voi olla edesauttamatta lisää, sekä ryppyjä, maksaläiskiä, ja ennen kaikkea melanoomaa.

      Ollaan vaan ja nautitaan auringosta ja hih Teija suojien kera. 😉 <3

  • Hyviä ja vähintään 30, mieluimmin 50-kerrointa pitää olla varsinkin purjehdusreissuilla, kun aurinko oikein rehottaa eikä pääse mihinkään varjoon. Ihanaa kuitenkin, kun aurinko paistaa!

    • Purjehdusreissulla taastusti se 50, siellä auringoa tulee otettua ns. ihan vahingossa, koska ilma on tuulinen ja raikas eikä kuumuutta tunne. :)Tuolta Lieracilta löytyy myös 30 ja 50 ja niitä täytyy kyllä mennä apteekkiin tunnustelemaan ovatko yhtä kevyitä kuin tuo testaamani.

      Ihania purjesdusreissuja teille <3

  • Kääk, toi tilkkupeitto!! Tahtoo kans!! Olen hillonnut 4 vuotta noita Englanninkankaita kaapissa kun en uskalla tilkkupeittoa tehdä, pelkään että pieleen menee, mutta sulla on tollanen ihana!!

    • Ystävä teki molemmille tytöille kun syntyivät tuollaiset tilkkupeitot. Sitten toinen ystävä teki häälahjaksi oikein valtavan ison tilkkutäkin jossa on hieman vaaleammat vaalensinisävyt, sekin on aivan ihana. Niistä en koskaan luovu. En kyllä ikinä lähtisi ikinä itse toteuttamaan, toisilta se sujuu. Onnea matkaan, nyt ommella surauttamaan vaan Marja <3

  • Noita pitää käydä tsekkaamassa 🙂

    Itselläni olisi tänään ensimmäinen lomapäivä ja kas kummaa kun jo viikonlopun aikana alkoi tuntua olo huteralta ja eilen sitten nostikin ihan mukavasti kuumetta minkä lisäksi kurkku on kuin raastinrauta :/

  • Onpa ihanan oloinen viikonloppu! Minä odotan tältä viikolta ihan vain oleilua – ja aurinkoa. Muutama kyläilyjuttu viikkoon mahtuu, mutta ulko- ja kotimaanreissujen jälkeen nyt vain leppoisaa oleskelua. Aion istua varjossa, mutta katsella aurinkoa. Aurinkosuojatuotteet ovat kyllä tarpeellisia.

    Mukavaa viikkoa!

    • Niin aurinkosuojatuotteet ovat tarpeellisia ihan jo silloin kun laittaa naamansa ulo Olen itse huomannut, että vähemmän nassu punoittaa talvellakin, kun suojaan ihoni.

      Ihanalta kuulostaa, nautit kirjoja sieltä varjosta mutta samalla auringon lämmöstä. <3

      Ihania päiviä Katja <3

  • Mä juoksin Pokemonien perässä koko viikonlopun! 😀 Jalat on aivan muusina.. Josko tänään vaikka ihan vaan malttaisi pysyä kotona.

    • Hih olen ihan pihalla koko Pokemonista, olen niin vanha, heh. 🙂 Mutta hei siinä on tuo liikunnallinenkin muoto, mikä on huippujuttu. Yhtä kivaa tätä viikkoa <3

  • Viikonloppu meni kotoillessa myös täällä, ja sehän oli ihanaa! Loma alkaa ihan kohta ja se on vielä ihanampaa. 😀 Toivotaan että aurinko jatkaa näyttäytymistään!

    • Se on jumalainen, rakastan sitä ja hui puoli pulloa jo mennyt, koska en ole käyttänyt muuta kuin sitä kesällä. 🙂

      Ihanaa päivää Marina <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud