Muistikortti löytynyt ja arvatkaas mistä, essie lakat, sävy sävyyn pakkomielle, Muumimukit, varvasfobia ja Independence Day 2

Muistikortti löytynyt ja arvatkaas mistä, essie lakat, sävy sävyyn pakkomielle, Muumimukit,  varvasfobia ja Independence Day 2

Tuo ylin kuva oli pakko pienentää, niin että näkyy vähän mekon etumustakin, sillä muuten olisi näyttänyt, että olen kuvassa nakuna! 

Kävimme eilen miehen kanssa katsomassa Independence day 2 ja olin odotusta tulvillaan, eikös nuo posketkin punota siihen malliin. Sukat tietty mukana, ei väliä vaikka ovat eri paria, kuka siellä leffassa nyt niitä katselee. Sitä paitsi Batman ja Superman luovat turvaa alieneilta.

Lisäksi oli pitkä trikoomekko harkitusti, koska ei voisi olla mukavampaa leffa-asua, kuin mekko kuin pyjama! Lämmin neuleshaalikin oli peitoksi ja taas oli mukavuus maksimoitu. Mekko on muuten sama, kuin blogin profiilikuvassa ja kyllä aivan nyppyyntynyt, kuten sukatkin, koska vuosia on välissä virrannut. 😉

Odotin aivan hirmuisesti elokuvalta, koska ensimmäinen osa sai leffan jälkeen valvomaan koko yön ja siitä pelosta, että nyt ne alienit oikeasti tulee ja ihan hyvin voi tulla, miksi ei voisi tulla, ylimielistä odottaakaan etteivät voisi tulla. Alieneiden mahdollinen tulo on pelkona sitä kaikkein jännintä, koska alien voi tulla missä muodossa vaan, arvaamattomana ja odottamattomana. 

Tästä kakkosesta jäi pelkomomentti täysin uupumaan ja lievää jenkkihapatustakin oli ilmoilla. Ei siis jenkkilää ole mitään vastaan ja nytkin mieli halajaa jenkkilään, mutta se, että jenkit pelastaa maailman, heillä kaikki tekniikka ja muu maailma tärisee ja väräjää peloissaan alkeellisissa teltoissa. 

Lapsellista ja toivoisin jenkkien elokuvatehtailun ymmärtävän, että heidän elokuviaan katsoo muukin maailma, kuin he itse. Mutta hei leffa piristi ja nollasi pään ja viihdyin, niin lopputulema ihan yes. 

Miehenhän piti tietenkin imuroida meikäläisen auto, koska jostain syystä mentiin leffaan minun autolla ja mitä sinne imuriin puikahti, meikäläisen minimaalisen pieni muistikortti!!! Ukkeli plussanäköinen vielä ehti nähdä vikkelän vilahtamisen ja purki pölypussin ja siellähän se oli minun kateissa ollut muistikortti. Uskomatonta!
Kyllä nyt on onnellinen olo ja muistikortin myötä tietoisuus siitä, että kaikki on katoavaista päätin kaivaa astiakaapin uumenista vanhemmat Muumit esille ja ihan kuulkaas nauttia niistä. Elämä on ihan liian lyhyt kaiken säästämiseen ja ihailemiseen, parhaiten ihailen niitä, kun käytän niitä. 

Ehkei ole ihan normaalia lakkailla aamukahvin kera kynsiä sävy sävyyn mukin kanssa, mutta hei kullakin on ilonsa ja jos on tälläinen pakonomainen sävy sävyyn pakkomielle, niin hyvähän se on pakkomielteitään toteuttaa näinkin positiivisessa merkeissä, kuin kahvi, Muumimukit ja essie kynsilakat. Ei mitään haittaa kenellekään. 😉

(essie geelilakka sävy zip me up)

Tykkään ihan hirmuisesti monen monista kynsilakoista, mutta kyllä essiet vaan on lemppareita. Niillä saan näteiten: (onko tuo edes suomen kieltä?)lakattua kynnet ja tiedän jo miten ne toimii ja miten kauan kestää kuivua. Tosin essienkin lakoissa on eroja. Ehkä se on sekin, että kotoa löytyy sävyjä essieltä moniin mukeihin ja ihan yhtä paljon on essie lakkoja ostettuna, kuin blogiin saatunakin. Ehkä pitää joskus tehdä niistä kaikista oma postaus. 🙂

Se mistä en tykkää, on varpaat. En omista, enkä lähietäisyydeltä kauheasti muidenkaan. Mietin välillä katsellessa oikein lähikuvavarpaita instassa ym., että onpa rohkea ihminen. En tiedä, varpaiden ollessa paljaina, on jotenkin alaston olo. Varvasfobia ollut teinistä, silloin otin bileisiin aina kesälläkin sukat mukaan, ettei tarvinut näytellä  muille varpaita. Ihan suht normithan kait nuo vielä on. 

Joka tapauksessa olen noin 2-viikkoa sitten lakannut varpaan kynnet essie geelilakalla ja siinä ne edelleen ovat, kaikessa tuulessa ja tuiskeessa ja hiekankin mouhimana ihan yhtä hyvät, kuin lakkauspäivänä eli aikamoista. Vesi oli muuten lämmintä. 

 (Varpaissa essie geelilakka ja sävy the if-factor)

Muistikortin ja leffailun nollaamana nyt nautitaan Muumeista ja jos menee rikki, niin mietitään sitä sitten, heh onko tämä sitä veitsenterällä elämistä? 

(Kuvassa sävy garden variety, essie kevät 2015 kokoelmasta:)

Muistikortti siis löytyi ja mm. joulu on pelastettu, sillä meidän ison perhejoulun kuvat ovat muistikortilla. Mikä on kallisarvoisin asia minkä olet kadottanut tai löytänyt? Saa jorista muutakin, tietenkin saa. 🙂


*Lakat saatuja 


43 thoughts on “Muistikortti löytynyt ja arvatkaas mistä, essie lakat, sävy sävyyn pakkomielle, Muumimukit, varvasfobia ja Independence Day 2”

  • Ihanaa, että muistikortti löytyi 🙂

    Itsekin kävin tuon leffan katsomassa ja aika samoilla linjoilla mennään.. Kyllähän tuon katsoi muttei välttämättä ihan heti mieli uudestaan 😀

  • Kallisarvoisin taitaa nyt olla tuo ensimmäistä kertaa elämäni aikana kadottama pankkikortti. Vanhasta kortista ei ole kuulunut ja uutta odottelen edelleen.
    Mun mielestä on aika suloista toi sun kynsien lakkaaminen kaffekuppien mukaan <3
    Ihanaa sunnuntaita Tiia <3

    • No johan kestää. Olen kadottanut kortit niin monta kertaa, ettet ikinä usko, eritoten nuorena bilettäessä. Tukholmassakin jäi liikkeeseen, juoksin takaisin ja oli jo kiinni, mutta huh myyjä lähti juuri ulos ja sain kortin. Jussilla jäänyt lompakko leffaan ja kaikkea sellaista, meille ihan normimeininki. Tai nostan automaatilta rahaa ja rahan unohdan ottaa luukusta. Kääk.

      Hih kiitos jos tykkäät, mietin jos pidetään hulluna! Jatkan siis lakkaamista. .)

      Ihanaa iltaa <3

  • Kiva, että muistikortti löytyi!
    Minäkään en tykkää omista varpaistani, sillä koen että ne ovat todella rumat. Enkä todellakaan voisi näytellä niitä täällä julkisesti. Mutta muiden varpaat ei häiritse ja ihailenkin toisten kauniisti lakattuja varpaankynsiä 😉

    • Kiitos Ellen.

      Juu ei muiden varpaat haittaa, ellei ole kovin vänkyrät tai lakkauset sottaiset, sitten en tykkää lähikuvia katsella, mutta muutenhan ne on ihan kauniita, no ei miesten ole. Mutta omat on turkasen rumat!

    • Löytyminen oli ihme ja hei kävi imurin pussissa ja mies sen sieltä kaivoi ja bongasi kun meni sisälle, uskomatonta! Joskus elämä on elokuvia ihmeellisempää, jihuu. Kiitos kovasti <3

  • Mahtava haukansilmämies, kun huomasi pikkuruisen muistikortin! Hienoa, että löytyi 🙂 Mä noloilen kantapäitäni, ne on niin huonolla hoidolla ja paljain jaloin hiipparointi vaan pahentaa korppuuntumista. Kompleksinsa kullakin 😀 Suloista sunnuntaita <3

    • Juu ja unohdin kunnolla kertoa, että imuri vielä imi sen, uskomatonta! Kantapäät, varpaat kaikki, en tykkää näytellä, juu en. En oikeastaan tykkää enää näytellä kuin päätäni. 😉

      Kiitos Marika <3

  • Olipa hyvä, että löytyi:) Nyt tiedät sitten paikan, mistä myös etsiä, jos joku muu juttu katoaa.
    Minä kadotin puhelimen kerran, kun nousin autosta ja kävelin 30 metriä ja tajusin, ettei puhelin ole laukussa ja muistin pitäneeni sitä autossa sylissä. Mies oli jo ennättänyt lähteä jatkamaan matkaa! Kurjalta tuntui, kun en löytänyt edes puhelinkioskia, mistä soittaa! Niitä ei todellakaan enää ollut ja siitä tapahtuneesta on jo vuosia aikaa. Puhelinta ei koskaan löytynyt. Se vain katosi:(

  • Tuollainen vanha mekko on ihana luottovaate. Sellaisia tarvitaan aina joskus.

    Tuo leffa jäänee minulta näkemättä, mutta elokuvareissu piristää kyllä aina ja joskus on hauska katsoa jotain ei niin huikeaa. 🙂 Meillä seuraava leffareissu taitaa olla Iso kiltti jätti lasten kanssa, mutta elokuvan pitäisi olla aika hyvä.

    Onneksi muistikortti löytyi!

    • Eikö tarvitakin ja kait niitä kutsutaan sitten turvavaatteiksi. Tänään oli leffassa sama mekkonen, siinä on hyvä olla. Harmittanut ettei näitä ole enää tullut Lindexiin lisää, on ollut lemppari.

      Iso kiltti jätti tänään katsottu ja se oli aivan ihana <3

      Kiitos Katja <3

  • Sain oikein leffakipinän tästä postauksestasi ja tänään sunnuntain kunniaksi meillä katsotaan leffa elisaviihteeltä, suosituksia otetaan vastaan mikä alkuvuoden leffa voisi olla hyvä! Saa olla draamaa, ehkä jännitystäkin : ) Hauska tuo varvaskammosi, itse ihailen muiden kauniita varpaita, omat kun eivät ole mitenkään kaunokaiset!

    • Mitähän te katsoitte vai katsoitteko mitään. :=)

      No hei ihan sama juttu, omat varpaat on hirveät, ei muiden, mutta en silti ymmärrä miten muut on niin rohkeita niitä esitellessä. 🙂 Eli varvaskammoa ei ole kait muilla, paitsi ehkä vähän sinulla? 😉 <3

  • Siis aivan älytöntä, että se muistikortti löytyikin turvallisesti omasta autosta. Muuten tota Essien geelilakka top coatia kannattaa laittaa yksi kerros ihan tavallisten Essien lakkojen päällekin. (ei tarvi sen jälkeen enää lisätä) näin mulla kestää lakat viikon melkein täysin priimana. <3 Mä en kanssa tykkää mitenkään hirveästi varpaista, ne on jotenkin, no, en tiedä…

    • Mustakin se on ihan uskomaton juttu, että sieltä löytyi ja kävi vielä imurin kautta ja likinäköinen mies vielä sen ehti bongata. Siinä oli tähdet oikeassa asennossa!

      Hei hyvä vinkki, olen käyttänyt vain geelilakkojen kanssa sitä. 🙂

      Ihan sama juttu, varpaat vaan on, ne ei kauneimmat ulokkeet ihmisessä. 😉

      <3

  • Hienoa, että muistikortti löytyi. Huonosta muistista on se hyvä puoli, että enää en muista kadottaneeni mitään kovin arvokasta 🙂

  • Mikähän tarkoitus tälläkin oli? essiet on vaan niin <3 ja tarviipas kaivaa esiin tuo viime vuoden kevät kokoelma, näytti meinaan NIIN ihanalle. Miten olen voinut unohtaa koko lakan? 😀

    • Juu en ymmärrä mikä ihmeen tarkoitus oli, ole kiitollinen ja nöyrä tai salama iskee päähän. Jotain sellaista. 😉

      Se on ihana kokoelma, Flowerista on mun lempi essie ja sehän on tuossa kokoelmassa. 🙂

      <3

  • Minusta on ihan normaalia sävyttää kynnet kahvimukin kanssa sävy sävyyn 😉 Kiva, että muistikortti löytyi. Ihana tuo maisema kuva, jossa taivas on miljoonissa väreissä.

    • No ni yes, en siis mieti enää yhtään, onko dorkaa lakata kynnet kahvimukin kanssa sävy sävyyn, hih. 🙂

      Kiitos kovasti Maiju <3

  • Auton penkin alta voi löytyä mitä vaan. Ehkä kannattaisi hankkia joku pilvipalvelu johon kuvat saa talteen. Itse tallennan nykyisin kameran kuvat varmuuden vuoksi ulkoiseen muistiin sekä pilvipalveluun ja kortin tyhjennän. Kaikenlaista on hävinnyt mystisesti vuosien varrella. Harmittavimpia on ollut lempirannekorun häviäminen ranteesta, lukko oli hajonnut tai vaijeri katkennut huomaamattani. Taloudellinen menetys oli mitätön, mutta uniikin korun katoamine harmittaa vieläkin.

    • Totta tuo ja eihän tuollaista pientä löydy edes penkin alta, ellei imuri ime!

      Se lempirannekoru oli kurja juttu ja ei se arvo vaan tunnearvo. <3

  • Oon kuule hassumpiakin pakkomielteitä kohdannut työurani aikana kuin sun viattoman ja söpön kynsienlakkailun 😉

  • Helpottavaa kuulla, että on myös joku muu, joka ei tykkää varpaista. Tunnistin niin tuon sukat mukaan- ajatuksen! 🙂 Olen kerran elämässäni käynyt jalkahoidossa, enkä pitänyt yhtään että jalkani saivat niin paljon huomioita ja tarkastelua lähietäisyydeltä. Dilemma muodostuu siitä, että pidän kyllä sandaaleista, ne tuovat jotenkin vapauden tunteen, mutta paljaat varpaat tekevät olosta alastoman (kuten sanoit). Ei ole helppoa tämä naisen elämä…

    • Ihan totta tuo, sandaalit tuovat vapauden tunteen ja tuuletusta, sukissa on lievä ahtaanpaikan kammo. Mahtavaa varvasfilosofointia, juuri näin itsekin ajattelen. Juu en kestä, että lähietäisyydeltä joku katselisi ja jos mieheni suukottelisi varpaitani, kuolisin siihen paikkaan!

      Ei ole helppoa ei, mistä kaikki nämä fobiat tuleekin?! Ehkä ennen vanhaan jalat olivat niin täynnä sienikasvustoa, oikein rihmastoa ja tämä kumpuaakin kivikautisista ajoista. Hyvin voi olla näin. 🙂

      Kivaa iltaa Rouva E <3

  • Onpa hyvä, että muistikorttisi löytyi ☺
    Hei, nätithän Sun varpaat on ja kynnet myös komiat kun ne on sävy sävyyn lakattu ♫ vaikka mä oonkin jo vanha mummo, niin lakkaan kynnet ja vielä varpaan kynnetki ☺
    Kuljen myös sisällä kesät talvet paljain varpain ☺
    Ja olenpa varpaani esitellyt blogissakin ☺ Silläkin uhalla, että tuo poikaystävä nimittelöö mun varpaita joriininjuuriksi hih hih ☺☺
    Mitään mainitsemisen arvoista en oo kadottanut, hih, jos ei nuoruutta oteta huomioon ☺
    ♥♥♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud